• Rokuan kansallispuisto laajenee jälleen – pinta-ala on paisunut jo yli nelinkertaiseksi alkuperäisestä

    Kansallispuistoon liitettävä alue on Rokuan harjumuodostuman reuna-aluetta.
    Rokuan kansallispuisto on perustettu vuonna 1956.
    Rokuan kansallispuisto on perustettu vuonna 1956. Kuva: Timo Heikkala
    Metsä|Luonto
    13.3.202512:45
    Anni-Sofia Hoppi

    Rokuan kansallispuisto laajenee noin 62 hehtaarilla, kertoo alueen valtion omistukseen hankkinut Pohjois-Pohjanmaan ely-keskus.

    Rokuan kansallispuisto sijaitsee Muhoksen, Utajärven ja Vaalan kunnissa.

    Kansallispuistoon liitettävä alueella on sekä nuorta että vanhaa mäntyvaltaista harjumetsää. Palsta on Rokuan harjumuodostuman reuna-aluetta, josta Rokuanvaara alkaa kohoamaan suolakeudelta.

    Retkeilijä voi erottaa alueella jääkauden jälkeen muodostuneita hiekkadyynejä, joista ensimmäiset muotoutuivat noin 10 000 vuotta sitten.

    Nykyisin näkyvissä olevat pinnanmuodot ovat kehittyneet myöhemmin maaperän noustua vedenpinnan yläpuolelle. Rantaan osuneet aallot ja tuulet kasasivat hiekkaa dyyneiksi aikana, jolloin Rokua oli vielä pieni saari tai niemi suuren meren reunamilla.

    Rokuan kansallispuisto on perustettu vuonna 1956. Tuolloin sen ala oli vain hieman yli 400 hehtaaria. Uusimman kaupan myötä kansallispuiston pinta-ala nousee noin 1 900 hehtaariin eli lähes viisinkertaiseksi alkuperäisestä.

    Lisää aiheesta
    • Syvyydenkaivon hiekkarinteillä pyöräily on kuluttanut ohuen kasvillisuuden. Pyöräilyn jälkiä Rokuan kansallispuistossa esittelee kenttämestari Pekka Hautala Metsähallituksen Luontopalveluista. Luvatonta pyöräilyä yritetään estää kuitunauhoituksin.

      Retkeily | Reittien ulkopuolella pyöräily tuhoaa Rokuan jäkälikköjä – toipuminen kestää vuosikymmeniä

      Tilaajalle
    • Aluetalouksiin retkeilyinto on vaikuttanut merkittävästi. Metsähallituksen Luontopalveluiden viestintä- ja kumppanuusjohtaja Johanna Salomaa-Valkamon mukaan erityisen tärkeitä luontomatkailun eurot ovat Itä- ja Pohjois-Suomelle.

      Retkeily | Tiedätkö, mitkä ovat kansallispuistojen top 5? Retkeilijät jättävät alueille entistä enemmän rahaa

      Tilaajalle
    • Jokaisenoikeudella metsässä saa liikkua jalan, hiihtäen ja pyöräillen, eikä siihen tarvita maanomistajan lupaa. Liikkuminen ei kuitenkaan saa haitata maanomistajan maankäyttöä.

      Luonto | Katso mihin astut kansallispuistossa – yksi askel reitiltä ei haittaa, mutta kerro se puolella miljoonalla

    Artikkelin aiheet
    Rokua
    kansallispuistot
    Pohjois-Pohjanmaa
    luonto
    harjut
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio