• Yksi tehdas käynnistyy ja toinen seisahtuu Kaakkois-Suomessa

    Elokuussa alkanut seisokki päättyy UPM:n Kaukaan tehtaalla.
    Tilaajalle
    Kaukaan sellutehtaan seisokki alkoi elokuussa.
    Kaukaan sellutehtaan seisokki alkoi elokuussa. Kuva: Ville-Petteri Määttä
    Metsä|Metsäteollisuus
    22.9.202614:40
    Henrik Hohteri

    UPM käynnistää Kaukaan sellutehtaan Lappeenrannassa kuluvalla viikolla.

    Käynnistys alkaa keskiviikkona 23.9.2026 ja etenee vaiheittain viikon loppuun mennessä. Tehtaan lähialueella käynnistymisen huomaa tavallista suuremmasta melusta ja hajusta, UPM kertoo Facebook-päivityksessä.

    Sellutehtaan seisokki alkoi 3.8. Tiedottaessaan seisokista 18.6. UPM kertoi myös suunnittelevansa Pietarsaaren sellutehtaalle mahdollista seisokkia lokakuulle.

    Stora Enso puolestaan kertoo vuosihuoltoseisokista Anjalankosken tehtailla.

    Tuotanto pysähtyy sunnuntaina 27.9. ja se käynnistetään uudelleen 5.10. alkaen.

    Anjalankosken tehtailla valmistetaan taivekartonkia, useita eri paperilaatuja sekä mekaanista massaa näiden raaka-aineeksi.

    Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia juttuvinkkejä sähköpostiisi tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.

    Lisää aiheesta
    • Kuvassa UPM:n kaukaan tehtaat.

      Metsäteollisuus | UPM aikoo keskeyttää tuotannon kahdella sellutehtaalla

    • Viimeksi tehtaalla neuvoteltiin lomautuksista maaliskuussa.

      Metsäteollisuus | Metsä Fibre aloittaa taas neuvottelut lomautuksista Joutsenossa

    • Kemiallisella metsäteollisuudella on Suomessa ongelmia. Kuvituskuva.

      Metsäteollisuus | Metsä Board pysäyttää kartonki- ja sellutehtaan

      Tilaajalle
    • Stora Enson Oulun kartonkilinjan ylösajo on yhä käynnissä.

      Metsäteollisuus | Tilaukset lähtivät kasvuun yllättävässä paikassa ‒ voiko tästä alkaa metsäteollisuuden käänne?

      Tilaajalle
    • Metsä Groupin Kemin biotuotetehdas on Suomen uusin sellutehdas. Se valmistui vuonna 2023.

      Metsäteollisuus | Pysäyttävä ennustus: Uusia havusellutehtaita ei rakenneta ehkä enää koskaan

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    sellutehdas
    seisokki
    UPM
    Stora Enso
    Lappeenranta
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa