• EU:n ennallistamisvaatimukset nousevat metsätalouden uhaksi

    ”Suomen on pakko ottaa kaikki joustot käyttöön ennallistamisasetuksen kansalliseen toteuttamiseen.”
    Tilaajalle
    Mikko Tiirolan mukaan ennallistamisasetuksen kansallinen toimeenpano vaatii kaikkien mahdollisten joustojen käyttöä.
    Mikko Tiirolan mukaan ennallistamisasetuksen kansallinen toimeenpano vaatii kaikkien mahdollisten joustojen käyttöä. Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä|Metsänhoito
    5.1.202606:00
    Jarmo Palokallio

    Metsänomistajille tänä vuonna tärkeintä on onnistua EU:n ennallistamisasetuksen kansallisessa toimeenpanossa. Jos siihen ei haeta joustoja, lopputulos iskee rajusti metsänomistajien lisäksi koko kansantalouteen.

    EU:n ennallistamisasetuksen vaatimien toimien mittakaava on lyönyt ällikällä. Metsätiedepaneelin arvion mukaan asetuksen kunnianhimoinen toteuttaminen vähentäisi hakkuita jopa 17 miljoonalla kuutiometrillä vuodessa.

    Se tarkoittaisi viiden sellutehtaan puunkäyttöä, mikä iskisi kipeästi sekä metsäteollisuuteen että metsänomistajiin. Kansantaloudellekin siitä syntyisi miljardien lasku.

    Ilman kansallisia joustoja ennallistamisasetus iskee rajusti hakkuumahdollisuuksiin.
    Ilman kansallisia joustoja ennallistamisasetus iskee rajusti hakkuumahdollisuuksiin. Kuva: Jarno Mela

    Ennallistamisasetuksen kansallisen toimeenpanon suunnitelmien pitäisi olla valmiita kesän lopulla. Toistaiseksi niitä on valmisteltu virkamiestyönä.

    ”EU:n ruotsalainen komissaari on kehottanut jäsenmaita käyttämään asiassa tarjoilla olevia joustoja. Nyt nähdään osaako Suomi niin tehdä”, toteaa MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola.

    Tiirolan mukaan alkuperäinen ajatus oli, että ennallistamistoimet kytkeytyisivät Natura 2000 -kohteisiin. Edelleen vaatimuksena on, että yksityismailla ilmasto- ja ennallistamistoimet toteutetaan vapaaehtoisuuteen perustuen.

    ”Emme voi jättää yhtään kiveä kääntämättä, että vapaaehtoisuus säilyy ja kansalliset joustot hyödynnetään täysimääräisesti”, vaatii Tiirola.

    ”Lintujen pesimäajan huomioon ottaminen ei voi tarkoittaa totaalista kieltoa kesähakkuille.”

    Mikko Tiirola

    Käytännön metsätalouteen vaikuttaa lintujen pesimäaikaisia hakkuita koskeva keskustelu. Siihen liittyy EU-tuomioistuimen Viroa koskeva linjaus.

    ”Asiaan pitää löytää ratkaisu, joka ei aiheuta kesähakkuille kohtuuttomia ongelmia. Se ei voi tarkoittaa totaalista hakkuukieltoa”, linjaa Tiirola.

    Tänä keväänä tehdään asiaa selkeyttävät luonnonsuojelu- ja metsälain täsmennykset.

    Lintujen pesintään ja pesäpuihin liittyvä keskustelu jatkuu tänä vuonna.
    Lintujen pesintään ja pesäpuihin liittyvä keskustelu jatkuu tänä vuonna. Kuva: Pentti Vänskä

    Myös metsien ja metsämaan hiilensidontaa koskeva keskustelu jatkuu. Tuoreimpien tietojen mukaan metsät ovat edelleen hiilinielu, mutta kun mukaan lasketaan metsämaa, silloin ollaan enää niukasti hiilensidonnan puolella.

    Hiilinielulaskelmiin on luvassa uusien menetelmien mukaisia tarkennuksia vuoden lopulla.

    Puuta myyneet metsänomistajat tekivät viime keväänä ehkä elämänsä kovimpia tilejä. Sen jälkeen puukauppa on hiljentynyt ja kantohinnat laskeneet. Etenkin kuitupuun kauppa on vaipunut alakuloon.

    Tälle vuodelle sekä PTT että Luonnonvarakeskus odottavat puun kysynnän pysyvän viime vuoden tasolla. Hinnan osalta odotukset kohdistuvat lähinnä kuusitukkiin.

    Tällä hetkellä kantohinnat ovat matalammalla, kuin tutkimuslaitosten odotukset vuoden keskihinnaksi. Sen perusteella kantohintojen voi odottaa taas keväällä nousevan, etenkin jos talouden epävarmuus hellittää ja sotiminen maailmalla rauhoittuu.

    ”Puukauppaa harkitsevien metsänomistajien kannattaa kilpailuttaa leimikot huolella. Pelkkiin metsäyhtiöiden takuuhintoihin ei kannata luottaa”, muistuttaa Tiirola.

    Tiirolan mukaan yhtiöt ovat laimentaneet takuuhintojen vaikutusta erilaisilla reunaehdoilla ja vain kilpailuttamalla turvataan aidon markkinahinnan muodostuminen.

    Tutkimuslaitokset odottavat kuusitukin pysyvän puukaupan veturina.
    Tutkimuslaitokset odottavat kuusitukin pysyvän puukaupan veturina. Kuva: Markku Vuorikari

    Tänä vuonna metsänomistajat seuraavat myös uuden elinvoimakeskuksen työn aloittamista. Etenkin uuden toimijan metsä- ja luonnonsuojelulain tulkintoihin ottamat kannat kiinnostavat.

    ”Vanhojen ely-keskusten tulkinnoissa oli huojuntaa. Esimerkiksi kanahaukan pesien ympärille vaadittavat suojavyöhykkeet vaihtelivat suuresti”, kertaa Tiirola.

    Metsätalouden metka-tukeen taas on tulossa kokeilu, jossa tuen määrä sidotaan tavoitteiden toteutumiseen.

    Metsänomistajia kiinnostaa myös luonnonarvomarkkinoiden kehittäminen. Se tarkoittaa, että metsäluonnon tilaa alettaisiin parantaa markkinaehtoisesti.

    Luonnonarvokaupassa metsänomistajat voivat myydä esimerkiksi suon ennallistamisen, lehtojen hoidon, perinnebiotooppien ylläpidon tai metsän suojelun luonnolle tuottamaa hyötyä.

    Luonnonarvojen ostajina toimisivat vastuulliset yritykset tai muut luonnon hyvinvoinnin lisäämisestä kiinnostuneet tahot.

    Ennallistamista on tehty etenkin ojitetuilla soilla.
    Ennallistamista on tehty etenkin ojitetuilla soilla. Kuva: Kai Tirkkonen

    Luonnonsuojelulakia uudistetaan myös luontoarvokauppaa tukemaan. Siinä yhteydessä metsänomistajien edunvalvonnan tavoitteena on harmaan suojelun kitkeminen lajisuojelun korvauspykälien aikaansaamiseksi.

    Tiirolan mukaan kaavoituksen harmaata suojelua estämään on tulossa uusi metsäkorvauspykälä alueidenkäyttölakiin.

    Ennallistamisasetuksen lisäksi metsänomistajilla on muitakin etuja valvottavana EU:n suunnassa. Sellaisia ovat metsäkatoasetus ja maankäyttöön vaikuttavan lulucf:n päivitys.

    ”EU on ottanut yhdeksi tavoitteeksi turhan sääntelyn purun. Se on tarpeen, mikäli taloudet halutaan kasvuun. Seuraavaksi nähdään, onnistuuko EU siinä, vai rakentaako se vain vanhan päälle uutta sääntelyä”, pohtii Tiirola.

    Lisää aiheesta
    • Sahateollisuudelle EU:n uusi biotalousstrategia ei lupaa hyvää.

      Metsäpolitiikka | Metsien hakkaaminen on osalle EU-komissiosta edelleen ennen muuta biotalouden myrkkypilleri

      Tilaajalle
    • Politiikka | EU-parlamentti karsii komission metsälainsäädäntöä

    • Lakia on Suomessa tulkittu tähän asti niin, että lintujen pesimäaikaankin voi hakata metsää.

      Metsänhoito | Saako metsää hakata lintujen pesimäaikana? Näin vastaa asiantuntija

      Tilaajalle
    • Ennallistamistoimet kannattaa aloittaa monimuotoisuuden kannalta arvokkaimmilla kohteilla. Pudasjärvellä ennallistettiin tuottamatonta suometsää marraskuussa.

      Metsäpolitiikka | Kunnianhimoisin ennallistamistavoite veisi 4–5 sellutehtaan käyttämän puumäärän

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    EU:n ennallistamisasetus
    hakkuut
    pesimisrauha
    luonnonarvokauppa
    Puuteollisuus Metsätalous ja hakkuut
    Metsätalous ja muu metsätalous
    Euroopan komissio
    Metsänhoito ja metsätalous
    Kansainvälinen politiikka
    Metsänomistajat
    Euroopan unioni
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla