• Ilmastopaneeli vaatii hakkuiden mittavaa vähentämistä – metsävaikuttaja tyrmää: ”Vastuuton esitys”

    Jos Suomi noudattaisi vaadetta, se siirtäisi taloushyödyn kilpailijamaille, uskoo Sahateollisuuden toimitusjohtaja Tino Aalto.
    Noin 90-vuotiasta männikköä Nurmijärvellä. Yksi mahdollisuus vähentää hakkuita on pidentää puuston kiertoaikaa.
    Noin 90-vuotiasta männikköä Nurmijärvellä. Yksi mahdollisuus vähentää hakkuita on pidentää puuston kiertoaikaa. Kuva: Jyrki Johannes Tervo
    Metsä|Metsäpolitiikka
    15.4.202511:20
    Jukka Hämäläinen

    Suomen ilmastopaneeli vaatii hakkuiden vähentämistä 61–64 miljoonaan kuutioon, kun esimerkiksi vuonna 2023 hakkuut olivat lähes 73 miljoonaa kuutiota. Tällä vähennyksellä Suomi voisi paneelin mielestä saavuttaa vuoden 2030 ilmastovelvoitteensa.

    Sahateollisuuden toimitusjohtaja Tino Aalto laskee, että tällainen vähennys vastaa useiden teollisen mittakaavan sahayritysten vuotuista puunkäyttöä yhteensä.

    ”Se olisi merkittävä takaisku sekä teollisuudelle että Suomen kansantaloudelle ja johtaisi pahimmillaan merkittäviin irtisanomisiin. Taloudellisesti ja sosiaalisesti vastuuton esitys”, Aalto toteaa.

    ”Todennäköisesti hakkuiden vähentäminen nostaisi huomattavasti puun hintaa.”

    Tino Aalto

    Jos puuta ei hakattaisi Suomessa entiseen tahtiin, hyödyn keräisi Aallon mielestä ruotsalainen ja venäläinen sahateollisuus, koska Suomen puutuotteista suurin osa menee vientiin.

    ”Vaikka Suomi tekisi näin hölmön päätöksen, ei se vaikuttaisi kansainväliseen kysyntään. Antaisimme vain muiden maiden teollisuudelle mahdollisuuden kerätä teolliset ja taloudelliset hyödyt.”

    Hakkuiden vähentäminen merkitsisi myös entistä kireämpää kilpailua puusta, mikä nostaisi sen hintaa.

    ”Puun hinta on sahoille suurin yksittäinen kustannuserä. Todennäköisesti hakkuiden vähentäminen nostaisi huomattavasti puun hintaa, joka on muutenkin historiallisesti korkealla. Hinnannousu olisi katastrofaalista yritysten kilpailukyvylle.”

    Päästövähennystavoitteista tulee pitää kiinni, mutta hiilineutraaliustavoitteen saavuttaminen ei ole realismia, Aalto summaa. Lisäksi hänen mielestään teknisten nielujen kehitykseen tulee panostaa.

    ”Sahateollisuuden puutuotteet ovat toimiva ratkaisu teknisten nielujen kasvattamiseen.”

    ”Kasvaneet hakkuumäärät ovat keskeisin syy metsien hiilinielun katoamisessa.”

    Sampo Soimakallio

    Fossiilisia ja muita kuin maankäyttösektorin päästöjä voidaan ilmastopaneelin mukaan vähentää kymmenessä vuodessa noin 18 miljoonaan tonniin. Metsän ja muun maankäyttösektorin hiilinielujen pieneneminen uhkaa kuitenkin syödä muiden päästövähennysten vaikutuksia.

    Laskelmissa on otettu huomioon teknologisten nielujen tuottamat hiilidioksidin poistumat.

    Fossiilisia päästöjä on vähennetty ilmastopaneelin mukaan Suomessa verrattain nopeasti, koska käytössä on ollut vaikuttavia ohjauskeinoja ja energiamurros on edennyt vauhdikkaasti. Silti hiilineutraaliustavoitteen haaste kulminoituu ilmastopaneelin mukaan metsät sisältävään maankäyttösektoriin.

    ”Korjaavat toimenpiteet tulee ottaa viipymättä käyttöön erityisesti maankäyttösektorilla. Tutkittua tietoa toimien suunnittelun ja toimeenpanon tueksi on onneksi runsaasti,” sanoo ilmastopaneelin puheenjohtaja, Suomen ympäristökeskuksen tutkimusprofessori Jyri Seppälä tiedotteessa.

    ”Kasvaneet hakkuumäärät ovat keskeisin syy metsien hiilinielun katoamisessa ja metsien muuttumisessa päästölähteeksi”, sanoo ilmastopaneelin jäsen, ympäristökeskuksen tutkija Sampo Soimakallio.

    Ilmastopaneeli arvioi Suomen hiilineutraaliuspolku -muistiossa hiilineutraaliuden saavuttamista ja sen keinoja. Arvio Suomen maankäyttösektorin tilanteesta -raportissa tarkastellaan maankäyttösektorin velvoitteita.

    Lisää aiheesta
    • Ympäristö | Metsien puusto ei voi niellä hiiltä rajattomasti ‒ ratkaisu löytyy fossiilisten päästöjen vähentämisestä

    • ”Ymmärrän, että valtiovalta hakee repivän tieteellisen keskustelun aikana laaja-alaisempaa tieteellistä synteesiä”, sanoo MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola.

      Ympäristö | Tiedepaneelien yhdistäminen olisi ennemmin mahdollisuus kuin uhka, näkee MTK:n Tiirola

      Tilaajalle
    • Pääministeri Petteri Orpo. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO.

      Politiikka | Orpo määräsi antamaan tiedepaneeleille työrauhan

    • Haitallisten sääilmiöiden kuten tulvien, kuivuuden, helleaaltojen ja trooppisten myrskyjen voimistuminen jatkuu joka tapauksessa 2060-luvulle asti, vaikka saavuttaisimme kahden–puolentoista asteen lämpenemisen tason, kirjoittaa Petteri Taalas.

      Ilmastonmuutos | Ilmasto on pian lämmennyt pysyvästi 1,5 astetta

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin