• Ponsse paransi syyskesällä, mutta koko vuoden tulos jää merkittävästi aiempaa heikommaksi

    Heikon kysynnän ja korkean vaihtokonevaraston vuoksi Ponsse joutuu sopeuttamaan tuotantoa.
    Tilaajalle
    Syyskesän messut ja asiakastapaamiset paransivat Ponssen näkymiä ainakin hetkellisesti. Kuva FinnMetkosta.
    Syyskesän messut ja asiakastapaamiset paransivat Ponssen näkymiä ainakin hetkellisesti. Kuva FinnMetkosta. Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä|Metsä
    22.10.202409:54
    Jarmo Palokallio

    Metsäkoneita valmistavan Ponssen tulos parani syyskesällä viime vuodesta. Koko vuoden tulos on silti jäämässä merkittävästi aiempaa heikommaksi.

    Toimitusjohtaja Juho Nummelan mukaan talouden epävarmuus painaa edelleen metsäkoneiden kysyntää. Syyskesällä tilanteeseen hetkellistä helpotusta toivat erilaiset messutapahtumat ja asiakastapaamiset.

    ”Heinä-syyskuussa saavutimme vastaaviin neljänneksiin verrattuna normaalin tilausvirtatason ja saadut tilaukset olivat ilahduttavasti noin 157,9 miljoonaa euroa”, kertoo Nummela tiedotteessa.

    Nummelan mukaan metsäkoneyrittäjien työtilanne on kohtuullisen hyvä eri puolilla maailmaa, mutta investointiaktiivisuus on vähentynyt. Sama koskee myös vaihtokoneiden ja huoltopalveluiden kysyntää.

    Heikko kysyntä supistaa tilauskantaa. Sen seurauksena Ponssen tehdas joutuu sopeutumaan kysyntätilanteeseen loppuvuoden aikana.

    Heinä-syyskuussa Ponssen liikevaihto oli 169,3 miljoonaa euroa eli edellisvuoden vastaavan tasolla. Hyvän tuottavuuskehityksen ansiosta liikevoittoa kertyi 18,5 miljoonaa euroa. Se on lähes kolme kertaa enemmän kuin viime vuonna.

    Samalla Ponssen kannattavuudesta kertova liikevoittoprosentti nousi 11 prosenttiin.

    ”Kannattavuus on kehittynyt oikeaan suuntaan, mutta emme kuitenkaan ole kulujen kehityksen kanssa tavoitteessamme”, toteaa Nummela.

    Yhtiön vaihtokonevarasto on edelleen korkea. Toisaalta muilta osin varastoihin sitoutuneen pääoman tilanne helpottui.

    Nummelan mukaan yhtiön uusi aluejakoon perustuva toimintamalli toimii koko ajan paremmin ja se tulee vahvistamaan kilpailukykyä.

    Kansainvälisten toimintojen osuus yhtiön liikevaihdosta on kolme neljäsosaa.

    Ponsse varoitti jo elokuussa yhtiön koko vuoden tuloksen merkittävästä heikkenemisestä. Tammi-syyskuun lukuja painaa heikko alkuvuosi ja siihen liittyvä liikevaihdon lasku.

    Liikevoittoa tammi-syyskuussa kertyi 19,1 miljoonaa euroa, missä laskua lähes puolet. Kevättalven liikevoittoa söi Brasilian Full Service -sopimukseen liittyvä 18,6 miljoonan euron kuluerä.

    Lisää aiheesta
    • Metsäkoneyhtiö Ponsse on tutkimuksen mukaan tänä vuonna ainut erinomaisen maineen tasolle yltänyt pörssiyritys

      Talous | Metsäkoneyhtiö kipusi pörssiyhtiöiden mainetutkimuksen ykköseksi –ainoa erinomaisen maineen tasolle yltänyt pörssiyritys

    • Ponsse Oyj:n toimitusjohtajan Juho Nummelan mukaan signaalit metsäteollisuudessa ovat positiivisia, mutta yleisesti ottaen korkotaso ja Euroopan rakentamisen heikko tilanne heikentävät metsäkoneiden kysyntää. Kuvituskuva.

      Metsäteollisuus | Ponssen toisen neljänneksen liikevaihto laski noin 10 prosenttia – liikevoitto edellisvuotta selvästi heikompi

      Tilaajalle
    • Finn-Metko 2024 -näyttelyssä Jämsässä seulotaan jälleen esiin taitavimmat metsäkoneen ja maarakennuskoneen kuljettajat. Kuvituskuva.

      Koneet ja kulkuneuvot | Kenellä on ohjaimet parhaiten hallussa, kenen maltti kestää kiperät tehtävät? Koneenkuljettajien taidot punnitaan Finn-Metkossa

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa