
Vesialueomistajain liitto Vealo ry on ottanut kantaa kalastuslain muutosesitykseen. Nyt lausunnoilla olevassa lakiesityksessä halutaan kieltää vapaa-ajankalastajien kalanmyynti yleiskalastusoikeuksia hyödyntäen sekä kumota vapaa-ajankalastajille sallittu poikkeus myydä enintään sata kiloa perkaamatonta kalaa tai 300 rapua vuodessa ensimyyntinä.
Vealo kannattaa esitystä kieltää kaupallisen kalastuksen harjoittaminen yleiskalastusoikeuksilla.
Liiton mukaan lähtökohtana tulee olla se, että kaikki kaupallinen kalastus tapahtuu ainoastaan vesialueen omistajan tai kalastusoikeuden haltijan luvalla.
Vealo on kuitenkin sitä mieltä, että vähäinen myynti naapurille tai tuttaville olisi taattava jatkossakin. Myynti kauppaan ja ravintoloihin olisi sen sijaan jatkossa kiellettyä.
Ensimyyntikielto rajoittaisi merkittävästi myös vesialueen omistajan omistusoikeutta.
Saaliin ensimyyntiä koskeva kielto ei koske ainoastaan yleiskalastusoikeudella tapahtuvaa kalastusta ja kalansaalista. Ensimyyntikielto rajoittaisi Vealon mukaan merkittävästi myös vesialueen omistajan omistusoikeutta estämällä saaliiksi saadun kalan myymisen.
Kielto koskisi siis myös niitä tahoja, joiden kalastusoikeus ja oikeus määrätä kalastuksesta nauttii perustuslaillista omaisuuden suojaa.
”Emme koe kalastuslain 91 §:n muuttamista tarpeelliseksi. Esitetty muutos luo tuoreen kalan ensimyynnin monopolin kaupallisten kalastajien killalle”, Vealo kirjoittaa lausunnossaan.
Onko ensimyyntikiellon valvonta mahdollista, kenelle valvonta kuuluu, miten valvontaa suoritetaan, mitkä ovat valvonnan kustannukset ja mikä on rangaistus ensimyyntikiellon rikkomisesta?
Vealo kritisoi sitä, että mistään ei käy ilmi, mitä hyötyä kaupalliselle kalastukselle saataisiin kieltämällä ei-kaupallisten kalastajien saaliin ensimyynti. Esityksen perusteluista puuttuu myös tietoa siitä, kuinka suurista kilo- tai euromääristä tässä yhteydessä puhutaan.
Vealon mukaan esityksestä puuttuu kokonaan myös selvitys siitä, onko ensimyyntikiellon valvonta ylipäätään mahdollista, kenelle valvonta kuuluu, miten valvontaa suoritetaan, mitkä ovat valvonnan kustannukset ja mikä on rangaistus ensimyyntikiellon rikkomisesta.
Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto haluaisi laajentaa vapaa-ajankalastuksessa saadun saaliin totaalinen myyntikielto myös sisävesille.
Sen mukaan kalastuksen harmaa talous eli vapaa-ajankalastuksen saaliin myynti vahingoittaa elinkeinokalastusta ja sen kannattavuutta. Ehdotettu lakimuutos selkeyttäisi tilannetta.
Liitto muistuttaa, että muutoksen toteuttamiseen ja valvontaan tulee osoittaa riittävästi resursseja.
Lausunnot tulee jättää viimeistään 18. syyskuuta.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
