• Suomi on yksi maailman tärkeimmistä metsämaista ja siihen on kolme syytä, sanoo kansainvälinen metsäjohtaja

    Biotalous tulee muokkaamaan maailman tulevaisuutta, ja Suomi on biotalouden johtava maa, arvioi FAO:n apulaispääjohtaja Zhimin Wu.
    Tilaajalle
    Zhimin Wu piti avauspuheenvuoron Päättäjien Metsäakatemian 30-vuotisjuhlaseminaarissa.
    Zhimin Wu piti avauspuheenvuoron Päättäjien Metsäakatemian 30-vuotisjuhlaseminaarissa. Kuva: Vilma Issakainen / Suomen Metsäyhdistys
    Metsä|Metsäpolitiikka
    7.5.202605:00
    Anniina Jokinen

    ”Suomi on yksi maailman tärkeimmistä metsämaista”, sanoo YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n apulaispääjohtaja, metsäjohtaja Zhimin Wu, joka vieraili Suomessa alkuviikosta. Suomen tärkeyteen on Wun mukaan kolme syytä.

    ”Metsät ovat kestävästi hoidettuja. Monissa muissa maissa metsää hakataan vuodessa enemmän kuin sitä kasvaa.”

    Kaksi muutakin yleistä metsäkadon aiheuttajaa ovat Suomessa kurissa: hyönteisten ja kasvitautien tuhot ovat vähäisiä ja maastopaloja on alle 100 hehtaaria vuodessa.

    Kestävän metsänhoidon käytännöt ovat erityisen arvokkaita aikana, jolloin koko maailma pyrkii vastaamaan metsäkaton ja metsän kunnon heikkenemisen aiheuttamiin haasteisiin.

    ”Suomi on biotalouden johtava maa.”

    Zhimin Wu

    Wu ihailee myös suomalaista tiedepohjaista päätöksentekoa ja sidosryhmäyhteistyötä. Metsäbiotaloudelle on oma osasto ministeriössä, metsänomistajat saavat päätöksiin tukea eri metsäneuvojilta ja päätöksenteossa kuullaan niin tutkijoita, teollisuutta kuin ympäristöjärjestöjäkin.

    Kolmas vahvuus Suomen metsäsektorilla on innovatiivisuus.

    ”Biotalous tulee muokkaamaan maailman tulevaisuutta. Suomi on biotalouden johtava maa”, Wu sanoo.

    Hän vieraili aiemmin tällä viikolla Stora Enson pääkonttorilla Helsingin Katajanokalla. Sekä pääkonttori että sen vieressä oleva hotelli on rakennettu puusta.

    ”Olin vaikuttunut sen innovatiivisuudesta. Kokemus on entisestään syventänyt käsitystäni siitä, että yksityinen sektori on valtava innovaatioiden lähde.”

    Stora Enson pääkonttori on rakennettu puusta.
    Stora Enson pääkonttori on rakennettu puusta. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Suomi on jo pitkään jakanut metsäosaamista kansainvälisesti. Jatkossa tarvitaan vielä lisää vaivannäköä, jotta suomalaista osaamista saadaan jaettua ja kansainvälistä yhteistyötä vahvistettua.

    Wun mukaan kestävä metsänhoito on avain kaikkiin metsässä tehtäviin toimenpiteisiin. Siten voidaan edistää vastuullisten puupohjaisten tuotteiden saatavuutta, ruokaturvaa ja elinkeinoja sekä vastata kansainvälisiin haasteisiin, kuten luonnon monimuotoisuuden ja maaperän kunnon heikkenemiseen.

    Wu vieraili matkansa aikana muun muassa Tornatorin metsänuudistuskohteella ja ennallistamiskohteella sekä Stora Enson pääkonttorissa ja piti Päättäjien Metsäakatemian 30-vuotisjuhlaseminaarin avauspuheenvuoron.

    Lisää aiheesta
    • Metsäkatoasetuksen toimeenpano vaikuttaa myös kotimaassa. Kuvituskuva.

      Politiikka | Asiantuntijalta: Metsäkatoasetuksen viivästyminen aiheutti epävarmuuden, joka vaatii yrityksiltä olennaisen tunnistamista

    • Kiina on onnistunut kasvattamaan metsävarojaan hämmästyttävän nopeasti.

      Metsänhoito | Hakkuurajoitukset ovat huono keino, kun hiilinieluja yritetään parantaa, sanoo hiilinielututkija

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    metsätalous
    biotalous
    kestävä metsänhoito
    FAO
    Suomi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin