• Tutkimus: Lajituntemus länsimaissa heikkenee – vastaajat osasivat nimetä elinympäristöstään vain kaksi kasvilajia ja kolme lintulajia

    Tuore tutkimus osoittaa, että erityisesti nuorempien sukupolvien keskuudessa lajien tuntemus on vanhempia huonommalla tolalla.
    Vain harva tunnisti siankärsämön, joka Suomessa on yksi kaikkein tutuimpia niittykasvejamme.
    Vain harva tunnisti siankärsämön, joka Suomessa on yksi kaikkein tutuimpia niittykasvejamme. Kuva: Oskar von Essen
    Metsä|Luonto
    26.6.202616:00
    Eija Vallinheimo

    Leibniz Center für Agricultural Landscape Research (ZALF) on tehnyt uuden tutkimuksen, jossa eri-ikäisiä aikuisia entisen Itä-Saksan maatalousvaltaisella alueella pyydettiin nimeämään kaikki tunnistamansa luonnonvaraiset kasvi- ja lintulajit elinympäristöstään.

    Vaikka osallistujat asuivat alueella, jolla oli paljon lintu- ja kasvilajeja, lajien nimeäminen tuotti vastaajille vaikeuksia. Keskimäärin osallistujat osasivat nimetä vain kaksi kasvilajia ja kolme lintulajia, jotka ovat tyypillisiä heille tutussa maatalousmaisemassa. Tutkimusalueella eli vähintään 62 erilaista kasvilajia ja 25 lintulajia. Suurin osa näistä lajeista oli vastaajille tuntemattomia tai vain hyvin harvat mainitsivat ne.

    ”Tuloksemme osoittavat, että monet ihmiset tuntevat vain pienen osan maisemaansa tyypillisistä lajeista. Myös maatalousmaisemalle erityisen tyypillisillä kasveilla ja linnuilla on erityisen suuri kulttuurinen merkitys. Niitä unohdetaan yhä enemmän, mikä osoittaa kulttuurimme ja maisemien välisen yhä irrallisemman suhteen”, sanoo Leibniz Center for Agricultural Landscape Researchin (ZALF) tutkija ja tohtori Maria Kernecker tiedotteessa.

    Tutkijat havaitsivat myös selkeän yhteyden iän ja lajitietämyksen välillä. Mitä vanhempia osallistuja oli, sitä enemmän kasvi- ja lintulajeja hän osasi nimetä.

    Tutkijat havaitsivat myös selkeän yhteyden iän ja lajitietämyksen välillä. Mitä vanhempi osallistuja oli, sitä enemmän kasvi- ja lintulajeja hän osasi nimetä.

    Tuttuja lajeja olivat muun muassa ruiskaunokki, kamomilla, siankärsämö ja kottarainen. Nämä lajit mainittiin merkittävästi useammin yli 45-vuotiaiden keskuudessa. Nuoremmat aikuiset osasivat nimetä voikukan, päivänkakkaran ja nokkosen sekä linnuista linturyhmiä, kuten petolinnut tai kyyhkyt.

    Tutkimuksessa todetaan, että monet ympäristössämme yleiset lajit ovat katoamassa suuren yleisön kollektiivisesta tiedosta. Tutkijoita tämä huolestuttaa.

    ”Ne, jotka tuntevat ympäristönsä lajit, voivat helpommin havaita luonnossa tapahtuvia muutoksia ja ymmärtää paremmin niiden merkityksen hyvin toimiville ekosysteemeille. Lajituntemus on siis enemmän kuin vain faktatietoa – se on tärkeä perusta luonnon monimuotoisuuden säilyttämiselle”, sanoo tutkimuksen toinen kirjoittaja, tohtori Tobias Naaf.

    Lisää aiheesta
    • Ruiskaunokki tunnetaan myös nimellä ruiskukka. Kasvi viihtyy joutomailla ja pellonreunoilla, mistä se onkin saanut nimensä.

      Eläimet ja kasvit | Teetkö juhannuksena kukkataikoja? Testaa, kuinka hyvin tunnet luonnonkukat

    • Lukijan kuva. Kottaraiset ovat varhaisia muuttajia.

      Luonto | Tämä lintulaji on mestarimatkija – repertuaarista voi löytyä jopa moottorisaha tai traktori

      Tilaajalle
    • Petoeläimen kynnen jälkiä ei näy ja pituutta on noin 8 cm. Mikä eläin kyseessä?

      Luonto | Mikä tästä meni? Testaa, kuinka hyvin tunnistat eläinten jälkiä

    • Hintan koulun nelosluokkalainen Noora Laajala ottaa kuvaa koivun lehdestä. Digikasvion kuvissa pitää olla mukana oma tunnistetikku.

      Eläimet ja kasvit | Kasvion keruu opettaa taitoja, joita ei ehkä tule ajatelleeksi

      Tilaajalle
    • Seija Iso-Markulla on edelleen tallessa 1940–50-luvun vaihteessa kerätty kasvio.

      Eläimet ja kasvit | ”Kuvasimme puita pimeässä ja mietimme, onko tämä koivu vai haapa” ‒ kiire yllättää kasvion kerääjät vuosikymmenestä toiseen

    Artikkelin aiheet
    lajituntemus
    luonnon monimuotoisuus
    kasvit ja linnut
    tutkimus
    ZALF
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?