
Talvisen lintulaudan ruokavieraat tuovat pihalle väriä ja vilskettä. Leudon syystalven vuoksi linnuille on riittänyt mukavasti ruokaa luonnossa, mutta vuodenvaihteen jälkeiset pakkaset ovat saaneet pihan tiaiset ja varpuset taas löytämään tiensä talimakkaroiden ääreen.
Ihmisen tarjoamalla talviruokinnalla on tärkeä osuus monen pikkulinnun selviytymisessä. Esimerkiksi sinitiaisen on talvipäivän kuluessa löydettävä ruokaa jopa kolmanneksen verran omasta painostaan, jotta se selviäisi hengissä seuraavan pakkasyön yli.

Riittävä talvinen ravinto antaa linnuille myös hyvät lähtökohdat keväiseen pesintään. Monet pihan linnuista viihtyvät samoissa maisemissa kesät talvet ja toimivat kesällä puutarhurin tarmokkaina apulaisina pyydystäen kirvoja ja hyttysiä. Lentelyllään ja viserryksellään ne tuovat pihaan vaihtelua ja viihtyisyyttä ympäri vuoden.
Kiitokseksi tästä voikin linnuille talveksi ripustaa pihalle pari–kolmekin erilaista ruokintatelinettä. Näin lintubaarissa riittää monenlaista syötävää eri lajien tarpeisiin.
Lintulautojen vakiovieraita ovat tali- ja sinitiaiset, punatulkut, keltasirkut, viherpeipot ja varpuset. Ruokintapaikkojen lajisto on kuitenkin viime vuosina runsastunut, ja myös puukiipijät, pyrstötiaiset ja käpytikat ovat löytäneet tiensä apajille.
Havumetsien tuntumassa pihoilla vilahtelee näiden lisäksi myös metsien pikkulintuja, kuten kuusi-, hömö- ja töyhtötiaisia.

Hyvä buffetti tarjoaa linnuille ruokaa ympäri vuorokauden pitkälle kevääseen saakka. Ruokapaikan sijainti kannattaa valita sopivan suojaisaksi niin, etteivät talven kylmät puhurit osu siihen, ja että lyhyen matkan päässä on sopivasti latvuksia ja pensaita tuomassa linnuille turvapaikkoja.
Etenkin kookkaat pensaat ovat pihan lintujen suosikkeja. Monet niistä tarjoavat linnuille myös syötävää kypsyttämällä oksilleen syksyllä marjoja.
Ihmisen kannalta on mukavaa, jos lintujen ruokintapaikkaa on helppo tarkkailla kodin ikkunoista. Liian vilkkaalla ja avoimella paikalla arimmat lajeista eivät kuitenkaan uskalla tulla ruokinnalle. Pelottomat tali- ja sinitiaiset tottuvat helposti pihan elämään, mutta esimerkiksi punatulkut kaihtavat siementelinettä, joka sijaitsee liian lähellä ikkunoita.
Suosituimpia talvilintujen herkkuja ovat auringonkukansiemenet, maapähkinät ja tali. Ne kelpaavat useimmille lintubaarin asiakkaille. Kaura houkuttelee paikalle keltasirkkuja ja varpusia.
Tilhet ja rastaat hyötyvät, mikäli tarjolla on myös marjoja tai hedelmiä. Hedelmistä omena lienee linnuille tutuin. Mikään ei kuitenkaan estä laittamasta niille kokeeksi tarjolle vaikkapa banaaneita, jos niitä uhkaa keittiössä jäädä yli.
Valmiiksi kuoritut auringonkukansiemenet auttavat etenkin lintubaarin pienimpiä vierailijoita, sillä kovan kuoren rikkominen on vaikeaa osalle linnuista. Kuorettomien siementen avulla myös ruokintapaikan alusta säilyy helpommin siistinä, mikä vähentää hiirten ja rottien kiinnostusta siemenbuffettia kohtaan.
Ruoka-automaattien puhdistuksesta ja ruokintapaikan alustan siivouksesta on tärkeää huolehtia myös siksi, etteivät salmonella ja muut lintujen taudit pääse leviämään pihalla. Puhdistamisessa on hyvä käyttää käsineitä ja pestä kädet huolellisesti ruoka-astioiden käsittelyn jälkeen. Lauhoina sääjaksoina kannattaa lisäksi tarkkailla, ettei ruoka automaateissa kostu ja lähde pilaantumaan.
Muista Pihabongaus 25.–26.1. Tee lintuhavaintoja yhden tunnin ajan ja kirjaa tulokset bongausrekisteriin osoitteessa birdlife.fi.
Varmista, että riittävän lähellä on puuvartisia kasveja, joista linnut saavat turvapaikkoja. Siirrä ruokintapaikkaa tarvittaessa lähemmäs pensaita tai puita.
Tuo tarjolle monenlaista ruokaa.
Vaihda talipallot talipötköihin. Niissä on monesti enemmän rasvaa ja siemeniä.
Kokeile rohkeasti erilaisia ruokinta-automaatteja. Esimerkiksi varpuset tuntuvat mieltyvän puisiin lintulautoihin. Tiaiset kieppuvat mielellään tornimaisissa telineissä.
Aseta ruokaa tarjolle useaan eri pisteeseen ja suosi annostelevia automaatteja. Näin estät variksia ja oravia tyhjentämästä koko ruokintapaikkaa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
