• Aktivistien toimista Aalistunturilla voi koitua iso kustannus Metsähallitukselle: ”Suuruusluokka 15 000 euroa vuorokaudessa”

    Hakkuut Aalistunturin läheisyydessä Kolarissa ovat keskeytyneet useaan otteeseen Elokapinan, Luonto-Liiton ja Greenpeacen aktivisteista koostuvan Metsäliikkeen toimesta.
    Metsähallitus pääsi maanantaina jatkamaan harvennushakkuita. Kuvituskuva.
    Metsähallitus pääsi maanantaina jatkamaan harvennushakkuita. Kuvituskuva. Kuva: Jyrki Luukkonen
    Metsä|Metsäteollisuus
    14.2.202315:54
    Anniina Jokinen

    Metsähallituksen harvennushakkuut Aalistunturin eteläpuolella Kolarissa pääsivät jatkumaan eilen iltapäivästä. Hakkuut ovat keskeytyneet useaan otteeseen Elokapinan, Luonto-Liiton ja Greenpeacen aktivisteista koostuvan Metsäliikkeen toimesta.

    Aktivistit vastustavat Metsähallitus Metsätalous Oy:n alueella tekemiä harvennuksia ja siemenpuiden poistoa.

    ”Tilanne on rauhallinen, tällä hetkellä ei ole mitään häiriöitä ja työt jatkuvat suunnitelmien mukaisesti”, kertoo Metsähallituksen aluejohtaja Samuli Myllymäki.

    ”Sen jälkeen kun neljä viikkoa sitten aloitimme, ei ole tullut ilmi mitään uutta, mikä aiheuttaisi tarvetta muuttaa tätä suunnitelmaa. Tarkoitus on tehdä työt loppuun.”

    Metsähallituksen hakkuut sijoittuvat Aalistunturin eteläpuolelle noin 400 hehtaarin kokoiselle alueelle, jolla on pitkä metsätaloushistoria. Nyt alueella on tarkoitus tehdä harvennushakkuita ja siemenpuiden poistoa.

    Aalistunturin alueelle on esitetty kansallispuistoa. Tunturilla on nykyään noin 1 000 hehtaarin kokoinen luonnonsuojelualue. Kansallispuistoaloite on ympäristöministeriön käsiteltävänä ja etenee seuraavan hallituksen päätettäväksi.

    Tällä hetkellä selvityksen alla on, millaiset taloudelliset haitat mielenosoituksista ja töiden estämisestä on koitunut Metsähallitukselle ja yrittäjille. Myllymäen mukaan selvitetään myös, lähteekö Metsähallitus esittämään korvausvaatimuksia.

    ”Laskennallisesti keskeytyksistä Metsähallitukselle ja yrittäjille aiheutuneen haitan suuruusluokka on 15 000 euroa vuorokaudessa. Tähän mennessä työt on ulkopuolisten henkilöiden toimesta keskeytetty neljä kertaa. Puhutaan vajaasta viikosta, mitä työt ovat myöhässä näiden keskeytysten takia”, Myllymäki sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Kolmijalkojen päälle asettuneita mielenosoittajia oli vaikeaa poistaa turvallisesti.

      Metsäteollisuus | Mielenosoittajat palasivat Aalistunturille ja tukkivat tien hakkuutyömaalle kolmijaloilla

    • Metsähallituksen ja Metsäliikkeen edustajat pääsivät neuvotteluyhteyteen Aalistunturin talvisavotalla viime keskiviikkona. Kuvassa ovat Metsähallituksen suunnittelupäällikkö Lauri Karvonen (vas.), Metsäliikkeen keulahahmo Ida Korhonen ja Metsähallituksen Lapin aluejohtaja Samuli Myllymäki.

      Luonto | Metsäliike haluaa talousmetsää Aalistunturiin kaavaillun kansallispuiston jatkeeksi

      Tilaajalle
    • Mielenosoittajat palasivat Aalistunturin alueelle. Kuva on maanantailta.

      Metsiensuojelu | Hakkuiden vastainen mielenosoitus jatkuu Aalistunturilla – kaksi otettu kiinni

    Artikkelin aiheet
    Metsähallitus
    Aalistunturi
    Metsäliike
    hakkuut
    aktivismi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa