• Suomen Luonto: Suomessa leviää uusi hämähäkkilaji, joka on maan myrkyllisin – puremat erittäin kivuliaita

    Päivisin tulokaslaji piileskelee seittipussukoissaan, joita se kutoo esimerkiksi lämpimille ja kuiville niityille ja heinikoihin.
    Suomessa esiintyy neljä pihdikkilajia. Piikkipihdikkinaaras kuvattiin Saksassa. Laji hyötyy ilmaston lämpenemisestä.
    Suomessa esiintyy neljä pihdikkilajia. Piikkipihdikkinaaras kuvattiin Saksassa. Laji hyötyy ilmaston lämpenemisestä. Kuva: Christoph Bosch/Lehtikuva
    Metsä|Luonto
    19.9.202615:30
    Paula Liesmäki

    Suomeen on levinnyt uusi hämähäkkilaji, piikkipihdikki, kertoo Suomen Luonto.

    Cheiracanthium punctorium havaittiin Suomessa ensimmäistä kertaa Seilin saarella Paraisilla vuonna 2022. Sittemmin havaintoja on tehty lounaissaaristossa ja -rannikolla.

    Tämän kesän lopussa lajia tavattiin Kirkkonummen Porkkalanniemessä.

    Piikkipihdikki on Suomen myrkyllisin hämähäkkilaji ja sen purema on usein erittäin kivulias, ampiaisenpistoakin voimakkaampi.

    Eräässä Italiassa dokumentoidussa tapauksessa pihdikki puri isää ja lasta. Isän kipu hellitti kahdessa tunnissa, mutta lapsella se jatkui 3–4 päivää, kertoo Suomen Luonto.

    Piikkipihdikit lähtevät liikkeelle saalistamaan hyönteisiä hämärän laskeuduttua.

    Piikkipihdikit ovat aktiivisia yöllä. Ne lähtevät liikkeelle saalistamaan hyönteisiä hämärän laskeuduttua.

    Päivisin ne piileskelevät seittipussukoissaan, joita ne kutovat esimerkiksi lämpimille ja kuiville niityille ja heinikoihin.

    Piikkipihdikit voivat levittäytyä kauaskin syntymäalueiltaan lentämällä. Aikuiset eivät kykene liitämään, mutta poikaset nousevat ilmaan seittirihmojensa avulla, kertoo Suomen Luonto.

    Lajia tavataan runsaammin Keski-Euroopassa, mutta sen leviäminen on pantu merkille myös esimerkiksi Baltian maissa ja Ruotsissa.

    Suomen Luonto: Luonto nyt: Myrkyllinen hämähäkki leviää Suomessa – tulokaslaji hyötyy lämpenevästä ilmastosta

    Lisää aiheesta
    • Komea mustavalkoinen kuusimetsien ristihämähäkki Araneus nordmanni sai nimekseen taigaristikki.

      Luonto | Keskuudessamme kipittää pikkurosvokki, kaarnakätkökki ja kalkkiviuhukki – tällä kaavalla Suomen hämähäkit nimettiin

    • ”Myös lahopuussa voi nähdä luonnon ihmeellisyyden”, Laaksonen sanoo. Hänen haaveenaan on löytää keltasompasammal.

      Luonto | Heli Laaksonen lähtee metsäretkille luupin kanssa ja ilman älypuhelinta – ”Se vähä, mitä mielenterveydestäni on vielä jäljellä, on sen ansiota, että minulla ei ole koko ajan internet mukana”

      Tilaajalle
    • Varastohämähäkin ruumiin pituus voi olla 9–19 millimetriä ja mitta raajoineen jopa 40–70 millimetriä.

      Luonto | TS: Multasäkin takaa paljastui pelottava yllätys – jättimäinen hämähäkki leviää Varsinais-Suomessa

    • Salama näkee kahdeksalla silmällään samaan aikaan joka ilmansuuntaan.

      Lemmikit | Salama Kärpäsenkakka on ehkä sympaattisin hämähäkki ikinä – vilkas olento nukkuu seittipesässä, joka käy ahtaaksi banaanikärpästen ahmijalle

    Artikkelin aiheet
    piikkipihdikki
    hämähäkki
    myrkyllinen laji
    luonto
    ilmastonmuutos
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio