
Eduskunnan valtiovarainvaliokunta sai keskiviikkona valmiiksi vuoden 2026 talousarvioesityksen. Lisäkohdennuksia eli niin sanottuja joululahjarahoja jaettiin muun muassa autiotupien ylläpitoon.
Metsähallitukselle osoitettiin autiotupiin rahoitusta seuraavasti: Lemmenjoen kansallispuistoon 200 000 euroa, Hossan kansallispuistoon 50 000 euroa, Itäisen Suomenlahden, Tiilikkajärven, Hiidenportin, Rokuan, Syötteen, Kauhanevan-Pohjankankaan ja Salamajärven kansallispuistoihin yhteensä 25 000 euroa ja Kaldoaivan erämaa-alueelle 125 000 euroa.
Lisäksi Oulangan kansallispuiston retkeilyrakenteiden kunnostamiseen kohdennettiin 300 000 euroa.
Luontokohteista yhden suurimmista poteista, 350 000 euroa, sai Hämeenlinnan Aulangon näkötornin peruskorjaus.
200 000 euron rahoitus suunnattiin Pidä Saaristo siistinä ry:lle Pohjanlahden huoltoaluksen hankinnan eteenpäin saamiseksi.
Evon partiolaisten alueen sähköinfran kehittämiseen myönnettiin 100 000 euroa Metsähallitukselle.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
