• ATL: Yhteismetsä sai karusti nenilleen Ruotsissa, kun valtio ei suostunutkaan myymään vaihtomaata

    Ruotsin hallitus linjasi kesällä, että Sveaskogin maita annetaan vaihtomaina vain, kun omistusoikeudesta luovutaan.
    Suojelualueiden korvausmaiden osto valtiolta ei onnistu enää entisen käytännön mukaisesti Ruotsissa. Arkistokuva.
    Suojelualueiden korvausmaiden osto valtiolta ei onnistu enää entisen käytännön mukaisesti Ruotsissa. Arkistokuva. Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Metsiensuojelu
    18.10.202217:00
    Henrik Hohteri

    Ruotsalaislehti ATL kertoo tapauksesta, jossa Västerbottenin yhteismetsät sopivat viime vuonna 25000 hehtaarin suojelualueesta.

    Yhteismetsät saivat suojelusta 36,7 miljoonan euron korvauksen, mutta pidätti alueen omistuksen sekä metsästys- ja kalastusoikeudet itsellään.

    Korvaussummalla oli tarkoitus ostaa maata Ruotsin valtionyhtiö Sveaskogilta aiemman käytännön mukaan, mutta toisin kävi.

    Ruotsin hallitus linjasi viime kesänä, että Sveaskog tarjoaa vaihtomaitaan vain omistusoikeutta vastaan.

    Yhteismetsät joutuvat nyt ostamaan maata vapailta metsätilamarkkinoilta, jotka ovat kuumenneet sijoittajien kilpailussa.

    Yhteismetsien on käytettävä suojelusta saatu korvaussumma maan ostoon kolmen vuoden kuluessa, tai siitä lankeaa verot maksettavaksi.

    ”Emme olisi ikinä tehneet sitä jos olisimme tienneet, että on luovuttava omistusoikeudesta voidakseen ostaa maata Sveaskogilta. Valtiolle asialla ei ole merkitystä, maa suojellaan samalla tavalla riippumatta siitä pidämmekö omistusoikeuden vai vaihdammeko maan. Mitä järkeä tässä on? Se vain luo meille paljon ongelmia”, Västerbottenin yhteismetsien edustaja Anders Pettersson sanoo ATL:n jutussa.

    Petterssonin mukaan yhteismetsän osakkaat eivät suostuisi luopumaan omistusoikeudestaan maahan, johon heillä on vahvat siteet.

    Västerbottenin yhteismetsä toteaa kirjeessään ympäristöministeriölle, että nykyisillä ehdoilla halu suojelualueiden perustamiseen laskee merkittävästi.

    Pettersson toivoo, että Ruotsin uusi hallitus tekisi uuden päätöksen asiassa. Maltillinen kokoomus on esittänyt muun muassa, että Sveaskogin maista 20 prosenttia pantaisiin myyntiin.

    ATL:n uutinen (ruotsiksi)

    Lisää aiheesta
    • Eroosio on paljastanut honkien juurakoita Einonhovin suojelualueen Kuikkalammella.

      Metsänhoito | Karjalaiset saivat Paiholan yhteismetsän korvaukseksi menettämistään maista – maan alta paljastuikin aarre

      Tilaajalle
    • Inarin yhteismetsän Vesa Väisänen ja Yrjö Mattila kuvattuina lokakuussa Ivalossa.

      Metsiensuojelu | Inarin yhteismetsän jättimaakauppa tuo helpotusta Ylä-Lapin FSC-kiistaan ‒ ”Olen niin onnellinen osakkaiden puolesta”

    • Kalastuskunnan puheenjohtaja Keijo Nurmentaus on yrittänyt repiä käsin lumpeita, mutta todennut sen lähes toivottomaksi työmaaksi.

      Viranomaisten kannustus vaihtui yllättäen vaatimukseen monen tuhannen euron luvasta ja järven kunnostus pysähtyi: "Kolmen vuoden työ meni hukkaan"

    • Kuvassa näkymä Ilomantsista Petkeljärven maisemista, minne on perusteilla Petkeljärvi-Putkelanharjun luonnonsuojelualue. Jokamiehenoikeudet pysyvät tällä tietoa uusilla luonnonsuojelualueilla ennallaan.

      Uudet luonnonsuojelualueet kaventavat metsästysmahdollisuuksia – "Alueilla metsästettäväksi sallittujen riistalajien luettelon pitäisi olla esitettyä laajempi"

    Artikkelin aiheet
    Västerbottenin yhteismetsä
    Sveaskog
    Ruotsin hallitus
    suojelualue
    metsänomistus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua