• Hirvenmetsästyksen guru kertoo, että onnistumisen salaisuus on pätevä metsästyskoira

    Adam Mykkänen on kaatanut lähes 800 hirveä. Tuoreessa kirjassaan hän avaa menestyksensä salaisuuden.
    Adam Mykkäsellä on ollut seitsemän karjalankarhukoiraa.
    Adam Mykkäsellä on ollut seitsemän karjalankarhukoiraa. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Erä
    10.11.202417:00
    Arvio
    Eija Vallinheimo

    Harvalla metsästäjällä on niin monia tarinoita kerrottavana kuin Adam Mykkäsellä. Mykkäseltä onkin jälleen ilmestynyt uusi kirja ”Koiria ja konnuuksia, aseita ja ammuksia”. Kirja on järjestyksessään Mykkäsen kolmas.

    Mykkänen on pitänyt koko ikänsä päiväkirjaa ja pitänyt koirien avulla tehdyistä kaadoista juoksevaa numerointia. Jos miesmuisti on pettänyt, asiat ovat tallessa päiväkirjoissa.

    Päiväkirjamerkinnöistä selviää, että Mykkänen aloitti hirvijahdit jo 14-vuotiaana, jolloin hänen isänsä sairastui vakavasti, mutta perheen koiraa tarvittiin jahdissa.

    Onnistuneet hirvijahdit johtivat nopeasti siihen, että Mykkänen koirineen jäljitti alueen kolarihirviä jo ennen kuin koko srva-toimintaa oli keksitty. Samasta syystä Mykkänen ajautui 1980-luvulla myös hirvitutkimuksen pariin. Mykkäsen Patu-koiran hirvihaukkuun on tehty muun muassa Suomen ensimmäinen hirven nukutus ja radiolähettimen asennus.

    Parhaiten kirjaa voisi kuvailla oodiksi eli kunnianosoitukseksi karjalankarhukoirille, joiden kanssa Mykkänen on työskennellyt vuodesta 1950 lähtien.

    Esimerkiksi 1970–80-luvulla Mykkänen kaatoi Priha-koiransa avulla hirviä yli 250 kappaletta, joista puolet oli tuolloin haavoittuneita kolarihirviä. Sen seurauksena miehestä tulikin vähitellen alan ammattilainen, joka oli valmiudessa vuoden jokaisena päivänä.

    Mykkänen jäljitti hirviä 45 vuotta aina vuoteen 2015, jolloin riistanhoitoyhdistys Mykkäsen sanojen mukaan ”omi hirvieläimet itselleen ja työntekijälle jäi palkkioksi vain hiki ja veriset vaatteet.”

    Mykkänen on onnistunut luomaan kaikista seitsemästä koirastaan päteviä hirvikoiria. Se tuskin on sattumaa vaikka miestä on kutsuttu karjalankarhukoirien ”Hannu Hanheksi”.

    Kirjassaan hän toteaa kuitenkin, että ”onnistuminen perustuu pohjimmiltaan kykyyn lukea omaa koiraansa. Kaksisuuntainen ymmärrys johtaa hyvään lopputulokseen ilman sen kummempia opetuksia. Itse asiassa koulutusta tarvittaisiin kehittämään isännän koiran lukutaitoa.”

    ”Onnistuminen perustuu pohjimmiltaan kykyyn lukea omaa koiraansa.”

    Kirja on samaan aikaan humoristinen ja hengästyttävä. Mykkänen on ehtinyt vuosikymmenten aikana tehdä niin paljon, että heikompaa suorastaan hirvittää. Pelkästään hirviä hän on kaatanut lähes 800. Hirvihommien lisäksi Mykkänen ehti ennen eläköitymistään toimia kolme vuosikymmentä ase- ja erätoimittajana, aseiden ja patruunoiden testaajana sekä maa- ja metsätalousyrittäjänä.

    Toimittajataustan peruja lienee se, että kirjan teksti on sujuvaa, soljuvaa ja helposti luettavaa, mikä ei eräkirjallisuuden saralla aina ole itsestäänselvyys.

    Adam Mykkänen: Koiria ja konnuuksia, aseita ja ammuksia. 182 sivua. Myllylahti Oy.
    Lisää aiheesta
    • Hirvenmetsästys on tehostunut hirvikoirien jalostuksen, paikannustekniikan kehittymisen ja metsätiestön laajentumisen myötä. Kuvassa hirvisaaliin äärellä Taamir Fareed (vas.) ja Marko Poropudas.

      Erä | Näin koirien jalostus ja paikannus mullistivat hirvenmetsästyksen

      Tilaajalle
    • Daniela Andersson rohkaisee naisia metsästysharrastukseen: ”Tässä hoidetaan riistakantaa ja ollaan mukana tiimissä. Metsästyksessä pitää olla nöyrä ja tarkka. Se ei ole leikkiä eikä missään nimessä urheilua."

      Erä | Daniela Anderssonille metsästys on enemmän kuin harrastus – ”Kaikki tietävät, että kun metsästyskausi alkaa, äiti on joka viikonloppu metsässä”

      Tilaajalle
    • Puremajälkiä löytyi koiran päästä, kaulasta, etujaloista ja kyljistä molemmin puolin selkärankaa.

      Erä | Taas yksi hirvikoira suden suuhun: Sabina-koira kuoli viikon sinnittelyn jälkeen

    Artikkelin aiheet
    Adam Mykkänen
    hirvenmetsästys
    metsästyskoira
    karjalankarhukoira
    eräkirjallisuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle