
Kansainvälinen tutkimusryhmä on löytänyt Kreikasta muinaisia puutyökaluja, joita vanhempia ei tunneta. Niiden arvioidaan olleen käytössä noin 40 000 vuotta sitten.
Mikroskoopilla tarkasteltuna työkaluissa näkyy hakkaamisen, veistämisen ja kulumisen jälkiä todisteina siitä, että työkaluja on muotoiltu ja käytetty. Ne on valmistettu lepästä ja pajusta tai poppelista.
Toinen esineistä on kaivamiseen tai monikäyttöön tarkoitettu keppi ja toinen muunlainen pieni työkalu, jonka käyttötarkoitusta voidaan vain arvailla.
Kolmas löytö on suurempi pala lepän runkoa, jossa on uurrekuvio. Tutkijat päättelivät, että siinä näkyy suuren lihansyöjän, mahdollisesti karhun, kynsimisen jälkiä.
Löydös tehtiin Kreikan Keski-Peloponnesoksella, jossa on ollut varhaista ihmisasutusta 430 000 vuotta sitten.
Paikalta löytyi myös kivisiä työkaluja sekä norsujen ja muiden eläinten jäänteitä. Niiden perusteella on päätelty, että siellä teurastettiin eläimiä.
Ainoa vanhempi todiste ihmisten puunkäytöstä on Sambian Kalambo Fallsista löytynyt puurakenne.
Tutkimusryhmää johtivat Readingin yliopiston, Tübingenin yliopiston sekä Senckenbergin luonnontutkimusseuran tutkijat.
Kuvia muinaisista puutyökaluista on Readingin yliopiston tiedotteessa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
