Auvo Väisänen teki elämäntyönsä haulikonpatruunoiden parissa. Vihtavuoren patruunoita ei enää valmisteta, mutta Väisänen ampuu niitä yhä omasta varastostaan. Kuva: Petteri KivimäkiVihtavuoriPahaenteinen savupatsas kohosi taivaalle – insinööri Auvo Väisänen vältti täpärästi Lapuan suuronnettomuuden
Insinööri Auvo Väisänen modernisoi 1970-luvulla suomalaisen haulikonpatruunatuotannon maailman huipulle. Hänestä tuli vuorineuvosten ja Kekkosen ystävä, mutta tuttu myös tuhansille tavallisille metsästäjille.TilaajalleAse lepää kokeneissa käsissä, kun insinööri Auvo Väisänen, 87, nostaa haulikon tottuneesti poskelleen. Väisänen vastasi yli 40 vuotta Vihtavuoren tehtaan haulikonpatruunoiden tuotekehittelystä ja tuotannosta. Monelle haulikonpatruuna oli sama kuin Vihtavuori, jonne rakennetussa Valtion Ruutitehtaassa niiden valmistus alkoi 1931.
Haulikonpatruunoiden teollinen valmistus loppui Suomessa 1990-luvulla, mutta Väisäsen ei ole toistaiseksi tarvinnut turvautua muiden valmistamiin patruunoihin. Varastoon jäi sen verran oman tehtaan tuotantoa, että sitä on riittänyt omaan kulutukseen näihin päiviin asti.
”Vuodessa tulee ammuttua ehkä 250 laukausta”, urheiluammuntaa yhä harrastava Väisänen sanoo. Määrä on melkoinen lähes kenen tahansa harrastajan ampumaksi.
Vaikka luku kuulostaa suurelta, se on vain murto-osa määrästä, mitä Väisänen ampui haulikonpatruunan tuotannosta vastatessaan. Patruunoiden kehittely ja laadunvalvonta vaativat kymmeniä tuhansia laukauksia, ja testaaminen oli Vihtavuoren patruunoiden tasalaatuisuuden tae.
Tehtaan ampumaradalta kantautui tasainen pauke, olipa jahtikausi tai ei.
Moni maanviljelijä paukutteli tehtaan ampumaradalla Vihtavuoren patruunoita. Kun Kemiran lannoitetehtaissa ei ollut oikein mitään näytettävää, niin Kemiralta lannoitteita ostavia viljelijöitä tuotiin mielellään tehdasvierailulle Vihtavuoreen.
”Kun räjähde- ja sotilastarviketuotantoon ei voinut mennä, niin vieraille näytettiin haulikonpatruunoiden tuotantoa ja tietysti ammuttiin.”
Vihtavuoren sertin yhä moni muistaa kiertoilmauksena haulikonpatruunalle. Tämä patruunalaatikko tosin kuuluu presidentti Urho Kekkoselle tehtyyn nimikoituun 3 000 kappaleen patruunaerään. Kuva: Petteri KivimäkiPatruunoiden ominaisuudet läpikotaisin tunteva Väisänen ei ollut kysyttyä seuraa vain maanviljelijöiden parissa. Patruunatehtaan miehellä oli vientiä myös vuorineuvosten jahtiporukoissa, ja ovet kävivät kahteen suuntaan.
Arvokasta väkeä mustissa autoissa ajoi tehtaan omalle koeampumaradalle Hautalaan, jossa vanha torppa toimi ampujien taukotilana.
Hautalan torpan ahkerana vieraana kävi tutuksi myös toisen torpan eli Lepikon torpan poika. Kun Kekkonen vieraili henkiystävänsä lääkintäneuvos Richard Sotamaan luona Laukaassa, vierailu haulikon patruunoita valmistavan Vihtavuoren kylän ruutitehtaalle muodostui hänelle liki rutiiniksi.
Osaavan ja välittömän nuoren insinöörin ote teki presidentti Urho Kekkoseen nopeasti vaikutuksen.
”Kun Kekkonen tuli toista kertaa Hautalaan ampumaan, niin hän sanoi, että eiköhän me tehdä sinunkaupat. Siitä eteenpäin hän oli Urkki ja minä Ave.”
Väisänen laskee, että presidentti kävi Vihtavuoren tehtaalla noin 40 kertaa täyttämässä patruunavarastojaan ja Hautalassa ampumassa. Kerran Väisänen halusi yllättää vieraansa.
Tehtaalla valmistettiin kaikessa hiljaisuudessa erikoiserä patruunoita presidentille. Niille räätälöitiin oma Kekkosen nimikirjoituksella varustettu violetti hylsy ja sille näyttävä pakkauslaatikko.
”Niitä tehtiin 3 000 kappaleen erä, ja ne annettiin vain Urkille. Kyllä huomasi, että ne olivat hänelle mieleen.”
”Urkki sanoi, että hän ei ole monasti naisten eteen polvistunut, mutta nyt on se hetki ja niin hän teki.”
Jokunen patruunalaatikko jäi Väisäselle ja jälkipolville muistoksi eräästä vaiheesta Vihtavuoren patruunatuotannon historiassa, mutta pitkä on myös tätä suhdetta kuvaavien tarinoiden lista.
Eräänä keväänä, kun Kekkosen tiedettiin olevan tulossa taas tehtaalle – tällä kertaa hiihtämällä Laukaasta – Väisänen valmisteli tehtaan raakavesivarastona toimivan kirkkaan Siikajärven rantaan yllätyksellisen taukopaikan.
Patruuna presidentti Kekkosen nimikirjoituksella on harvinaisuus. Idean isä oli Auvo Väisänen, jonka kanssa presidentti teki sinunkaupat heti alkuun. Kuva: Petteri Kivimäki”Kävin edellisenä iltana kaatamassa suuren hongan, josta tein parimetrisen rakovalkean.”
Väisäsen tehtaan laboratoriossa työskennellyt vaimo Eeva loihti tehtaan johtajan vaimon Hanna Laurilan kanssa lounaan eräolosuhteisiin. Väisänen hiihti yllätyksestä hiiskumatta Kekkosen seurueessa ruutitehdasta kohti, jonka tuntumassa presidentille paljastui, millainen kestitys heitä oli odottamassa.
”Pihvien syönnin jälkeen Urkki sanoi, että hän ei ole monasti naisten eteen polvistunut, mutta nyt on se hetki ja niin hän teki.”
Vieläpä kahdesti, sillä ensimmäisellä kerralla Väisänen ei ehtinyt kaivaa kameraa esiin ikuistamaan hetkeä, joka toistettiin pyynnöstä.
Urho Kekkonen hiihtämässä lumituhoalueella Kiljavassa 1959. Kekkonen hiihti tosinaan myös Vihtavuoren patruunatehtaalle, josta hän sai mukaansa nimikkopatruunoita. Kuva: Erkki Voutilainen / MuseovirastoKuopion teknisestä opistosta insinööriksi valmistuneella Väisäsellä olisi ollut muitakin uramahdollisuuksia kuin kotikylänsä ruutitehdas.
”Olisin päässyt Koneen hissitehtaalle Hyvinkäälle ja myöhemmin metsästysreissulla pyydettiin Serlachiukselle, mutta lopulta päätin jäädä synnyinseudulle.”
Nuori insinööri Auvo Väisänen haulikonpatruunoiden latauskoneen äärellä joskus ennen vuotta 1974. Samana vuonna tapahtunut Lapuan patruunatehtaan räjähdys muutti näidenkin latauskoneiden ruudinsyötön. Kuva: Auvo Väisäsen kotialbumiRekrytointi oli mutkatonta. Tehtaan johtaja Tauno Pölhö käveli vastaan kylän raitilla ja kysyi onko Väisäsellä töitä. Kun ei ollut, työpaikka sovittiin tien päällä kättä paiskaamalla. Ei tarvittu aikamme psykologisia testejä tai kykyjenmetsästäjiä.
Vasta valmistunut insinööri aloitti haulikonpatruunassa 1968. Tuotanto oli saanut uudet tilat, mutta itse tuote oli vanhanaikainen. Patruunan sisäosia käärittiin paperista käsin liimaamalla. Ruudin ja haulit erotti huopatulppa.
”Kehitimme patruunaan uudet muoviset osat. Niiden valmistus oli nopeaa ja myös lataaminen nopeutui huomattavasti, mikä tehosti tuotantoa.”
Muovisen haulikupin valmistajaksi löytyi Juho Jussilan lelutehdas Jyväskylästä, jolle siitä tuli loistava tuote.
Väisänen osti kaikki markkinoilta saatavat patruunat, ampui niistä osan ja purki loput osiin. Se ei kuitenkaan vielä riittänyt. Osana tuotekehittelyä Vihtavuori lähetti miehensä maailmalle tutustumaan, miten muualla työ tehdään.
”Kiersimme ampumatarvikeosastosta vastaavan insinööri Juhani Sammasmaan kanssa käytännössä kaikki eurooppalaiset haulikonpatruunatehtaat muutaman vuoden aikana.”
