Metsä Groupin tytäryhtiö Metsä Board pitää heinäkuussa markkinalähtöisen seisokin Ruotsin Husumin kartonki- ja sellutehtaalla. Yhtiön viestinnästä kerrotaan, että seisokki kestää noin kuukauden.
Husumin seisokilla on vaikutuksia myös Suomessa.
”Kaskisten BCTMP-tehtaalla toteutetaan kesällä tuotannonrajoituksia liittyen Husumin seisokkiin”, kertoo Metsä Boardin viestintäpäällikkö Marjo Halonen.
Kaskisten tehtaalla valmistetaan valkaistua kemihierrettä. Massaa käytetään Husumin tehtaalla kartongin valmistuksessa.
Yhtiön edellisestä osavuosikatsauksesta selviää, että Husumin tehdasintegraatti on toiminut tappiollisesti. Liiketoimintayksikkö on nyt syynin alla yhtiön käynnissä olevassa muutosohjelmassa.
”Toimenpiteet liittyvät erityisesti tehtaan kilpailukyvyn ja tehokkuuden vahvistamiseen, kustannusrakenteen optimointiin sekä tuotannon sopeuttamiseen markkinakysyntään”, Halonen listaa.
Metsä Groupin Joutsenon sellutehdas on ollut maaliskuusta asti seisokissa sellun heikon kysynnän vuoksi.
Viime viikolla UPM ilmoitti Kaukaan sellutehtaalle tulevasta 6 viikon tuotantoseisokista elokuussa. UPM suunnitteli mahdollista tuotannonrajoitusta myös Pietarsaaren sellutehtaalle lokakuulle.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
