• Nyt selvisi, mistä Ruotsin ja Suomen hiilinielujen erot johtuvat – selvityksen tuloksilla karut seuraukset

    Suomen hiilinielujen vähäisyys johtuu ojitetuista soista, mutta myös puuston kasvu on yliarvioitu.
    Tilaajalle
    Suomen ja Ruotsin hiilinielujen eroa selittää erityisesti se, että Suomessa ojitettuja turvemetsiä on pinta-alallisesti huomattavasti enemmän.
    Suomen ja Ruotsin hiilinielujen eroa selittää erityisesti se, että Suomessa ojitettuja turvemetsiä on pinta-alallisesti huomattavasti enemmän. Kuva: Timo Filpus
    Metsä|Ympäristö
    26.1.202612:55
    Jukka Hämäläinen

    Suomen metsien puuston ja maaperän yhteenlaskettuja hiilinieluja erottaa Ruotsin nieluista se, että Suomessa ojitettuja turvemetsiä on pinta-alallisesti huomattavasti enemmän kuin Ruotsissa.

    Toiseksi puuston kasvun laskennassa käytetty arvio on johtanut yliarvioon pitkällä aikavälillä. Laskenta on nyt uudistettu ja yhdenmukaistettu kasvihuonekaasuinventaarion kanssa.

    Hiilinielujen väheneminen taas johtuu useasta asiasta: hakkuumääristä, metsien kasvun hidastumisesta ja turvemetsien lisääntyneistä päästöistä, mikä johtuu turpeen hajoamisesta lämpötilan noustua.

    Tulokset ilmenevät tuoreesta analyysista, jossa selvitettiin Suomen metsien maaperän ja puuston kasvihuonekaasulaskennan epävarmuuksia. Analyysi vahvistaa, että Suomen nykyinen kasvihuonekaasuinventaario on tehty asianmukaisesti ja kansainvälisten ohjeiden mukaisesti.

    Suomessa on ihmetelty, miksi Ruotsin metsät ovat nielleet jatkuvasti kymmeniä miljoonia tonneja hiiltä, kun taas Suomen metsien hiilinielut ovat huvenneet jota kuinkin nollaan.

    Suomessa on ihmetelty, miksi Ruotsin metsät ovat nielleet jatkuvasti kymmeniä miljoonia tonneja hiiltä, kun taas Suomen metsien hiilinielut ovat huvenneet jota kuinkin nollaan. Analyysissa tuloksia ja epävarmuuksia verrattiin useita kertoja, ja havaittiin, etteivät menetelmät merkittävästi eroa toisistaan. Ruotsissa kivennäismaiden maaperälaskenta perustuu pitkään mittausaikasarjaan, Suomessa mallinnukseen, koska vastaavaa mittausaineistoa ei ole ollut käytettävissä.

    ”Kasvihuonekaasuinventaarion hiilinielulaskennat ovat tällä hetkellä paras työkalu.”

    Annika Kangas

    Suomen hiilinielujen laskentaa vaikeuttaa se, että maaperän prosesseista ei ole riittävää tietoa. Laskennan virheistä ei kuitenkaan ole kyse.

    ”Suurimmat tiedolliset epävarmuudet liittyvät turvemaiden maaperän hiilivaraston arviointiin, erityisesti siihen, miten ilmaston lämpeneminen, pohjavedenpinnan muutokset ja metsänkäsittely vaikuttavat hiilivaraston kehitykseen. Epävarmuuksia voidaan vähentää tutkimusta ja mittauksia lisäämällä, mutta niitä ei voida koskaan poistaa kokonaan”, Luonnonvarakeskuksen (Luke) tiedotteessa todetaan.

    Euroopan eri maiden hiilinielujen laskentaa ei tutkijoiden mukaan voi yhteismitallistaa – ainakaan pitkään aikaan.

    Johtopäätöksenä todetaan, että mittaustapojen vaihdellessa olennaista on tarkastella kunkin maan kehitystä suhteessa omiin kansainvälisiin ja kansallisiin tavoitteisiin. Hiilinielulaskenta osoittaa luotettavasti kehityksen suunnan.

    ”Kasvihuonekaasuinventaarion hiilinielulaskennat ovat -- tällä hetkellä paras työkalu siihen, että ilmastotoimia voidaan kohdentaa oikein”, summaa Luken tutkimusprofessori Annika Kangas, jonka johdolla analyysi on laadittu.

    ”On hyväksyttävä tietyt tosiasiat ja keskitettävä energia siihen, mitä voimme tehdä.”

    Mikko Peltonen

    Mitä vaikutuksia analyysin tuloksilla sitten on? Luken tutkimusprofessorin Lauri Mehtätalon mukaan uudet skenaariot ennakoivat, että nykyisillä hakkuumäärillä metsät kehittyvät 10–20 vuoden kuluessa vuosittain reilun viiden miljoonan hiilidioksidiekvivalenttitonnin päästöksi.

    Metsien hiilinielu saataisiin lyhyellä aikavälillä merkittävästi vahvistettua, jos hakkuita vähennettäisiin vuosittain 10–20 miljoonalla kuutiometrillä enintään 30 vuodeksi.

    Tällä olisi tosin dramaattiset seuraukset. Hakkuumäärän väliaikainenkin laskeminen pienentäisi metsänomistajien hakkuutuloja ja heikentäisi metsäteollisuuden edellytyksiä toimia Suomessa. Myös riski teollisen toiminnan ja investointien siirtymisestä Suomen ulkopuolelle kasvaisi, tiedotteessa arvioidaan.

    Metsäbiotalouden tiedepaneelin arvion mukaan hakkuumäärien laskeminen pienentäisi metsäsektorin arvonlisää noin sadalla miljoonalla eurolla miljoonaa kuutiometriä kohti.

    Toimeksianto metsien hiilinielulaskennan epävarmuuksien selvittämiseen tuli maa- ja metsätalousministeriöltä. Ministeriön luonnonvaraneuvos Mikko Peltonen tulkitsi tuloksia niin, että Suomessa pitää jatkaa toimia metsien kasvun vahvistamiseksi ja metsän pinta-alan lisäämiseksi.

    ”Mutta emme voi tuudittautua siihen, että saamme vapaudu vankilasta -kortin. Emme pääse puusta pitkälle, jos takerrumme tähän keskusteluun. On hyväksyttävä tietyt tosiasiat ja keskitettävä energia siihen, mitä voimme tehdä.”

    Tutkimus: Hiilinielulaskennan epävarmuusanalyysi

    27.1.2026 kello 9.50 jutun ingressiä ja alkua täsmennetty. Ruotsin ja Suomen hiilinielun ero (ei häviäminen) johtuu Suomen ojitettujen turvemetsien suuresta määrästä. Nielujen väheneminen johtuu hakkuumääristä, metsän kasvun hidastumisesta ja turvemetsien päästöjen kasvusta.

    Lisää aiheesta
    • Suomen maapinta-alasta noin 75 prosenttia on metsää, Ruotsin maapinta-alasta lähes 70 prosenttia.

      Ympäristö | Miksi Ruotsin metsät nielevät hiiltä tehokkaammin kuin Suomen? Nämä seikat erottavat metsiämme

      Tilaajalle
    • Puusto on merkittävä hiilinielu, vaikkei metsämaa sitä olisikaan.

      Ympäristö | Metsien hiilinielu lasketaan pian entistä laajemman tiedon pohjalta – Petteri Taalas: ”Etumerkit voivat muuttua”

      Tilaajalle
    • Suunnitelmissa on lisätä mittausasemia ja satelliittidatan käyttöä Suomen ja Euroopan tilanteen arvioimiseksi.

      Ilmastonmuutos | Ilmastonmuutoksen torjuntaa hyllyvällä suolla

    • Hakkuurajoitusten vaikutukset kohdistuisivat voimakkaimmin metsäisiin maakuntiin, joissa vaihtoehtoisia elinkeinoja on rajallisesti, Metsäteollisuus varoittaa.

      Metsäteollisuus | MTK ja Metsäteollisuus kavahtavat tiedepaneelien esitystä hakkuurajoituksista

    Artikkelin aiheet
    Ruotsi ja Suomi
    Annika Kangas
    Ilmastonmuutos
    Hiilidioksidi
    Hiilinielu
    Ympäristöpolitiikka
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä