• Vuoden kalastuksenvalvoja Ville Nikkinen: ”Kalastajan yhteystiedot puuttuvat liian usein pyydyksistä”

    Kalatalouden Keskusliitto on valinnut Vuoden kalastuksenvalvoja -kilpailun voittajan. Voiton vei iiläinen Ville Nikkinen.
    Vuoden kalastuksenvalvojaksi valittiin Ville Nikkinen.
    Vuoden kalastuksenvalvojaksi valittiin Ville Nikkinen. 
    Metsä|Erä
    11.2.202611:01
    Eija Vallinheimo

    Vuoden kalastuksenvalvojaksi valittu Ville Nikkinen toimii kalastuksenvalvojana Perämerellä Kokkolan ja Tornion välisellä merialueella. Valvonnassa hän tekee yhteistyötä niin kalastajien, viranomaisten, vesialueen omistajien kuin toisten kalastusvalvojien kanssa.

    ”Kalastuksenvalvojan työ on ennen kaikkea asiakaspalvelua, jossa kohdataan erilaisia ihmisiä ja tilanteita”, kuvailee Nikkinen ja kertoo, että Vuoden kalastuksenvalvoja -tunnustus tuli hänelle täytenä yllätyksenä.

    ”Pyydyksistä puuttuvat liian usein heijastimet ja kalastajan yhteystiedot”

    Ville Nikkinen

    Näin talviaikaan Nikkinen kertoo käyvänsä valvomassa muun muassa verkkokalastusta. Hänen mukaansa talviverkot ovat nykyään varsin hyvin merkitty, mutta pyydyksistä puuttuvat liian usein heijastimet ja kalastajan yhteystiedot, vaikka ne lain mukaan siellä kuuluisi olla.

    ”Kalastajan yhteystietojen puuttuminen on vuodesta toiseen ollut yleisin kalastuksenvalvonnassa havaittu puute ympäri Suomen. Jatkossa pelkkä huomautus ei voi enää riittää, vaan kalastajalle on tultava seurauksia yhteystietojen puuttumisesta. Asiaa koskeva laki on ollut voimassa jo 10 vuotta, yhteystietojen puuttuminen ei voi enää olla tietämättömyyttä”, toteaa kalatalouden erityisasiantuntija Anne Mäkelä Kalatalouden Keskusliitosta.

    Lisää aiheesta
    • Avannon tekijän tulee muistaa merkitä avanto oikein.

      Erä | Halkaisijaltaan yli 40 sentin kokoinen avanto tulee merkitä tietyllä tavalla – katso ohjeet

      Tilaajalle

    Kalastuksenvalvontaa vesillämme suorittavat kalatalousalueen, osakaskunnan tai muun vesialueenomistajan valtuuttamat kalastuksenvalvojat. Valtuutettujen valvojien lisäksi kalastuksenvalvontaa tekevät poliisi, Rajavartiolaitos, Metsähallitus, Elinvoimakeskus ja Tulli.

    ”Kalastuksenvalvonta on tärkeä osa kalavesien hoitoa. Kalastuksenvalvonnalla varmistetaan, että kalastajilla on tarvittava kalastuslupa ja kalastuksessa noudatetaan kalastusta koskevia säännöksiä ja määräyksiä”, Mäkelä kertoo.

    Lisää aiheesta
    • Jäältä kalastettaessa pyydys on merkittävä vähintään 1,2 metriä jään pinnasta ulottuvalla merkkisalolla.

      Erä | Kalastuksenvalvojat: Kalastajilla eniten puutteita pyydysten merkinnöissä ja kalastonhoitomaksussa

    • Tällä kalastajalla kaikki oli kunnossa. Muikkuja ei vielä verkosta noussut.

      Kalastus | Kierros kalastuksenvalvojan kyydissä paljasti verkkokalastuksen hiipumisen ja kalastajien tunnollisuuden

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    kalastuksenvalvonta
    Ville Nikkinen
    Kalatalouden Keskusliitto
    kalastus
    Perämeri
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle