• Punkkilive tuo tutkijoille arvokkaita kansalaishavaintoja verenimijöiden levinneisyydestä Suomessa ‒ ”Tietoisuus levinneisyydestä ja riskialueista keskeistä tautien ehkäisyssä”

    Vuoden 2021 aikana suomalaiset tallensivat havaintotietojen rinnalla Punkkilive-palveluun yhteensä lähes 5 600 valokuvaa.
    Puutiainen eli punkki viihtyy parhaiten kosteilla ja metsäisillä alueilla, joissa on tiheä aluskasvillisuus.
    Puutiainen eli punkki viihtyy parhaiten kosteilla ja metsäisillä alueilla, joissa on tiheä aluskasvillisuus. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Metsä|Luonto
    23.11.202311:00
    Henna Lääveri

    Turun yliopiston tuore artikkeli on osa ensimmäistä tieteellistä tutkimusta, joka hyödyntää Punkkilive-sivuston kautta kerättyä tietoa. Punkkilive on Turun yliopiston ja Pfizerin yhdessä kehittämä sovellus, jonne kansalaiset ovat voineet vuodesta 2021 lähtien ilmoittaa omat punkkihavaintonsa.

    Tuore tutkimus pohjautuu vuoden 2021 aikana tehtyihin puutiaishavaintoihin, joita ilmoitettiin palveluun yhteensä lähes 79 000.

    Punkkiliven avulla kerätyt kansalaishavainnot tarkentavat Turun yliopiston mukaan kuvaa puutiaisten esiintymisestä ja runsaudesta Suomessa.

    Lisää aiheesta
    • Puutiaiset levittävät borrelioosia ja puutiaisaivotulehdusta.

      Eläimet ja kasvit | Yle: Punkkeja havaittu tänä kesänä ennätysmäärä

    ”Suomessa työskentelee vain muutamia puutiaistutkijoita, joten tiedon kerääminen laajoilta alueilta on tutkijavoimin hidasta. Punkkilive-sovellus on viimeisen kolmen vuoden aikana tehostanut tiedon keruuta voimakkaasti”, kertoo tutkimusta johtanut tutkijatohtori Jani Sormunen Turun yliopistosta.

    ”Esimerkiksi vuoden 2023 aikana suomalaiset ovat tallentaneet palveluun jo noin 150 000 puutiaishavaintoa.”

    Vuoden 2021 aikana suomalaiset tallensivat havaintotietojen rinnalla palveluun yhteensä lähes 5 600 valokuvaa, joiden avulla tutkijat pystyivät varmistamaan havaintojen oikean lajimäärityksen.

    ”Punkkiliveen tallennetuista valokuvista vähintään 97 prosenttia sisälsi oikean lajin eli kuvassa oli puutiainen, eikä jokin muu laji. Voidaan siis sanoa, että suomalaiset tunnistavat puutiaiset erittäin hyvin, mikä mahdollistaa korkeatasoisen tutkimustiedon keruun”, Sormunen iloitsee.

    Puutiaiset ovat runsastuneet viime vuosien aikana Euroopassa, ja Suomessa puutiaiset ovat ilmaston lämpenemisen myötä levittäytyneet yhä pohjoisemmaksi. Maastotutkimukset ja sovelluksen kansalaishavainnot ovat yhdessä vahvistaneet käsitystä siitä, että puutiaispopulaatioiden elää nykyisin jopa Rovaniemen korkeudella.

    Laajemman levinneisyyden myötä puutiaisvälitteisten tautien, erityisesti borrelioosin ja puutiaisaivokuumeen, tapausmäärät ovat lisääntyneet.

    ”Tietoisuus puutiaisten levinneisyydestä ja riskialueista on tärkeimpiä keinoja tautien ehkäisyssä, joten levinneisyyden tehokas seuraaminen on kansanterveydellisesti tärkeää”, Turun yliopisto kertoo tiedotteessa.

    Turun yliopiston tutkijat ovat vuodesta 2015 lähtien selvittäneet ihmiselle terveysriskin aiheuttavien puutiaislajien ja niiden levittämien taudinaiheuttajien levinneisyyttä Suomessa kansalaistieteen avulla.

    Punkkilive-sivustolle pääset tästä.

    Tutkimusartikkeliin pääset tutustumaan tästä.

    Lisää aiheesta
    • Punkki saattaa piilotella koiran varpaiden välissä.

      Lemmikit | Syynää koira huolellisesti punkkien varalta – vain muutaman millimetrin mittainen otus voi lymytä varpaiden välissä tai jopa ikenissä

      Tilaajalle
    • Punkkien määrä on puhuttanut viime vuosina paljon, samoin kuin niiden välittämät taudit.

      Terveydenhuolto | Punkit voivat aiheuttaa yllättäen liha-allergiaakin

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Punkkilive
    puutiainen
    kansalaistiede
    Turun yliopisto
    tautien ehkäisy
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle