Laho tai jäkälä haittaa enemmän ihmistä kuin puuta – sahaan tai harjaan on usein turha tarttua

Moni leikkaa pihansa puista kaikki kuivuneet oksat ja trimmailee ja muotoilee sieltä täältä. Rungostaan lahonnut puu saa saman tien kaatotuomion. Oksasakset ja saha ovat kovassa käytössä.

Turhaan, sanoo Eeva-Maria Tuhkanen. ”Puun elinvoiman kannalta leikkaamista ei tarvita. Puita leikataan enemmän ihmisen kuin kasvin tarpeiden takia.”

Tuhkanen puhuu puista kuin ystävistään. Tavallaan ne ovat hänelle enemmän. ”Kun opiskelin arboristiksi, löysin henkisen perheeni – puuperheen”, hän sanoo.

Tuhkanen työskenteli pitkään Luonnonvarakeskuksen tutkijana. Arboristin eli puunhoitajan opinnot hän suoritti työn ohella. Sitä ennen hän oli jo opiskellut metsuriksi voidakseen hoitaa perheen maatilan metsiä.

Tutkijan työ sai lisää mielekkyyttä, kun Tuhkanen pystyi suuntaamaan sitä enemmän puiden suuntaan. Silti hän paloi loppuun. Työn silppuisuus rasitti, samoin jatkuva rahoituksen haku ja se, että hakemukset tulivat usein bumerangina takaisin.

Nyt entinen tutkija on aivan toisenlaisessa työssä, synnyinkuntansa Koski Tl:n ympäristönsuojelutarkastajana. Sen ohessa hän ehtii luennoida arboristiopiskelijoille ja toimia hänelle rakkaassa Suomen Puunhoidon yhdistyksessä.

Koski Tl:n palvelukeskuksen pihalla kasvaa kauniita vanhoja omenapuita.  Kuva: Sanne Katainen

Millaisia puita pihaan kannattaa valita? Se riippuu luonnollisesti käytettävissä olevasta tilasta, Tuhkanen toteaa.

Jos vain tila antaa myöten, hän suosittelee joka pihaan edes yhtä pitkäikäistä, isoksi kasvavaa puuta.

Puu on aina investointi, ja sille soisi pitkän iän, hän perustelee. Lisäksi iso vanha puu tukee monimuotoisuutta, sillä se tarjoaa valtavan määrän erilaisia elinympäristöjä.

Suomessa on peräti 12 000 eliölajia, jotka ovat riippuvaisia puista, Tuhkanen kertoo. Niistä 5 000 tarvitsee lahoa puuta elääkseen.

Laho sisus ei tätä puuta haittaa. Kuva: Sanne Katainen

Puut eivät ole pelkkää silmänruokaa, vaan niillä on monia muitakin merkityksiä. Ne hoitavat jopa ihmisten terveyttä, esimerkiksi vaimentamalla melua.

Jo 15–30 metrin levyinen puuvyöhyke vaimentaa melua kolmanneksen tai jopa puolittaa sen, Tuhkanen kertoo.

Hän muistuttaa, että melu aiheuttaa elimistössä stressireaktion, joka kasvattaa muun muassa sydän- ja verisuonitautien riskiä. Lapsille melu voi aiheuttaa keskittymishäiriöitä ja kielellisen kehityksen viivästymistä.

Puut antavat näkösuojaa ja sitovat pölyä ja pienhiukkasia sekä haitallisia kaasumaisia yhdisteitä. Kuumina kesäpäivinä ne viilentävät ympäristöään paitsi varjostamalla, myös haihdutuksensa ansiosta. Iso koivu voi haihduttaa päivässä jopa yli tuhat litraa vettä, ja haihtuminen sitoo tehokkaasti lämpöä.

Lisäksi puut ovat usein oleellinen osa kulttuuriympäristöä – kuten Kosken kunnantalon lähellä olevat koivukuja ja valtava kuusi, jotka Tuhkanen muistaa jo kouluajoiltaan ja jotka nyt luovat muistoja viereisen päiväkodin lapsille.

Kosken kunnantalon lähellä oleva mahtava kuusi aiottiin kaataa suojatien tieltä, mutta se päätettiin kuitenkin säästää. Kuva: Sanne Katainen

Tuhkanen neuvoo, ettei puita kannata istuttaa viittä metriä lähemmäs rakennusta. ”Sen takia, ettei sitä jouduta myöhemmin turhaan leikkaamaan.”

Moni on huolissaan siitä, että talon vieressä kasvava puu tunkisi juuriaan rakennuksen alle ja rikkoisi perustuksia. Tuhkanen ei pidä tätä riskinä. Juuret etsiytyvät veden ja ravinteiden perään, eikä niitä talon alla ole, ei myöskään juurten tarvitsemaa happea.

Salaojaputket sen sijaan saattavat tukkeutua varsinkin pajun sukuisten puiden lähellä.

Puutarhan puut kannattaa istuttaa huolella. Sopiva kuoppa on metrin verran joka suuntaan. Se täytetään hyvällä kasvualustalla.

Juuripaakkua voi availla, jotta juuret eivät kasvaessaan lähtisi kiertymään. Juurenniskan pitää jäädä maan pinnalle eli liian syvään ei saa istuttaa.

Juuripaakun ympärille maahan voi sijoittaa salaojaputken, jonka pää jätetään pintaan. Näin kastelu, joka on yksi taimen alkuunlähdön avainasioista, on helppoa.

Tainta kannattaa kastella pari kertaa viikossa runsaalla vesimäärällä mieluummin kuin lirauttamalla usein pieniä määriä. Niukka kastelu saa juuret hakeutumaan liiaksi pintaan.

Juuristoalue ei saisi olla nurmella, sillä se tiivistyy helposti liikaa. Kuorikate tai hake on puun alle hyvä vaihtoehto.

Taimi kannattaa tukea kunnolla istutuksen jälkeen. ”Tukipaalut paakun molemmin puolin ja tukisidonta joustavalla, pehmeällä nauhalla”, Tuhkanen neuvoo. Tuet voi poistaa muutaman vuoden kuluttua.

Satoisa omenapuu tarvitsee lannoitetta, mutta muuten puita ei juurikaan tarvitse lannoittaa. Jos niin tehdään, orgaaniset lannoitteet ovat parempia kuin mineraalilannoitteet. Ne ovat hellempiä puun mykorritsoille eli juurten kanssa yhteistyötä tekevälle sienirihmastolle.

Sammalta ja jäkälää on turha poistaa omenapuusta. Kuva: Sanne Katainen

Laho kuuluu puun elämään, Tuhkanen sanoo. Vaikka sydänpuu olisi lahonnut, puu saattaa elää vuosia. Sen pintakerros kuljettaa edelleen vettä ja yhteyttämistuotteita ja riittää tukemaan runkoa.

Kuolleet oksatkin voi hyvin jättää puuhun, jos niistä ei ole vaaraa. Nekin ovat osa monimuotoisuutta.

Jos puuta on pakko leikata, se tehdään terävällä sahalla ja oksatappeja jättämättä. Voimasakset eivät työhän sovi, sillä ne eivät jätä siistiä pintaa.

Haavanhoitoaineesta voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Jos leikkuuhaavan tahtoo välttämättä suojata, mehiläisvaha tai pihkasalva on harmittomampi vaihtoehto.

Kuten laho, myös sammal ja jäkälä kuuluvat puuhun. Niitä on turha harjata pois, sillä harjaaminen voi vahingoittaa kuorta.

Sammalilla ja jäkälillä ei ole juuria, joten ne eivät millään lailla haittaa tai rasita puuta, Tuhkanen korostaa. Sen sijaan ne tarjoavat omanlaisensa elinympäristön monille eliöille.