• Video EU-paneelista: Brysselissä ovat nyt pöydällä jättimäiset metsäasiat, kuinka käy metsänomistajan?

    EU:n metsäpolitiikasta keskustelevat meppi Nils Torvalds, kansanedustajat Sari Essayah ja Anne Kalmari sekä metsäkoordinaattori Maria Pohjala.
    Metsä|Metsäpolitiikka
    2.11.202210:00
    Anni-Sofia Hoppi

    MT lähettää EU-aiheisen paneelikeskustelun suorana verkkosivuillaan keskiviikkona kello 13.15 alkaen.

    Paneelin teemana on ”Brysselissä hamutaan päätösvaltaa metsien käyttöön – Onko metsänomistajan peli jo menetetty?”.

    Panelisteina ovat europarlamentaarikko Nils Torvalds, kansanedustajat Sari Essayah ja Anne Kalmari sekä metsäkoordinaattori Maria Pohjala. Juontajana toimii MT:n päätoimittaja Jouni Kemppainen.

    Paaneli on osa MTK:n Metsävaltuuskunnan 80-vuotisjuhlaseminaaria.

    Lisää aiheesta
    • Mhy:n kannanoton mukaan ennallistamistoimien piiriin kuuluvilla alueilla nykyistä maa- ja metsätaloustoimintaa ei voitaisi joko jatkaa lainkaan tai toimintaa olisi ainakin muutettava.

      Politiikka | Koillismaan metsänomistajat ennallistamisesta: ”Mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä radikaalimmin asetus vähentää investointeja ja alueiden elinkelpoisuutta”

      Tilaajalle
    • Ennallistamisasetus koskee esimerkiksi metsiä, soita ja turvepeltoja.

      Metsäpolitiikka | ”Pyrkimykset museoida suomalaisten hyvinvoinnin lähteet pitää torpata”– kansanedustajilta kritiikkiä ennallistamisen vaatimuksiin ja hallituksen toimintaan

    • EU:n komissio haluaa ennallistaa merkittävän osan EU:n pinta-alasta.

      Metsiensuojelu | Marin: Suomi voi äänestää EU:n ennallistamisesitystä vastaan

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin