• Luken mukaan metsien vuotuista kasvua olisi mahdollista lisätä 10 miljoonalla kuutiometrillä – miten se tehdään?

    Kotimaisen puun kysyntä kasvaa, metsien kasvu pienenee, hiilinielu heikkenee ja metsien eliölajisto yksipuolistuu. Nämä kaikki seikat antavat aihetta etsiä nykyistä tehokkaampia keinoja, joilla metsien kasvua ja elinvoimaa saadaan lisättyä, todetaan Luonnonvarakeskuksen raportissa.
    Tilaajalle
    Sään ääri-ilmiöt lisäävät metsä­tuhoja. Korkean tuho­riskin alueella metsien käsittelyssä tulee painottaa tuhoriskien välttämistä sekä jo syntyneiden vaurioiden korjaamista.
    Sään ääri-ilmiöt lisäävät metsä­tuhoja. Korkean tuho­riskin alueella metsien käsittelyssä tulee painottaa tuhoriskien välttämistä sekä jo syntyneiden vaurioiden korjaamista. Kuva: Pekka Fali
    Metsä|Metsänhoito
    30.1.202507:00
    Elina Lampela

    Jos puuntuotanto halutaan pitää nykytasolla ja samalla vahvistaa metsien hiilensidontaa, täytyy kasvua saada lisättyä puuntuotannon metsissä, todetaan Luonnonvarakeskuksen joulukuussa julkaisemassa raportissa.

    Kotimaiselle puulle on kysyntää, eikä kysynnän ennusteta laantuvan. Samalla metsien vuotuinen kasvu on kuitenkin heikentynyt.

    Viimeisimmän valtakunnan metsien inventoinnin tulosten perusteella kasvu on pienentynyt 103 miljoonaan kuutiometriin aiemman inventoinnin 107,8 miljoonasta kuutiometristä.

    Tulos selittyy männyn ja lehtipuiden kasvun alentumisella. Kuusen kasvu on lisääntynyt. Koska Suomen puustosta lähes puolet on mäntyä, männyn kasvun muutokset vaikuttavat merkittävästi puuston kokonaiskasvuun.

    Kasvun notkahduksesta huolimatta poistuma, siis hakkuut ja luonnollinen poistuma, on edelleen pienempi kuin kasvu, eli Suomen puuston kuutiomäärä ei laske.

    Kotimaisen puun kysynnän ja metsien kasvun pienentymisen lisäksi metsien hiilinielu heikkenee ja eliölajisto yksipuolistuu.

    Hyvä kasvu taataan varhaishoidossa

    Nämä kaikki seikat antavat aihetta etsiä nykyistä tehokkaampia keinoja, joilla metsien kasvua ja elinvoimaa saadaan lisättyä. Avaintekijä on se, että kullekin kohteelle käytetään oikeita metsänhoidon toimenpiteitä ja parhaiten sopivia puulajeja. Puusto ja kasvuolosuhteet määräävät pitkälti sopivat käsittelyvaihtoehdot.

    Jalostetun metsänviljelymateriaalin käyttö yhdistettynä tehokkaaseen metsän uudistamiseen ja varhaishoitoon on merkittävin kasvua lisäävä keino. On ratkaisevan tärkeää huolehtia taimikonhoidosta, Luken raportti muistuttaa. Varhaisvaiheen onnistuneet valinnat ovat edellytys myöhempien kasvua lisäävien toimenpiteiden vaikuttavuudelle.

    Olennaista on huolehtia myös kasvatushakkuista, joissa kasvua ohjataan hyväkasvuisiin puihin.

    Varttuneissa metsissä ja kasvatusmetsissä maltillinen kiertoajan pidentäminen lisää puuston hiilivarastoa sekä ainespuun tuotosta, jos puusto on tervettä eikä metsikkö sijaitse korkean tuhoriskin alueella.

    Myös kasvatuslannoituksen avulla puuston kasvua voidaan lisätä sekä kivennäis- että turvemailla.

    Näiden toimenpiteiden yhteenlaskettu vuosittainen kasvunlisäys lähimmän kymmenen vuoden aikana olisi arviolta noin kolme miljoonaa kuutiometriä. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua puuston kasvunlisäys olisi noin seitsemän miljoonaa ja 30 vuoden kuluttua noin 10 miljoonaa kuutiometriä.

    Metsien monimuotoisuutta ja vastustuskykyä voidaan vahvistaa esimerkiksi kasvattamalla lehtipuiden osuutta ja varmistamalla metsänviljelymateriaalin kestävyys ja sopeutumiskyky.

    Artikkeli on julkaistu Aarteessa 1/2025.

    Lisää aiheesta
    • Kohdennettu metsälannoitus lisää puuston kasvua ja hiilensidontaa nopeasti.

      Metsänhoito | Lannoitus kannattaa: Sillä voisi lisätä metsien kasvua kymmenillä miljoonilla kuutioilla

      Tilaajalle
    • Uudistetut metsänhoidon suositukset opastavat jättämään puuston ensiharvennuksessa noin sata runkoa tiheämmäksi kuin aiemmin neuvottiin. Kuvituskuva.

      Metsänhoito | Uudistetut suositukset ohjaavat kasvattamaan metsiä aiempaa tiheämpinä – Tekoäly opastaa

      Tilaajalle
    • Helikopteri levitti Mikko Tukevan männikköön tuhkalannoitetta syyskuun alussa.

      Metsänhoito | Video: Metsälle kasvuvauhtia antava tuhka levittyy helikopterilla ketterästi

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    metsien kasvu
    Luonnonvarakeskus
    metsänhoito
    hiilinielu
    puuntuotanto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla