• Monet rannikkokaupunkien sillat ja laiturit täyttyvät keväällä silakan litkaajista – tunnetko tämän sesonkilajin?

    Silakan litkaus ei vaadi välinehifistelyä, sillä silakat iskevät ahnaasti pelkkiin litkan kirkkaisiin koukkuihin.
    Litka on kohoton ja syötitön onki, jossa voidaan käyttää heitto-ongen vapaa.
    Litka on kohoton ja syötitön onki, jossa voidaan käyttää heitto-ongen vapaa. Kuva: Juha Ojaharju
    Metsä|Erä
    15.5.202320:00
    Eija Vallinheimo

    Silakkaa voi uida rantojen lähelle runsaasti jo huhtikuun lopulla. Etelä- ja lounaisrannikolla silakkaparvet ovat yleensä suurimmillaan toukokuun alkuviikkoina, pohjoisempana hieman myöhemmin. Tällöin rannoille ilmestyvät myös silakan litkaajat.

    Suomen Vapaa-ajankalastajien mukaan hyviä silakkapaikkoja löytyy usein rakennetusta kaupunkiympäristöstä, kuten silloilta ja laitureilta.

    Parhaimmat apajat on helppo löytää, sillä näille paikoille kerääntyy keväisin usein suuria määriä kalastajia. Esimerkiksi Helsingissä Lauttasaaren sillalta saadaan silakkaa sekä keväällä että syksyllä. Vaasassa silakanlitkaajat puolestaan kansoittavat Raippaluodon sillan.

    Yleensä silakkaa kalastetaan litkalla, joka koostuu yksinkertaisimmillaan siimaan kiinnitetyistä koukuista ja sen päähän sidotusta painosta. Litka puolestaan kiinnitetään virveliin tai pitkään onkivapaan.

    Peruslitkoja saa ostettua valmiina kalastustarvikeliikkeistä, mutta sellaisen voi itsekin tehdä. Itse tehtyyn litkaan monet lisäävät kaikenlaisia lisähoukuttimia, mutta välttämättä mitään kikkailuja ei tarvita, vaan silakat käyvät kiinni pelkkiin litkan kirkkaisiin koukkuihin. Yhdellä nostolla voi saaliiksi tulla koukkujen määrästä riippuen jopa kymmenkunta kalaa.

    "Silakanlitkaajan ei tarvitse maksaa valtion kalastonhoitomaksua, jos kalastaa yhtä vapaa käyttäen. Silakan litkaamiseen ei myöskään tarvita mitään kalastuspaikkakohtaista lupaa", Vapaa-ajankalastajien kalatalousasiantuntija Juha Ojaharju neuvoo.

    Lisää aiheesta
    • Ankerias on tällä hetkellä äärimmäisen uhanalaiseksi luokiteltu vaelluskala.

      Erä | Uhanalaiseksi muuttuneen ankeriaan pyynti rauhoitusaikana voi tehdä ison loven lompakkoon

    • Latokartanonkoski solisee historiallisen maiseman halki. Joella on jauhanut aikoinaan kartanon mylly.

      Erä | Uusi jokikalastuskohde avautuu Saloon – "Odotettu lisäys Etelä-Suomen kalastustarjontaan"

    • Ilkka Tiiro perheen kalastusvälinevaraston edessä Iiojen rantamilla. Koskitilojen kalastusriidassa ollaan erimielisiä muun muassa siitä, voiko kalastusoikeus olla kiinteistökohtainen.

      Kalastus | Vanhaan koskiriitaan haetaan käräjillä jälleen uusia vastauksia – panoksena voi olla jopa kymmenien tuhansien kalastusoikeus

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    silakan litkaus
    silakka
    vapaa-ajankalastus
    kalastusvinkit
    rannikkokaupungit
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle