• Mielenosoitukset Aalistunturilla jatkuneet jo lähes kuukauden päivät: Pellon ja Kolarin kunnat eivät kannata kansallispuiston perustamista alueelle

    Pellon kunta suunnittelee parhaillaan uutta kansallispuistoa Miekojärvelle yhdessä Ylitornion kunnan kanssa.
    Metsäliikkeen maanantaina kiinniotetut mielenosoittajat vapautuivat Rovaniemen putkasta tänään tiistaina.
    Metsäliikkeen maanantaina kiinniotetut mielenosoittajat vapautuivat Rovaniemen putkasta tänään tiistaina.  Kuva: Elokapina
    Metsä|Metsiensuojelu
    21.2.202316:45
    Anni-Sofia Hoppi

    Metsäliikkeen mielenosoitukset Aalistunturilla ovat jatkuneet pian jo kuukauden ajan.

    Poliisi otti jälleen maanantaina kiinni viisi mielenosoittajaa, jotka vapautuivat tänään tiistaina Rovaniemen putkasta.

    Metsäliike vaatii Metsähallitusta lopettamaan hakkuut Aalistunturilla ja kutsuu tiedotteessa ”kaikki vahtimaan Metsähallituksen toimia ympäri Suomen”. Lisäksi joukko yksityishenkilöitä on esittänyt ympäristöministeriölle kansallispuiston perustamista Kolarin ja Pellon kuntien rajalla sijaitsevalle Aalistunturin eteläpuoliselle alueelle.

    Kunnat eivät ainakaan toistaiseksi ole kansallispuiston perustamisen kannalla.

    ”Pellon kunta ei ole eikä aio olla mukana hankkeessa”, sanoo kunnanjohtaja Eero Ylitalo.

    Ylitalon mukaan Pellon kunnalta ei ole pyydetty kantaa hankkeeseen ja jos pyydettäisiin, olisi se hänen kunnanpäättäjiltä kuulemiensa viestien perusteella todennäköisesti kielteinen.

    ”Hanke on epärealistinen. Aalistunturi ei täytä niitä kriteerejä, mitä kansallispuistolta edellytetään."

    Myös Kolarin kunta on samoilla linjoilla. Kunnanhallitus päätti 7. helmikuuta pitämässään kokouksessa, ettei lisätoimenpiteille kansallispuistohankkeen edistämisessä ole tarvetta.

    ”Mikäli aloite ministeriössä etenee, kunta antaa siinä vaiheessa lausuntonsa asiasta”, kunnan päätöksessä todetaan.

    ”Hanke on epärealistinen.” Eero Ylitalo

    Julkisuudessa esitetyt puheet Aalistunturin ikimetsistä ovat Ylitalon mukaan virheellisiä.

    ”Metsät on istutettu 60 vuotta sitten. Muistelen itsekin niitä olleeni joskus raivaamassa.”

    Ajatus kansallispuistosta virisi hänen mukaansa pari vuotta sitten, kun Metsähallitus teki Pellon ja Kolarin kunnille kaavoitusesityksen tuulivoiman rakentamisesta Aalistunturin alueen lähelle. Pellon kunnanhallitus hylkäsi tuolloin esityksen, mutta ajatus kansallispuistosta jäi kytemään paikallisten mieliin.

    Aalistunturin sijaan Pellon kunta suunnittelee parhaillaan uutta Miekojärven kansallispuistoa yhdessä Ylitornion kunnan kanssa.

    ”Molemmat kunnat ovat sitoutuneet siihen ja alue täyttää selvitystyön mukaan kaikki kansallispuiston vaatimukset.”

    Lisää aiheesta
    • Metsähallituksen ja Metsäliikkeen edustajat pääsivät neuvotteluyhteyteen Aalistunturin talvisavotalla viime keskiviikkona. Kuvassa ovat Metsähallituksen suunnittelupäällikkö Lauri Karvonen (vas.), Metsäliikkeen keulahahmo Ida Korhonen ja Metsähallituksen Lapin aluejohtaja Samuli Myllymäki.

      Luonto | Metsäliike haluaa talousmetsää Aalistunturiin kaavaillun kansallispuiston jatkeeksi

      Tilaajalle
    • Metsähallitus pääsi maanantaina jatkamaan harvennushakkuita. Kuvituskuva.

      Metsäteollisuus | Aktivistien toimista Aalistunturilla voi koitua iso kustannus Metsähallitukselle: ”Suuruusluokka 15 000 euroa vuorokaudessa”

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio