
Taimikoiden varhaishoito jää metsänomistajilta varsin usein tekemättä. Siinä on myös suurta maakunnallista vaihtelua.
”Arviolta puolet taimikon varhaishoidosta jää tekemättä”, laskee metsänhoidon johtava asiantuntija Markku Remes Suomen Metsäkeskuksesta.
Remeksen mukaan taimikon varhaishoito on yksi tärkeimmistä metsänhoitotöistä. Siinä poistetaan vesakkoa ja tehdään tilaa kasvatettaville puuntaimille.
”Metsänhoitotyötä pitäisi suunnata erityisesti juuri näihin pieniin taimikoihin, sillä niiden oikea-aikainen hoito vaikuttaa positiivisesti koko puuston elinajan”, Remes muistuttaa.
Metsäkeskuksen mukaan taimikoiden varhaishoidon tarve on suuri. Koko maassa pieniä taimikoita hoidetaan tukivaroilla vain noin kolmannes hoitotyön tarpeesta.
Metsänomistajat tekevät tai teettävät taimikon varhaishoitoa myös ilman valtion tukia. Tästä omatoimisen työn määrästä ei ole saatavilla luotettavaa arviota.
Remes arvioi, että metsänomistajien omatoiminen taimikonhoito on edelleen merkittävää. Sitä tekevät aktiiviset metsänomistajat.
Varhaishoito on ajankohtaista tehdä yleensä noin viiden vuoden kuluttua metsän uudistamisesta.
Varhaishoidossa tehdään valintoja, jotka vaikuttavat metsän kehitykseen pitkälle tulevaisuuteen. Havupuutaimikoihin voi jättää esimerkiksi luontaisesti kasvuun lähteneitä lehtipuita, jos ne eivät varjosta kasvatettavaa puustoa.
Sekapuustoisuus lisää luonnon monimuotoisuutta sekä pienentää tiettyjä metsätuhoriskejä.
Metsänomistajat voivat hakea Metsäkeskuksesta taimikon ja nuoren metsän hoidon tukea.
Viime vuonna tukivaroilla hoidettiin pieniä taimikoita noin 50 000 hehtaarin verran, eli vajaa kolmannes varhaishoidon tarpeesta.
Remeksen mukaan myönteistä oli, että varhaishoitoa tehtiin kuitenkin enemmän kuin edeltävinä vuosina. Aiemmin työmäärät ovat jääneet alle 40 000 hehtaariin.
Remeksen mukaan vähäisiä työmääriä selittää, että monet metsänomistajat pitävät taimikonhoitoa kalliina. Myös työn tuloksia joutuu odottaa kymmeniä vuosia.
”Tässä näkyy metsänomistajien ikärakenne. Varttuneilla metsänomistajilla on nuoria vähemmän intoa taimikonhoitoon”, sanoo Remes.
”Tuen hakeminen on yksinkertaistunut aiempaan verrattuna. Nykyään tuki taimikon ja nuoren metsän hoitoon haetaan vasta työn tekemisen jälkeen Metsäkeskuksesta”, kertoo rahoituksen ja tarkastuksen palvelupäällikkö Aki Hostikka.
Hostikka arvelee, että tukihaun muutos voi olla yksi tekijä, joka on kääntänyt taimikon varhaishoidon työmäärät kasvuun.
Taimikonhoidossa on suurta maakunnallista vaihtelua. Viime vuonna pienten taimikoiden hoidossa ykkösiksi nousivat Päijät- ja Kanta-Häme sekä Pohjois-Savo, kun toteutuneet työmäärät suhteutettiin hoitotarpeeseen.
Noissa kolmessa maakunnissa varhaishoidon tavoitemääristä saavutettiin vähintään kolmannes.
Taimikon varhaishoitoa tehtiin sen tarpeeseen nähden vähiten Lapissa, Uudellamaalla ja Pohjanmaalla.
Pelkällä pinta-alalla mitattuna pieniä taimikoita hoidettiin eniten Pohjois-Savossa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa.
Metsäkeskuksen metsävaratiedon mukaan vuotuinen taimikoiden varhaishoidon tarve on koko maassa noin 157 000 hehtaaria. Tämä on käytännössä noin kaksi kertaa pääkaupunkiseudun kokoinen alue.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
