
Luonnonvarakeskuksen Oulunjärven eteläpuolella 22.2. pannoitettu susi ammuttiin poikkeusluvalla 3.4. Pudasjärvellä. Pudasjärvi kuuluu poronhoitoalueeseen. MT:n aiempien tietojen mukaan susi olisi pannoitettu Utajärvellä 15.3.
Poikkeuslupa oli myönnetty hakijalle yhden erityisen merkittäviä porovahinkoja aiheuttaneen suden ampumiseksi. Poikkeusluvan mukaan susi on repinyt ja tappanut poroja ja palannut takaisin porojen pariin karkotuksen jälkeen.
MT kysyi Lukelta, onko tavallista, että susi juoksee pannoituksen jälkeen lähes sata kilometriä. Luonnonvarakeskus ei kuitenkaan halunnut kommentoida ja kertoo tiedottavansa pannoituksista huomenna.
Susien pannoitus tapahtuu helikopterilla, josta pakenevaan suteen ammutaan nukutuspiikki. Kun susi on nukahtanut, eläimelle kiinnitetään lähetinpanta. Luonnonvarakeskuksen mukaan merkintätoimenpiteet suunnitellaan ja toteutetaan niin, että niistä aiheutuu mahdollisimman vähän stressiä ja muuta haittaa eläimelle.
Pannoitukset alkoivat helmikuussa ja päättyvät Luken mukaan huhtikuun alussa suden lisääntymisrauhan varmistamiseksi. Suden kiima-aika on helmi–maaliskuussa. Suden kantoaika on 60–63 vuorokautta, ja penikointi ajoittuu toukokuun puoleenväliin tai kesäkuun alkuun.
Luonnonvarakeskus aloitti susien pannoittamisen uudelleen osana Windlife-hanketta. Pannoitusten avulla tutkitaan eläinten esiintymistä tuulivoima-alueiden ympäristöissä, koska tuulivoimaa on rakennettu viime vuosina runsaasti ja rakentaminen jatkuu tulevina vuosina voimakkaana. Osa tuulivoimasuunnitelmista osuu myös susien reviireille. Luke on pannoittanut susia aiemminkin, viimeinen susi sai pannan kaulaansa vuonna 2019.
Uusia pannoituksia on tehty reilun kuukauden verran. Luke kertoi helmikuun lopulla aloittavansa pannoitukset.
”Tarkoituksena on varustaa GPS-lähettimellä useampi susi kultakin reviiriltä. Tavoitteenamme on erityisesti lisääntyvän parin pannoittaminen, sillä aikuiset sudet ovat asettuneet pysyvästi tietylle alueelle ja siten saamme tietoa nimenomaan tuulivoimalan vaikutuksesta niiden liikkumiseen ja elinpiirin käyttöön. Samoille susille vaihdetaan panta noin joka toinen vuosi. Yhteensä hankkeessa pannoitetaan vuosittain 10–15 sutta", kertoo tutkimusprofessori Ilpo Kojola Luonnonvarakeskuksen aiemmin julkaisemassa hanketiedotteessa.
Luonnonvarakeskus on saanut riistakeskukselta poikkeusluvan pyydystää ja pannoittaa kolmena vuonna yhteensä 60 sutta.
9.4. klo 11:15 uutista korjauttu Luonnonvarakeskuksen tiedotteen jälkeen. Kyseessä ei ole 15.3. pannoitettu susi, vaan 22.2. pannoitettu nuori aikuinen naaras. Tämäkin susi on pannoitettu Pohjois-Pohjanmaalla.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
