• Kiina on onnistunut kasvattamaan metsävarojaan hämmästyttävän nopeasti.
    Kiina on onnistunut kasvattamaan metsävarojaan hämmästyttävän nopeasti.  Kuva: Kike Arnaiz

    Hakkuurajoitukset ovat huono keino, kun hiilinieluja yritetään parantaa, sanoo hiilinielututkija

    Maapallon metsien hätä ei ole niin suuri kuin väitetään, sanoo asiantuntija. Mikään hiilinielu ei toisaalta auta, jos yhä kasvavasta fossiilitaloudesta ei päästä irti.
    Tilaajalle
    Metsä|Metsänhoito
    1.5.202614:00
    Aura Pilkama

    Hyviä uutisia Kiinasta: Maa on onnistunut kasvattamaan metsäalaansa 50 miljoonalla hehtaarilla 35 vuodessa. Metsistä on muodostunut mahtava hiilinielu, kun maassa on torjuttu aktiivisesti eroosiota istuttamalla metsää. Voimakas teollistuminen on vetänyt ihmisiä kaupunkeihin ja jättänyt huonoja peltoja metsittymään.

    Kiinan myönteinen kehitys hiilinieluissa on yllättänyt tutkijatkin, sanoo ympäristönsuojelun emeritusprofessori Pekka Kauppi.

    ”Kuinka nopeasti voi tapahtua niin paljon, ja se on tapahtunut ihan muista syistä kuin ilmastopolitiikasta.”

    Kauppi tuntee maapallon hiilinielut. Hän on osallistunut vuosikymmenen ajan hallitusten välisen ilmastopaneelin IPCC:n työskentelyyn. Hän teki jo 1990-luvun alussa uraa uurtavaa tutkimustyötä hiilinielujen ymmärtämisessä.

    Pekka Kaupin ja hänen kolleegoidensa kirjoitus Science-lehdessä 1992 käynnisti tiedeyhteisössä keskustelun metsien kyvystä sitoa hiiltä.
    Pekka Kaupin ja hänen kolleegoidensa kirjoitus Science-lehdessä 1992 käynnisti tiedeyhteisössä keskustelun metsien kyvystä sitoa hiiltä. Kuva: Audiomedia

    ”Ajatus siitä, että vähentämällä hakkuita autetaan ilmastoa, on outo.”

    Pekka Kauppi

    Kiinan metsien myönteinen kehitys on kieltämättä yllättävä, kun sitä vertaa metsäisessä Suomessa viime aikoina käytyyn keskusteluun. Täällä tutkijat kiistelevät siitä, ovatko metsät enää nieluja lainkaan. Moni peräänkuuluttaa rajoituksia hakkuiden määrään.

    Kauppi pitää suomalaista keskustelua kummallisena. Hänen mielestään Suomessa hakkuita ja hiilinieluja tarkastellaan aivan liian lyhytnäköisestä perspektiivistä.

    ”Ajatus siitä, että vähentämällä hakkuita autetaan ilmastoa, on outo”, Kauppi sanoo.

    ”Pitkällä tähtäyksellä parempi olisi toisinpäin, että voitaisiin vähän enemmän käyttää puuta, kestävyyden rajoissa tietysti. Se olisi ilmastolle hyvä”, hän väittää.

    Suomen ilmastotavoitteet tähtäävät hiilineutraaliuteen vuonna 2035, mutta Kauppi pitää realistisempana 50–70 vuoden aikaa, jolla metsienkin kasvua perinteisesti tarkastellaan.

    Pitkällä aikavälillä olisi luontevampaa panostaa kasvuun ja elinvoimaan kuin hätäisillä muutoksilla.

    ”Puuta tuotetaan sen mukaan, mitä metsäteollisuuden tuotteita kysytään maailmalla. Jos Suomessa jätetään tekemättä, ne tehdään muualla”, Kauppi sanoo.

    Vaikein tilanne tropiikissa

    Tropiikissa metsää raivataan yhä ruoantuotantoon, vaikka metsäkadosta on oltu huolissaan pitkään. Kaupin mukaan paikoin trooppisilla alueillakin on nähty merkkejä paremmasta kehityksestä. Kuva Ugandasta.
    Tropiikissa metsää raivataan yhä ruoantuotantoon, vaikka metsäkadosta on oltu huolissaan pitkään. Kaupin mukaan paikoin trooppisilla alueillakin on nähty merkkejä paremmasta kehityksestä. Kuva Ugandasta. Kuva: Moritz Wolf

    Hiilinieluhuolia on kantautunut muualtakin. Kanadassa ja Siperiassa laajat metsäpalot ovat kääntäneet metsiä nieluista päästölähteiksi. Euroopassa tuhohyönteiset ovat runnelleet metsiä ja horjuttaneet hiilinieluja.

    Kaupin mukaan ilmastonmuutoksesta johtuvaan maaston kuivumiseen ja metsätuhoihin on vaikea vaikuttaa nopeasti. Silti hän ei ole suuremmin huolissaan tilanteesta.

    ”Ei sitä metsää voi määräänsä enempää palaa, ja palotkin ovat aina kuuluneet metsiin”, hän huomauttaa.

    Palanut metsä lähtee uuteen kasvuun. Esimerkiksi Euroopassa tuhometsät uusiutuvat ja hiilinielujen kannalta maanosan metsät voivat hänen mukaansa kokonaisuudessaan hyvin.

    ”Metsät vahvistuvat ja laajenevatkin koko ajan. Olennaista on, että puuston määrä ei ole vähentynyt Euroopassa, vaan päinvastoin se karttuu koko ajan Suomessakin.”

    Nasan satelliittikuvien pohjalta tehdyn tuoreen selvityksen mukaan boreaalisen metsän koko on kasvanut 12 prosenttia viimeisen neljän vuosikymmenen aikana. Se vastaa suunnilleen Suomen, Ruotsin ja Viron yhteenlaskettua pinta-alaa.

    Huomattavasti vaikeammin ratkaistava tilanne on sen sijaan tropiikissa, Etelä-Amerikassa ja Afrikassa sekä osassa Kaakkois-Aasiaa. Näillä alueilla vuosikymmeniä jatkunutta metsäkatoa ei olla saatu kuriin, ja uutta metsämaata raivataan yhä koko ajan lisää ruoantuotantoon.

    Keski-Euroopassa hyönteistuhot ovat runnelleet metsiä, mutta metsät toipuvat tuhoista nopeasti uuteen kasvuun. Kuva Tsekistä.
    Keski-Euroopassa hyönteistuhot ovat runnelleet metsiä, mutta metsät toipuvat tuhoista nopeasti uuteen kasvuun. Kuva Tsekistä. Kuva: Filip Jandourek

    Fossiiliset päästöt kuriin

    Hakkuiden ja metsätalouden sijaan hiilinielun ongelmat ja niihin liittyvät ratkaisut kytkeytyvätkin usein ihmiskunnan muihin haasteisiin, ruoka- ja energiatuotantoon.

    Ja se paljastaa myös ison ongelman Kiinan metsien myönteisen kehityksen takana. Hinta kasvaneista hiilinieluista on nimittäin kova: kaupungistumisen ja kulutuksen kasvun ja sitä myötä hiilidioksidipäästöjen määrä on kasvanut, eikä se vielä ole edes saavuttanut huippuaan.

    ”Hinta metsien hiilinieluille on kallis, kun samalla on siirrytty fossiilipohjaiseen elämäntapaan. Nettovaikutus ilmaston kannalta on huono”, Kauppi summaa.

    Hän on listannut äskettäin julkaisemassaan kirjassa 8 tapaa parantaa metsien hiilinielua keinoja, joilla metsien kykyä vastata ilmasto-ongelmaan voitaisiin parantaa.

    Tärkeimmäksi keinoksi hän nimeää fossiilisten päästöjen rajoittamisen. Ilman sitä ei mikään nielujen määrä ratkaise ihmiskunnan suurta ongelmaa.

    ”Jos fossiilipäästöjen vähentäminen onnistuu, niin 50 vuoden kuluttua aletaan lähenemään sellaista tasapainoa, jossa metsien nieluillakin on oikeasti merkitystä. Toistaiseksi se on vielä fossiilisiin päästöihin verrattuna vain pientä pyristelyä.”

    Energiantuotannolla on iso rooli, kun päästöjä yritetään suitsia. Kuvan tuulivoimala sijaitsee Karstulassa.
    Energiantuotannolla on iso rooli, kun päästöjä yritetään suitsia. Kuvan tuulivoimala sijaitsee Karstulassa. Kuva: Petteri Kivimäki

    Hoitamalla kestävyyttä metsälle

    Yksittäisen metsänomistajan näkökulmasta toimet metsässä eivät toki ole vähäpätöistä pyristelyä. Kaupin mukaan ilmastonmuutoksen edetessä metsien elinvoimasta on pidettävä erityistä huolta. Kasvua pitäisi saada lisää.

    ”Se tarkoittaa sitä, että siellä olisi nuorta puustoa, keski-ikäistä ja varttunutta puustoa oikeissa suhteissa. Puuston pitäisi kasvaa täystiheänä ja mahdollisimman isokokoisia tukkipuita”, Kauppi luettelee.

    Jos puusto on elinvoimaista, se selviää paremmin tuholaisista, kuivuudesta ja muista ilmastonmuutoksen mukanaan tuomista muuttuvista oloista.

    Keinot ovat suomalaisille metsänomistajille tuttuja metsänhoitotoimia, mutta toisaalta meilläkin on paljon huonosti hoidettuja metsiä, Kauppi huomauttaa.

    ”Puuston pitäisi kasvaa täystiheänä ja mahdollisimman isokokoisia tukkipuita.”

    Päästöt kulutuksen mukaiseksi

    Tärkeä ratkaistava asia olisi Kaupin mielestä myös siinä, miten maat laskevat tuottamiaan päästöjä. Vaikka monissa länsimaissa päästöjä on onnistuttu vähentämään, saastuttavaa tuotantoa aiheutetaan muualta.

    ”Hiilineutraalisuustavoitteissa käytetään mielestäni väärää laskukaavaa. Päästöt olisi mahdollista laskea myös kulutuksen mukaan riippumatta siitä, missä kuormitus tapahtuu.”

    Suomessakin käytetään paljon Kiinassa tuotettuja tavaroita ja vastaavasti meidän kontollemme lasketaan Suomessa toimivan terästeollisuuden ja metsäteollisuuden päästöt, vaikka tuotteet vietäisiin kulutettavaksi muualle.

    ”Kulutusperusteiseen laskutapaan siirtyminen siirtäisi luultavasti tuotantoakin viisaampiin paikkoihin.”

    Pekka Kaupin keinot parantaa hiilinieluja tärkeysjärjestyksessä

    1. Fossiilisten päästöjen rajoittaminen.

    Fossiilisia hiilidioksidipäästöjä voidaan alentaa vähentämällä energian kulutusta, parantamalla energiatehokkuutta, lisäämällä päästötöntä energiatuotantoa ja vaikkapa korvaamalla kivihiilivoimaa maakaasulla.

    2. Elintarvikehuollon parantaminen.

    Maatalousmaan yksi hehtaari riitti vuonna 2020 tuottamaan ravinnon noin viidelle ihmiselle. Metsäkato loppuu, jos vuonna 2060 pystytään yhdellä hehtaarilla ruokkimaan seitsemän ihmistä.

    3. Tutkimustieto julkiseksi ja käyttöön.

    Metsien hiilinielun mittausta pitää parantaa maailmanlaajuisesti. Tuotantopohjaisista tilastoista pitäisi siirtyä kulutuspohjaisiin tilastoihin. Kaupunkien tai valtioiden tilastoja ei saa sievistellä sysäämällä tuotteiden valmistusta kehitysmaihin.

    4. Globalisaatio oikeaan käyttöön

    Elintarvikkeiden tai niiden raaka-aineiden tuontia pitää harkita tarkkaan maista, joissa esiintyy metsäkatoa. Globalisaatio pitää saada nykyistä paremmin toimimaan ympäristönsuojelun puolesta eikä sitä vastaan.

    5. Puu säästäväiseen käyttöön

    Pääosa hakatusta puusta käytetään energiaksi, eikä tuotteiksi. Energiankäytön hyötysuhdetta pitää parantaa, etenkin Afrikassa.

    6. Aktiivinen metsänhoito ja metsätuhojen hallinta

    Tärkeä on tavoitella pitkäaikaista kasvua ja suurtuhojen ennaltaehkäisyä. Kaiken ikäisten puiden hyvää hoitoa tarvitaan, samoin paikallisiin olosuhteisiin sekä muuttuvaan ilmastoon sopivien puiden istuttamista.

    7. Puiden hautaaminen

    Hiiltä voidaan varastoida hautaamalla puita hapettomiin oloihin, esimerkiksi vanhoihin kaivoksiin. Suurin käyttöarvo puulla on kuitenkin teollisuuden valmistamissa tuotteissa.

    8. Hiilidioksidi polttoaineen raaka-aineena

    Sähköpolttoaineita valmistetaan vedystä ja hiilidioksidista. Metsäteollisuuden laitoksista purkautuu hiilidioksidia, josta on tuotettu polttoainetta kokeilumielessä.

    Lähde: Pekka Kauppi: 8 tapaa parantaa metsien hiilinielua

    Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia juttuvinkkejä sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.

    Lisää aiheesta
    • Hiilinielujen satelliittiseurannassa käytetään omia kriteerejään.

      Ympäristö | Satelliitista katsottuna Suomen metsien hiilinielu näyttää hyvältä

      Tilaajalle
    • Suomen ja Ruotsin hiilinielujen eroa selittää erityisesti se, että Suomessa ojitettuja turvemetsiä on pinta-alallisesti huomattavasti enemmän.

      Ympäristö | Nyt selvisi, mistä Ruotsin ja Suomen hiilinielujen erot johtuvat – selvityksen tuloksilla karut seuraukset

      Tilaajalle
    • Viherympäristön arvostaminen ei aina näy kaupunkikuvassa, kun uusia asuinalueita rakennetaan.

      Luonto | Puu on hiilinielu kaupungissakin

    • Ruotsin maankäyttösektorin nettonielu oli viime vuonna 50 miljoonaa hiilidioksiditonnia.

      Ilmastonmuutos | Ruotsin metsien hiilinielu kasvaa samalla, kun Suomi junnaa paikoillaan

    • Ojitettujen suometsien turpeen kiihtynyt hajoaminen on yksi syy siihen, miksi metsien hiilinielut pienenevät.

      Ilmastonmuutos | Metsä on hiilinielu, mutta kutistui taas – tästä nielun hupeneminen johtuu

    Artikkelin aiheet
    hiilinielu
    metsät
    ilmastonmuutos
    hakkuurajoitukset
    Pekka Kauppi
    Aarre
    Toimitus suosittelee
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla