

Suomussalmen Hukkajoella on tehty loppukesän ja alkusyksyn aikana populaatiotutkimuksia, joiden avulla selviää, miten paljon raakkuja lopulta tuhoutui metsäkoneiden yliajon seurauksena vuosi sitten.
Metsähallituksen Life Revives -hankkeen raakunsuojelusta vastaava projektipäällikkö Pirkko-Liisa Luhta kertoo, että tutkimuksen on määrä päättyä syyskuun lopussa, minkä jälkeen aineisto luovutetaan poliisille esitutkintamateriaaliksi.
Julkisia tiedoista tulee kenties vasta, kun epäiltyä luonnonsuojelurikosta aletaan puida oikeudessa.
Viime syyskuun lopussa tehdyn raakun populaatiotutkimuksen mukaan noin 3 000 raakkua tuhoutui murskaantumisen ja alapuolisen veden likaantumisen vuoksi.
Ajouran alapuoliselta alueelta vedestä siirrettiin ylävirtaan noin 5 500 raakkua.
”Nyt ainakin on selkeää, että siirtäminen pahimmalta alueelta pelasti tuhansia raakkuja, arvioisin että 3 000–4 000, jopa se 5 000.”
”On selvää, että vahinkoalueella ei ole viime syksynä ollut kutijoita.”
Luhta on tänä kesänä sähkökalastanut Hukkajoella. Menetelmällä pyritään selvittämään, kuinka paljon raakun lisääntymiselle välttämättömiä lohikaloja virrassa ui.
”Varsinaiselta vahinkoalueelta ei saatu muuta kuin yksi ainoa, kolmekesäinen taimen. Eli se on selvää, että vahinkoalueella ei ole viime syksynä ollut kutijoita”, hän toteaa.
Tämän vuoden kesäkuussa astui voimaan asetus, jolla päivitettiin rauhoitettujen lajien rahalliset arvot. Raakun arvo nousi 589 eurosta 1 495 euroon.
Korvaussumma Hukkajoen tuhosta määräytyy todennäköisesti vanhan arvon mukaan, mutta siitä päätetään oikeudessa.
Luhdan mukaan rauhoitettujen lajien arvon määritys on harvinaista, muissa maissa sellaista ei käytäntöä ei hänen tietääkseen ole.
”Suomessa korvaussummat on määritelty jo 1990-luvulla. Se on kätevää, että jos tulee joku tapaus, olkoon kyse ahmasta tai rupikonnasta tai mistä tahansa uhanalaisesta lajista, niin ei tarvitse siinä oikeuskäsittelyn aikana ruveta miettimään, että mikähän tämä korvaussumma nyt on.”
Hukkajoen raakkutuhon esitutkinnan on kerrottu valmistuvan tänä syksynä. Sen jälkeen asia etenee syyteharkintaan.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
