• Metsätiloja tulisi ennennäkemätön määrä myyntiin, jos tämä ehdotus menisi läpi

    Kolmen vuoden määräaika perinnönjaolle johtaisi radikaaliin muutokseen.
    Tilaajalle
    Jukka Matilainen muistuttaa, että lakiuudistus ei pakottaisi perinteisen metsätalouden harjoittamiseen. Se poistaisi vain jumin kuolinpesien päätöksenteossa.
    Jukka Matilainen muistuttaa, että lakiuudistus ei pakottaisi perinteisen metsätalouden harjoittamiseen. Se poistaisi vain jumin kuolinpesien päätöksenteossa. Kuva: Jaana Kankaanpää, Carolina Husu, koonnut: Aatu Jaakkola
    Metsä|Maanomistus
    23.6.202617:00
    Jussi Vehkala

    Sahateollisuus ry ehdottaa, että laki määräisi kuolinpesät selvitettäväksi kolmen vuoden määräajassa. Järjestö puoltaa näkemystään sillä, että kuolinpesistä on tullut riippakivi metsätaloudelle ja -teollisuudelle.

    Lisää aiheesta
    • Kuolinpesien metsänomistajuutta tulisi pystyä hillitsemään lainsäädännön keinoin.

      Yhteiskunta | Kuolinpesien metsäomaisuus jakoon nopeammin – vanhimmat omistukset 1800-luvulta

      Tilaajalle

    Sahateollisuuden teettämän selvityksen mukaan kuolinpesissä tehdään noin 25 prosenttia vähemmän metsänkäyttöilmoituksia verrattuna muihin omistusmuotoihin. Raaka-ainetta ei myydä teollisuudelle samalla tavalla kuin aktiivisessa metsänomistuksessa.

    Selvityksen mukaan yli 9 prosenttia yksityismetsistä on kuolinpesien omistuksessa. Tämä tarkoittaa karkeasti noin 1,2 miljoonaa hehtaaria metsämaata.

    Järjestö nostaa esiin Ruotsin ja Norjan, joissa perinnönjaolle on asetettu määräajat. Molemmissa maissa kokemukset uudistuksesta ovat olleet hyviä.

    ”Tämä olisi väistämättä Suomen kansatalouden etu.”

    Jukka Matilainen

    Mitkä olisivat vaikutukset, jos ehdotus päätyisi aikanaan lakiin?

    ”Kyllähän se tarkoittaisi sitä, että kuolinpesien omistusjärjestelyjä tultaisiin tekemään radikaalisti nykyistä enemmän. Metsäomaisuutta tullaan jakamaan, myymään ja liittämään yhteismetsiin. Nämä ovat luonnollisesti ne keskeiset vaihtoehdot kuolinpesien purkamisessa”, kertoo Metsäkeskuksen metsänomistuksen johtava asiantuntija Jukka Matilainen.

    ”Selkeimpänä vaihtoehtona tietenkin olisi, että jako etenisi siten, että yksi kuolinpesän osakkaista ryhtyisi jatkamaan toimintaa. Näin vältyttäisiin siltä, että yhteisomistukset jatkuisivat pitkälle tulevaisuuteen”, hän jatkaa.

    Matilainen ei osaa arvioida, mikä kolmesta vaihtoehdosta olisi yleisin tapa purkaa kuolinpesä. Se on kuitenkin varmaa, että metsätilojen myynti lisääntyisi rutkasti.

    ”Se on selvä, että siitä seuraisi tarjonnan merkittävä lisääntyminen nykyiseen tilanteeseen verrattuna.”

    Matilainen pitää lainuudistusta tarpeellisena. Hän huomauttaa, ettei uudistus aiheuttaisi kustannuksia valtiontaloudelle. Se saisi euroja ja veroeuroja kuitenkin liikkeelle, kun metsät otettaisiin aktiivisempaan talouskäyttöön.

    ”Tämä olisi väistämättä Suomen kansatalouden etu.”

    Yksilötasolla uudistus voisi aiheuttaa myös päänvaivaa. Kuolinpesän osakkaalla, joka haluaisi lunastaa metsätilan itselleen, ei välttämättä ole mahdollisuutta hankkia tarvittavaa rahoitusta riittävän nopeasti.

    Tällöin tila voi siirtyä muualle, vaikka suvusta löytyisi halukas jatkaja

    ”Totta kai siinä tietenkin näitä haasteita tulee. Koska jokainen tapaus on erilainen, on vaikea sanoa yleisesti, miten omistusjärjestelyt kussakin tilanteessa etenevät.”

    Lisää aiheesta
    • Metsätilakauppa kävi viime vuonna vilkkaasti, vaikka puukaupan suhdanne hiipui.

      Maanomistus | Metsä on mahtava sijoitus omakotitaloon verrattuna

    • Rauno Nummisen tilakaupoissa on käynyt kolme kertaa niin, että kunta on päättänyt käyttää etuosto-oikeuttaan.

      Maanomistus | Kunta veti välistä

      Tilaajalle
    • Tiloja myyvät tavallisimmin iäkkäät metsänomistajat tai kuolinpesät.

      Maanomistus | Elämä umpikujassa, metsä myyntiin: välittäjä paljastaa taustat tilastojen takaa

      Tilaajalle
    • Kiistan kohteeksi joutuneen maakaupan maat sijaitsevat Oosinselän tuulivoimapuiston naapurissa Luvialla.

      Maanomistus | Eurajoen kunta nappasi etuosto-oikeudella yli 300 hehtaarin metsätilan itselleen

      Tilaajalle
    • Metsätiloista maksettiin viime vuonna vuosituhannen kovimpia nimellishintoja.

      Metsä | Metsätiloista maksettiin viime vuonna huippuhintoja ‒ kovin nousu Kainuussa

      Tilaajalle
    • Metsätilakaupassa rikottiin viime vuonna ennätyksiä.

      Metsä | Metsätilakauppa rikkoi ennätyksiä – metsävähennyksen nosto voi kiihdyttää kauppaa tänä vuonna

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    päivän tärkeimmät
    metsätilat
    kuolinpesät
    metsätalous
    lakiuudistus
    Päivän tärkeimmät
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle