• ATL: Ruotsin metsät karttuvat pohjoisessa – etelänkin kehityksessä toivoa

    Kirjanpainajatuhojen laantuminen alkaa näkyä metsävarannossa.
    Koko Ruotsin metsävarat ovat kasvaneet.
    Koko Ruotsin metsävarat ovat kasvaneet. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    Metsä|Ulkomaat
    28.7.202511:00
    Jukka Hämäläinen

    Ruotsin valtakunnallisessa metsien inventoinnissa todettiin keväällä, että koko maan metsävaranto kasvaa jälleen, kun sekä hakkuut että luonnollinen poistuma vähenevät. Alueelliset erot ovat kuitenkin suuria, kertoo Lantbrukets Affärstidning (ATL).

    Pohjois-Ruotsissa kokonaispoistuma eli hakkuut sekä luonnollinen poistuma –esimerkiksi hyönteistuhojen, metsäpalojen ja myrskyjen seurauksena – on ollut selvästi kasvua vähäisempää viimeisten 25 vuoden ajan. Näin puuvaranto on jatkanut kasvuaan.

    Uutinen on hyvä etenkin, kun se koskee vain metsätalousmaata. Myös suojelualueilla puusto lisääntyy.

    Sen sijaan Etelä- ja Keski-Ruotsissa puuta on poistunut metsistä toistaiseksi enemmän kuin sitä on kasvanut. Kirjanpainajatuhojen seurauksena sekä hakkuut että luonnollinen poistuma pysyivät mittavina useita vuosia ennen kuin alkoivat jälleen vähetä. Väheneminen on ollut reipasta parina viime vuonna.

    ATL: Förrådsökningen finns i Norrland

    Lisää aiheesta
    • Norjassa tukin hinta on noussut 60 ja kuidun 70 prosenttia vuodesta 2023.

      Ulkomaat | Ruotsi rohmuaa puuta Norjasta ja muualta Euroopasta – tästä se johtuu

    • Kirjanpainajatuhot ovat vähentäneet kuusen hakkuumahdollisuuksia Ruotsissa.

      Metsäteollisuus | Tukin hinta tuplaantui Ruotsissa — metsänomistajat tarjoavat silti puuta heikosti, teollisuus manaa

      Tilaajalle
    • Metsänomistajan tavoitteet vaikuttavat hakkuumenetelmän valintaan.

      Metsänhoito | Ruotsin metsähallitus kannustaa jatkuvaan kasvatukseen

    Artikkelin aiheet
    ruotsi
    metsät
    metsävaranto
    kirjanpainajatuho
    ATL
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua