• UPM:n johtoryhmä kansainvälistyy, mutta pysyy insinöörimiesten linnakkeena

    Metsäjätti UPM:n johtoryhmä kokee suurimmat muutokset moneen vuoteen. Johtajisto nuorenee, mutta 1960-luvulla syntyneet ovat edelleen enemmistönä.
    Tilaajalle
    UPM:n uusi toimitusjohtaja Massimo Reynaudo aloitti tehtävässään vuoden alussa. Hän siirtyi tehtävään yhtiö sisältä, sillä hänen vastuullaan oli aiemmin painopaperiliiketoiminta.
    UPM:n uusi toimitusjohtaja Massimo Reynaudo aloitti tehtävässään vuoden alussa. Hän siirtyi tehtävään yhtiö sisältä, sillä hänen vastuullaan oli aiemmin painopaperiliiketoiminta.  Kuva: Jarno Mela
    Metsä|Metsäteollisuus
    22.7.202407:00
    Analyysi
    Sami Suojanen

    UPM:n 12-jäseniseen johtajistoon on tullut tai tulee yhteensä neljä uutta jäsentä vajaan vuoden sisään. Lisäksi johtajistoon aiemminkin kuuluneen Massimo Reynaudon rooli vaihtui, kun hän otti paikkansa yhtiön toimitusjohtajana ja johtajiston pomona vuoden alussa.

    Edellinen toimitusjohtaja Jussi Pesonen eläköityi huhtikuussa, mutta hän toimi viimeiset kuukaudet asiantuntijatehtävissä. Sidosryhmäjohtaja Pirkko Harrela siirtyi eläkkeelle maaliskuussa.

    Tarraliiketoiminnasta ja väliaikaisesti myös painopaperiliiketoiminnasta vastanneen Antti Jääskeläisen työsuhde UPM:ään päättyy runsaan viikon kuluttua heinäkuun lopussa, kun hän siirtyy Postin uudeksi toimitusjohtajaksi. Jääskeläinen oli yhtenä nimenä mukana Pesosen seuraajaspekulaatioissa. Hän on ollut johtoryhmässä vuodesta 2016.

    Viime aikojen lähtijöihin voi laskea myös selluliiketoiminnasta vastanneen Bernd Eikensin, joka siirtyi viime marraskuussa saksalaisen laivanrakennusyhtiön Meyer Groupin konsernijohtajaksi.

    Eikensin tilalle nousi yhtiön sisältä ekonomi Aki Temmes. Hän aloitti johtoryhmässä joulukuussa.

    Jääskeläisen jälkeen Raflatacin vetäjänä elokuun ensimmäisenä päivänä aloittaa Saksan ja Yhdysvaltain kansalainen Tim Kirchen. Hän siirtyy tehtävään tarraliiketoiminnan Americas-alueen liiketoimintajohtajan tehtävästä.

    Nykyinen toimitusjohtaja Massimo Reynaudo vastasi aiemmin painopaperiliiketoiminnasta. Lokakuun alusta painopapereita valmistetaan saksalaisen Gunnar Eberhardtin johdolla. Hän tulee yhtiön ulkopuolelta. Hän on kerännyt kannuksensa Henkelin ja Osramin johtotehtävissä.

    Eberhardtin toimipaikka on Saksassa.

    Toukokuusta sidosryhmäjohtajana on toiminut Saara Tahvanainen. Hän siirtyi UPM:ään Wärtsilän markkinointi- ja viestintäjohtajan tehtävästä. Metsäyhtiö ei ole Tahvanaiselle millään tavalla uusi aluevaltaus, sillä hän toimi UPM Fibres-liiketoiminta-alueen sidosryhmäjohtajana viiden vuoden ajan.

    UPM:n uusi johtajisto on entistä kansainvälisempi – tai kääntäen vähemmän suomalainen. Johtoryhmässä on yksi italialainen, kolme saksalaista ja kahdeksan suomalaista.

    Yhtiön johtaminen siirtyy hieman kauemmaksi Suomesta. Toisaalta se heijastelee myös sitä, että UPM:n viimeaikaiset investoinnit ovat suuntautuneet Suomen rajojen ulkopuolelle, ja seuraavienkin odotetaan osuvan muualle kuin Suomeen.

