
Tammikuun lopulla säntillisimminkin hoidetut joulukuuset varistavat neulasia. Useimmat lienevät jo menettäneet virkansa ja päätyneet jälleen ulos.
Pihoille viskatuissa kuusissa voi nähdä eroja: Osa on ehtinyt kasvattaa komeat kerkät tai puut ovat jopa yltyneet kukkimaan, kun taas osa kuusista ei ole muuttunut miksikään joulunajan tehtävää toimittaessaan.
Mistä ero johtuu? Voiko joulukuusen kasvuun lähtöön vaikuttaa itse? MT kysyi asiaa Luonnonvarakeskuksen tutkijalta Mikko Tikkiseltä, jonka erikoisaloja ovat kuusen kasvullinen lisäys sekä joulupuut, muut koristepuut ja metsäpuiden erikoismuodot.
Joulukuusen kasvuun lähdölle on luonnollinen selitys, Tikkinen sanoo.
”Jos kuusi säilyy elinvoimaisena, se uskoo aikansa sisätiloissa oltuaan, että on kevät. Silmut puhkeavat ja yksittäistapauksissa joulukuuseen on tullut jopa kukkia.”
Tikkisen mukaan ilmiöön vaikuttaa monta tekijää. Ensinnäkin kannattaa huomioida kaatoajankohdan sää.
”Kun lämpötila on lähellä nollaa astetta, kuusi saadaan hitaasti sulatettua, sen tyvestä katkaistaan kohtuullinen pätkä pois ja puu laitetaan heti veteen, niin edellytykset silmujen puhkeamiselle ovat hyvät.”
Kovasta pakkasesta suoraan huonelämpöön tuotu kuusi ei sen sijaan todennäköisesti tokene kasvamaan.
Sisällä kuusi tarvitsee tietysti jatkuvasti vettä.
Oikea kaatoajankohta, alkukäsittely ja kastelu eivät kuitenkaan vielä takaa kuusen kasvuun lähtöä. Tikkisen mukaan siihen vaikuttaa huomattavasti myös puun ravinnetasapaino kaatohetkellä ja edellisen kasvukauden aikana.
”Jos tavoitteena on saada kuusi kasvamaan, kannatta valita mahdollisimman terve ja hyvävoimainen kuusi.”
”Käyttäisin arvokkaat lannoitteet muihin kohteisiin.”
Entä voiko ravinnetasapainoa kohentaa ja kasvua edistää lisäämällä kuusen kasteluveteen lannoitetta?
”En lupaa, että pystyisi. Halutessaan tätä voi toki kokeilla. Kasvuun lähteneet versot saa säilymään hengissä lannoittamalla kenties kauemmin mutta ne joka tapauksessa kuolevat aikanaan. Käyttäisin arvokkaat lannoitteet muihin kohteisiin.”
Hyvästä ravinnetilanteesta huolimatta kerkät saattavat jäädä tulematta. Puilla on yksilöllinen kasvurytmi, jotkut lähtevät kasvuun aiemmin kuin toiset.
Jos haluaa siis vielä hieman parantaa mahdollisuuksiaan saada sisällä kasvava joulukuusi, kandidaatteja voi tarkkailla jo keväällä: Puhkeavatko puun silmut ensimmäisten joukossa vai panttaako se kerkkiään?
Puun elinvoima on kuitenkin kasvurytmiä merkittävämpi tekjiä, Tikkinen korostaa.
Mikäli joulukuuseen haluaa saada tuoreen neulaskerran lisäksi kukkia, puun on oltava sukukypsä. Kuusi ei tosin kuki joka vuosi. Suuren puun latvasta otettu joulukuusi on kukintaa ajatellen nuorta taimea parempi valinta, joskaan kukintaa ei voi taata.
”Kukkasilmujen muodostuminen on määräytynyt jo kuusen kasvaessa luonnossa. Latvakuusessa on todennäköisempää saada kukkia aikaiseksi, mutta lopputulos on sen verran epävarma, etten tarkoituksella lähtisi tätä yrittämään.”
Silmujen puhkeaminen ottaa aikansa, mutta pitkälle tammikuuhun on Tikkisen mukaan turha odotella. Tuloksen pitäisi olla selvä muutamassa viikossa joulukuusen sisälle tuomisesta. Tyveltä katkaistua joulukuusta ei saa pidettyä elossa kovinkaan kauaa, vaikka silmut puhkeaisivatkin.
”Yleensä loppiaisena tietää, puhkeavatko silmut vai eivät. Aluksi kasvusilmut pullistuvat. Jos puu ei loppiaiseen mennessä ole muuttanut olomuotoaan, en jäisi odottelemaankaan.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
