• Hirvenmetsästys alkaa vaiheittain eri puolilla maata – hirvieläinkolarien riski kasvaa syksyn myötä

    Hirvijahdin ensimmäinen jakso alkaa Lapissa, Kuusamossa ja Taivalkoskella syyskuun 1. päivä. Samaan aikaan muualla maassa aloitetaan hirven, valkohäntäpeuran ja kuusipeuran metsästys vahtimalla.
    Hirvivaarasta varoittava merkki kannattaa ottaa tosissaan ja höllätä kaasujalkaa. Etenkin syksyllä kolaririski on suuri.
    Hirvivaarasta varoittava merkki kannattaa ottaa tosissaan ja höllätä kaasujalkaa. Etenkin syksyllä kolaririski on suuri. Kuva: Miska Puumala
    Metsä|Erä
    1.9.202308:09
    Eija Vallinheimo

    Lapissa, Kuusamossa ja Taivalkoskella päästään hirvijahtiin syyskuun alussa. Muualla maassa tänään alkaa hirven, valkohäntäpeuran ja kuusipeuran vahtimismetsästys, jonka tavoitteena on vähentää sato- ja liikennevahinkoja. Vahtimismetsästyksessä eläinten ajaminen ja koiran käyttäminen on kiellettyä. Hirven osalta vahtimismetsästys on rajoitettu pelloille.

    Suomen riistakeskus kertoo tiedotteessaan, että pyyntilupamäärät ovat aiempaa pienempiä hirvieläinkantojen pienentymisen vuoksi. Suomen riistakeskus on myöntänyt tulevalle metsästyskaudelle 31 142 hirven, 70 945 valkohäntäpeuran, 645 kuusipeuran ja 18 metsäpeuran pyyntilupaa.

    Hirvikannan pienentymisen seurauksena hirven pyyntilupamäärä vähentyi koko maassa noin 15 prosenttia.

    Lisää aiheesta
    • Hirvikannan kolminkertaistuessa esimerkiksi kahdesta kuuteen hirveen tuhannella hehtaarilla, metsätuhojen pinta-alan arviodaan kaksinkertaistuvan.

      Erä | Suomen hirvikanta on ollut samalla tasolla viimeksi 1990-luvun puolivälissä – syksyn pyyntiluvat vähenivät selvästi

      Tilaajalle

    Hirvenmetsästys jatkuu Pohjois-Suomessa kiimarauhoituksen jälkeen 7. lokakuuta. Varsinainen hirven metsästysaika alkaa samaan aikaan Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa. Muualla Suomessa varsinainen hirven metsästysaika alkaa viikkoa myöhemmin eli 14. lokauuta ja päättyy koko maassa 15. tammikuuta.

    Valkohäntäpeuran varsinainen metsästysaika alkaa koko maassa 30. syyskuuta ja päättyy 15. helmikuuta. Metsäkaurista saa metsästää koko maassa 1.9.–15.2., mutta ajavan koiran käyttäminen on kiellettyä 29.9. saakka.

    Valkohäntäpeurakanta keskittyy voimakkaasti Varsinais-Suomen, Satakunnan, Uudenmaan sekä Etelä- ja Pohjois-Hämeen riistakeskusalueille ja kantaa on viime vuosina pyritty leikkaamaan tehostetulla metsästyksellä. Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan Suomessa oli talvella 2022–2023 noin 120 000 valkohäntäpeuraa ja kanta pienentyi edelliseen vuoteen nähden noin 14 prosenttia.

    Tulevalle metsästyskaudelle myönnetty valkohäntäpeuran pyyntilupien määrä on hieman edellisvuotta pienempi, mutta tiheimpien kantojen alueella tavoitellaan edelleen korkeaa saalismäärää. Viime metsästyskaudella saaliiksi saatiin noin 67 000 valkohäntäpeuraa.

    Syksyiset säät ja pimeys lisäävät hirvieläinonnettomuuksien riskiä. Valkohäntäpeurakolareita tapahtuu runsaasti Etelä- ja Lounais-Suomessa. Myös metsäkaurisonnettomuudet ovat yleistyneet viime vuosina.

    "Hirvieläinkolarit painottuvat syksyyn, jolloin hirvieläimet liikkuvat muun muassa kiima-aikojen ja talvilaitumille siirtymisen vuoksi. Samaan aikaan sateiset ja hämärät olosuhteet liikenteessä ovat usein hankalia", riistapäällikkö Jani Körhämö Suomen riistakeskuksesta kertoo.

    Lisää aiheesta
    •  Suuressa osassa maata tavoiteltava hirvitiheys on noin 3,0 yksilöä tuhatta hehtaaria kohden. Kuvassa hirvi nuoressa taimikossa.

      Metsänhoito | Suomen hirvikanta on alhaisin vuosikymmeniin – katso miten nopeasti kanta kolminkertaistuisi ilman metsästystä

      Tilaajalle
    • Poronhoitoalueella koiran käyttö on kielletty metsästyksessä aikavälillä 1.1.–15.1.2024.

      Erä | Hirven pyyntilupia myönnettiin Lapin alueelle 30 prosenttia edellisvuotta vähemmän

    • Kuivat ja kuumat kesät vaikuttavat hirven lisääntymiseen negatiivisesti. Hirvillä on yhä vähemmän vasoja.

      Erä | Kuivat ja kuumat kesät ovat hirville tuskallisia – lämpimät kesät vähentävät myös hirvenvasojen määrää

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    hirvenmetsästys
    hirvieläimet
    metsästyskausi
    Suomen riistakeskus
    liikenneonnettomuudet
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle