
Poliisihallitus linjasi, että auton käyttö jälkien etsimisessä tieltä on sallittua.
"Lähtökohtaisesti tulkintamme on, että tiellä ajaminen ja havaintojen tekeminen ei täytä jäljittämisen määritelmää. Jos tiellä ajaessa havaitsee jäljet, ja aloittaa metsästyksen, siirrytään Metsästyslain 32§ 2 momentin rajoitteisiin, eli ei saa ampua moottorikäyttöisestä ajoneuvosta eikä näiden suojasta tai välittömästi pysäyttämisen jälkeen sataa metriä lähempänä näitä. Eli käytännössä havaittaessa jäljet, tulee siirtyä jälkien seuraamiseen (jäljittämiseen) ilman moottorikäyttöistä ajoneuvoa. Mikäli autoa käyttää maastossa jälkien etsintään, ollaan jäljittämisessä, ja siis kielletyssä toiminnassa", Poliisihallitus toteaa vastauksessaan.
Sen sijaan maastosta ei saa etsiä jälkiä tarkoituksena aloittaa metsästys. Tällöin kyse olisi Metsästyslain 32 § 1 momentin mukaisesta jäljittämisestä.
Tilanne on toinen, jos esimerkiksi ajettaessa moottorikelkkareitillä havaitaan jäljet. Mikäli jälkiä lähtee seuraamaan metsässä kelkalla, ollaan taas jäljittämisessä, joka on siis kiellettyä toimintaa.
Poliisihallitus muistuttaa lisäksi, että pitää tässä kokonaisuudessa huomioida myös Metsästyslain 35 § rajoitteet metsästysaseen kuljettamisesta.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
