
”Huhtikuu on kuukausista julmin”, todetaan T.S. Eliotin runossa Autio maa.
Ainakin useimmille perhosille huhtikuu on täällä Pohjolassa liian varhainen ajankohta lähteä lentelemään. Mutta jotkin lajit ovat jo liikkeellä, vaikka lumi peittää vielä maata.
Heinänorsu on kehrääjiin kuuluva yöperhonen, jonka toukka uskaltautuu liikkeelle huhtikuussa. Tällöin toukkia voi nähdä keräämässä itseensä auringon lämpöä kivillä, puiden rungoilla tai pitkospuilla. Hangella näkee tällöin myös muita karvamatoja, kuten ruostesiiven toukkia.
Huomaamattoman näköinen koivutyttöperhonen on karaistuneimpia perhosiamme. Takatalven tullen se istuu puun tai kiven kyljessä päiväkausia aurinkoa odotellen.
Koivutyttöperhosen kotelon sisällä on jo syksyllä kuoriutumisvalmis perhonen, ja se nousee siivilleen huhtikuun alussa, heti kun hyytävin arktisuus vähänkin yltämme hellittää ja aurinko alkaa lämmittää päivisin.
Aikaisessa kuoriutumisessa on etunsa: koivutyttöperhosen toukat ehtivät päästä käsiksi tuoreisiin ja koskemattomiin lehtiin, ja koteloitua jo ennen keskikesää. Silloin useimmat muut perhoset vasta aloittelevat lentoaan. Lähtemällä aikaisin liikkeelle voivat perhoset välttää kilpailua elintilasta ja ravinnosta.
Tuskin ovat järvien jäät lähteneet ja koivujen hiirenkorvat puhjenneet, kun luonnossa voi törmätä kirjokehrääjään – siis kirjaimellisesti. Kerran kirjokehrääjä pörähti minua päin ja jäi istumaan paidalleni. Kerran myös pääsin seuraamaan kirjokehrääjän kuoriutumista.
Kirjokehrääjä on paksu ja komea perhonen. Siipien kärkiväli on naaraalla noin kahdeksan senttiä ja koiraalla kuutisen senttiä. Koiraan tuntosarvet ovat leveät ja sulkamaiset, kun taas naaraan tuntosarvet ovat vaatimattomammat. Herkillä tuntosarvillaan koiras aistii naaraan lähettämiä tuoksuhormoneja ja löytää sillä konstilla parittelukumppanin matkojenkin päästä.
Kirjokehrääjällä elämän kierto alkaa munasta, kuten muillakin perhosilla. Toukka on vihertävän värinen ja kalju, ja muodoltaan se muistuttaa kiitäjäperhosten toukkia. Lihotettuaan itsensä kasvisruualla toukka koteloituu maahan lehtikarikkeen sekaan.
Kirjokehrääjän kotelo voi talvehtia maassa monta vuotta. Sieltä se sitten jonakin keväisenä päivänä putkahtaa maan pinnalle siiventyngät selässään.
Nokkosperhonen, neitoperhonen, suruvaippa ja herukkaperhonen hakeutuvat talveksi ulkorakennusten viileisiin sopukoihin ja halkopinoihin.
Sitruunaperhonen talvehtii mustikan- tai puolukanvarpujen alla lumihangen sisässä.
Sitruunaperhosen elinkaari on hyönteisten mittapuulla pitkä: aikuinen saattaa elää lähes vuoden. Alkukeväällä talvipiilostaan lähtenyt, haalistunut väriläiskä jatkaa sukuaan. Sitten ne häviävät näkyvistä useiksi viikoiksi. Heinäkuun puolella uusi, väritykseltään kirkas perhossukupolvi täyttää taas Suomen niityt ja tienpientareet.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
