• Video: Mökkirannasta tutulle telkälle Suomi on tärkeä pesintäalue

    Suomi on telkälle tärkeä pesintäalue ja täällä pesii suuri osa Euroopan telkistä. Suomella on siksi erityinen vastuu telkän pesintöjen onnistumisesta.
    Telkät saapuvat jo ennen jäiden sulamista.
    Telkät saapuvat jo ennen jäiden sulamista.  Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Erä
    20.4.202419:00
    Eija Vallinheimo

    Vesilintulaskentojen perusteella vesilintukannat ovat pienentyneet pitkällä aikavälillä sekä karuissa että rehevissä vesistöissä. Rehevissä vesistöissä taantuma on ollut voimakkaampaa kuin karuissa. Karujen vesien lajit, kuten koskelot ja kuikka, ovat pärjänneet suhteellisen hyvin ja jopa runsastuneet.

    Suurin muutos on tutkimusten mukaan ollut punasotkalla, joiden määrä on romahtanut peräti 96 prosenttia viimeisten 38 vuoden aikana. Pitkään vakaana pysynyt sinisorsakanta on viimeisten kymmenen vuoden aikana pienentynyt 22 prosentilla.

    Myös telkän valtakunnallinen parimäärä on pienentynyt 38 seurantavuoden aikana 11 prosenttia. Alueelliset tarkastelut osoittavat, että parimäärät ovat pienentyneet maan eteläosissa myös lyhyellä aikavälillä, kun taas pohjoisessa telkkä on runsastunut. Poikasten kokonaismäärä on ollut useana vuotena pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella.

    Suomen Metsästäjäliiton lintuvesiasiantuntija Veli-Matti Pekkarinen muistuttaa, että Suomi on telkälle tärkeä pesintäalue ja täällä pesii suuri osa maailman telkistä. Telkkä pesii kaikenlaisten vesistöjen äärellä. Se tarvitsee sopivan pesäkolon, joka on joko ihmisen rakentama pönttö tai luonnonkolo.

    Lisää aiheesta
    • Telkkä lentää pöntön suulle kovalla vauhdilla.

      Erä | Auta telkkäpariskuntia ja ripusta telkille pönttö ‒ katso ohjeet

    ”Euroopan mittakaavassa Suomi on merkittävä vesilintujen lisääntymisalue. Suomen alueella pesivistä lintulajeista yli sata käyttää jossain vaiheessa ranta- ja vesialueita elinympäristöinään. Vesielinympäristöistä erityisesti luontaiset kosteikot ja matalat vesistöt ovat huvenneet”, Pekkarinen toteaa.

    Umpeen kasvaneista vesistöistä häviää lintujen elintila. Myös vieraspedot verottavat vesilintuja kovalla kädellä. Sen sijaan runsastunut laulujoutsen ei uhkaa vesilintuja, kuten monesti ajatellaan. Sorsakannat ovat tutkimusten mukaan säilyneet parhaiten kohteilla, joissa on laulujoutsenia. Taantuminen taas on ollut voimakkaampaa siellä, mistä joutsenkin on 1980-luvun jälkeen hävinnyt.

    ”Joutsenet varoittavat muita lintuja uhista ja ajavat vihollisia pois. Samalla ne myös ruoppaavat pohjaa, minkä takia joutsenten vieressä näkee usein muita sorsalajeja.”

    Lisää aiheesta
    • Linnunpönttö putsataan irrottamalla esimerkiksi pohja ja heittämällä edelliskesän täytteet pois. Osa lintuharrastajista polttaa täytteet loisten tuhoamiseksi.

      Luonto | Muistitko putsata linnunpöntön? Huhtikuussa ei enää kannata, sillä pesintä häiriintyy herkästi

      Tilaajalle
    • Nokikanan metsästys kielletty koko maassa.

      Erä | Vesilintukannat jatkavat taantumista – jopa sinisorsakannan kasvu on pysähtynyt 2000-luvulla

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle