
Metsäyhtiö Stora Enson pörssikurssi nousi torstaina aamupäivän kuluessa noin 18 prosenttia. Poikkeuksellisen suuren nousun taustalla on keskiviikkoiltana julkaistu tiedote, jonka mukaan yhtiö harkitsee eriyttävänsä Ruotsin metsäomaisuutensa uuteen pörssiyhtiöön.
Yhtiön toimitusjohtaja Hans Sohlström ja talousjohtaja Niclas Rosenlew kertoivat suunnitelmista lisää sijoittajille suunnatussa webinaarissa torstaina.
Sohlströmin mukaan aiemmin toteutuneen 12 prosentin osuuden myynti Ruotsin metsistä pohjusti nyt tehtävää strategista tarkastelua.
”12 prosentin osuuden myynnin tarkoitus oli kiteyttää metsäomaisuuden arvo”, Sohlström totesi.
Stora Enson aiemmin päättämän metsäosuuden hinta on 900 miljoonaa euroa. Tuon kaupan perusteella jäljellä olevan metsäomaisuuden arvo olisi 5,8 miljardia euroa.
Jos jakautumiseen päädytään, tavoitteena olisi luoda kaksi taseeltaan vahvaa yhtiötä, Sohlström sanoi.
Tavoite on joka tapauksessa myös turvata Stora Enson teollisuuden puuhuolto. Aiemmin päätettyyn metsäosuutensa myyntiin Stora Ensolla on takaisinosto-optio 15 vuoden jälkeen. Uuteen pörssiyhtiöön päätyvien metsien osalta tällaista mahdollisuutta ei olisi.
Uuden metsätalousyhtiön osakkeet päätyisivät nykyisille Stora Enson omistajille ilman veroseuraamuksia.
Sohlström kertoi myös Stora Enson tärkeimpien omistajien, eli Wallenbergin suvun sijoitushtiön FAM Ab:n ja Suomen valtion omistaman Solidiumin tukevan keskiviikkona julkistetun strategisen tarkastelun tekemistä.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