Koska kuvata ei voinut, koneet piirrettiin muistiin vierailujen jälkeen hotellissa. Väisäsen arkistosta löytyvät vieläkin käsinpiirretyt kuvat ruotsalaisen Gyttorpin tehtaan koneista. Ovet kilpailijoiden tehtaisiin avautuivat, kun patruunavalmistajille myytiin samalla Vihtavuoren tehtaan ruutia ja nalleja.
Vihtavuoren patruunatehtaan pitkäaikainen insinööri Auvo Väisänen kehitti suomalaisia haulikonpatruunoita ja vastasi niiden laadunvalvonnasta yli 40 vuoden ajan. Kuva: Petteri KivimäkiNallivalmistus edusti Vihtavuoren tehtaan kovaa osaamista. Tehdas oli kehittänyt nallien valmistukseen niin sanotun kuivamenetelmän ensimmäisenä maailmassa.
Sen ansiosta Vihtavuoren aloitemassasta valmistetut nallit olivat hyvin toimintavarmoja muiden käyttämään märkämenetelmään verrattuna.
Märkämassalla leivotuista nalleista keskimäärin yksi nalli tuhannesta jää pimeäksi, mutta kuivamassanallit syttyvät käytännössä aina. Se rakensi kuvaa luotettavasta tuotteesta.
Kotialbumista löytyy kasapäin kuvia vuorineuvosten kanssa tehdyiltä jahtireissuilta tai matkoilta eurooppalaisiin kilpaileviin tehtaisiin ajalta, jolloin matkustaminen ei ollut vielä itsestäänselvyys. Kuva: Petteri KivimäkiVarhain aamulla 13. huhtikuuta 1976 Väisänen oli lähtenyt tehtaan autonkuljettajan kanssa kohti Lapuan patruunatehdasta, jonka lataamiin pienoiskivääreihin hylsyt tehtiin Vihtavuoren tehtaan metalliosastolla.
Muutama kilometri ennen tehtaalle saapumista taivaalle kohosi iso pahaenteinen savupatsas.
”Kun tulimme tehtaan portille, järkyttynyt porttivahti kertoi pienoiskiväärilataamon lentäneen ilmaan ja siellä kaikkien kuolleen.”
Suomen rauhanajan pahin räjähdysonnettomuus sai alkunsa pulttipistoolikoneen latauskoneesta. Vihtavuoressa vaimo Eeva oli tehtaan laboratoriossa kuullessaan radiosta onnettomuudesta.
”Huusin, että meidän Ave on siellä”, Eeva Väisänen muistelee.
”Porttivahti kertoi pienoiskiväärilataamon lentäneen ilmaan ja siellä kaikkien kuolleen.”
Hän ryntäsi tehtaan keskukseen ja pyysi soittamaan tehtaan autokuljettajalle, jolla oli autossaan varhainen autoradiopuhelin.
”Vilanderin Aarre vastasi, että tehdas on räjähtänyt, mutta vihtavuorelaiset ovat elossa.”
Haulikonpatruunoiden valmistus aloitettiin 1926 valmistuneessa Valtion Ruutitehtaassa viisi vuotta ruudivalmistuksen alkamisesta. Kuvassa Vihtavuoren tehtaan ensimmäinen patruunan latauskone 1930-luvun alussa. Kuva: Auvo Väisäsen kotialbumiVain muutamaa kuukautta aikaisemmin Eley’n haulikonpatruunatehtaalla Birminghamin Wittonissa oli tapahtunut vastaavanlainen mutta pienempi räjähdys, jonka lopullinen syy jäi Lapuan onnettomuuden tavoin selvittämättä.
Traagisesti tuo onnettomuus lisäsi töitä Vihtavuoressa, kun tehdas alkoi ostaa Suomesta ruutia ja patruunoita.
Ampuminen on pysynyt Väisäsen mukana myös eläkkeellä ja patruunat ovat omasta takaa. Kuva: Petteri Kivimäki”Tuotanto nousi silloin 17–18 miljoonaan patruunaan vuodessa.”
Metsästysharrastuksen asteittainen vähentyminen ja halpatuonti lopettivat 1990-luvulla patruunatuotannon Vihtavuoressa. Samalla loppui myös nallituotanto.
Päätökseen vaikuttivat keskeisesti sotilastarvikkeiksi tulkittaville tuotteille asetetut lähes mahdottomat vientiehdot 1980-luvulla.
Nyt kotimaista puolustusvälinetuotantoa rakennetaan kiireellä. Nallituotannon opettelu Vihtavuoressa alkaa taas alusta.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