    Muutosten jälkeenkin 1960-luvulla syntyneillä on edelleen enemmistö, mutta ensimmäisen kerran johtoryhmään nousee 1980-luvun lapsi. Raflatacin Tim Kirchen on syntynyt vuonna 1980.

    Naisten osuus ei muutu. Johtajistossa on vain kaksi naista, eikä heistä kumpikaan vastaa liiketoiminnasta. Satu Tahvanainen hoitaa yhtiön suhteita sidosryhmiin ja johtoryhmään vuodesta 2004 kuulunut Riitta Savonlahti vastaa henkilöstöasioista. Savonlahti on nykyisen johtajiston pitkäaikaisin jäsen.

    Jos on naisia vähän, niin insinöörimiehiä on sitäkin enemmän. Johtoryhmästä seitsemällä miehellä on diplomi-insinöörin tai insinöörin koulutus.

    Ainoa aidosti uusi tulija on tuleva painopaperipomo Gunnar Eberhardt.

    Mitä uudelta johtajistolta on odotettavissa, muuttuuko esimerkiksi tapa kertoa yhtiön asioista? Jussi Pesosen aikakauteen kuului maanläheinen tyyli, jossa spekulaatiot jätettiin vähemmälle. Mahdollisia eroja voi arvioida tiistaina 23. heinäkuuta, kun UPM julkistaa toisen vuosineljänneksen osavuosikatsauksensa.

    Mullistavia uusia linjauksia tai tapojen muutoksia ei välttämättä tule, koska neljästä uudesta johtoryhmän jäsenestä Kirchen ja Temmes siirtyivät yhtiön sisältä, ja Tahvanainenkin voidaan paluumuuttajana laskea umppilaiseksi. Ainoa aidosti uusi tulija on tuleva painopaperipomo Eberhardt.

    Toisaalta voidaan ajatella niinkin, että omilla kasvateilla varmistetaan uusien tulijoiden nopea sisäänajo johtoryhmään. Lisäksi tuoreella toimitusjohtajalla Massimo Reynaudolla on tukenaan useampia asiansa jo tuntevia ihmisiä. Hänellä itsellään ei vielä voi olla samanlaista näppituntumaa kokonaisuudesta kuin edeltäjällään Jussi Pesosella.

    Kirjoittaja on Maaseudun Tulevaisuuden toimittaja.

    Lisää aiheesta
    • UPM Communication Papersin uusi liiketoiminta-alueen johtaja aloittaa tehtävässään lokakuussa.

      Metsäteollisuus | UPM Communication Papers sai uuden liiketoiminta-alueen johtajan

    • UPM on asettanut kolme konsernitason taloudellista tavoitetta. Viime vuonna se ylsi niistä vain yhteen. Vuonna 2022 ne kaikki toteutuivat. Tällä ei käytännössä ollut vaikutusta väistyneelle toimitusjohtajalle Jussi Pesoselle maksettuihin palkkoihin ja palkkioihin.

      Metsäteollisuus | Yksi kepeästi ylitse muiden: Näin metsäyhtiöiden johtajat tienasivat viime vuonna

      Tilaajalle
    • Massimo Reynadon mukaan investoinnin kannattavuuden arviointi on aina monimutkainen prosessi. Entistä monimutkaisemmaksi sen tekee Rotterdamin biojalostamon kohdalla se, että biopolttoaineet ovat vielä niin uusi ala.

      Talous | Poliittiset lakot eivät auta saamaan investointeja Suomeen, sanoo UPM:n toimitusjohtaja Massimo Reynaudo: Asiakkaita eivät selitykset kiinnosta

      Tilaajalle
    • UPM osallistuu Olkiluoto 3:een Pohjolan Voiman osakeomistusten kautta. UPM:n epäsuora osuus Olkiluoto 3:sta on noin 31 prosenttia.

      Talous | Olkiluoto 3 jauhoi UPM:lle tulosta – Reynaudo kommentoi lakkoja ja työehtosopimusneuvotteluja: ”Uskon, että pääsemme ratkaisuun”

      Tilaajalle
    • UPM:n toimitusjohtajalla Jussi Pesosella olisi intoa vaikuttaa liike-elämässä myös eläkepäivinään.

      Metsäteollisuus | KL: UPM:n Pesonen vihjaisi jatkostaan – maailmanlaajuiset tehtävät Suomen ulkopuolella kiinnostavat

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa