Kun Suomen takkojen ja tulisijojen tuottama lämpö lasketaan yhteen syntyy siitä uskomaton luku

Vanha kansa lähti rankametsään loppusyksystä, kun vuoden työkiertoon tuli puunteolle joutilasta aikaa. Työ sujui, kun lehti on lähtenyt puusta eikä lumi vielä haittannut liikkumista.

Näin tehdään tänäkin syksynä. Omaisuuttaan vaalivien metsänomistajien ja enemmän tai vähemmän päätoimisten klapiyrittäjien työllä on Suomen energiahuollon varmuudelle suurempi merkitys kuin kertaakaan sitten toisen maailmansodan, jota on paikallaan hetki muistella.

Suomalainen teollisuus suistui 1940-luvulla vakavaan energiapulaan, kun kivihiilen tuonti sodan vuoksi romahti. Näin kävi, vaikka riippuvuus tuontienergiasta oli murto-osan nykyisestä. Tuontienergian kallistuminen iski myös suurimpien kaupunkien asukkaisiin, sillä kerrostalojen lämmitys oli 1930-luvulla alkanut siirtyä koksiin. Koksista palattiin kiireellä klapeihin, ja Hakanimen torista Helsingissä tuli vuosiksi valtava halkolaani.

Rautateiden kuljetukset siirtyivät halkokäyttöön ja vetureiden kivihiiliarinat vaihdettiin puuarinoiksi. Turvetuotantoa kiihdytettiin sota-aikana äärimilleen. Energiapula ei loppunut sotaan. Sotakorvaustuotanto kulutti energiaa lähes sotatalouden kysynnän verran. Kuivaa puuta ei pystytty tuottamaan kulutusta vastaavia määriä. Kun suomalaiset valittivat märän polttopuun hidastavan sotakorvaustuotannon rautatiekuljetuksia, valvontakomission puheenjohtaja Andrei Ždanov vastasi hyytävästi Neuvostoliiton voivan lähettää Suomen rautateille riittävän määärän venäläisiä asiantuntijoita.

Kivihiilen ja koksin sääntely purettiin 1949. Niukkuus energiasta alkoi helpottaa vasta, kun rajanvedossa menetetty kolmasosa rakennetusta sähkövoimasta saatiin korvattua.

Talven ja lämmityskauden lähestyessä viranomaiset valmistelevat jälleen suomalaisia energianjakelun säännöstelyyn sähköverkoissa. Tilanteessa Suomen hajautetun ja moneen lähteeseen perustuvan sähkön- ja lämmöntuotannon luulisi näkyvän yksinomaan kansallisena vahvuutena, mutta soraääniäkin kuuluu.

Vihreän verkkomedia Verden sivuilla julkaistiin syyskuun alussa (2.9.) nimimerkin takaa kirjoitus, jossa tuotiin esiin huoli klapien polton lisääntymisestä nykyisessä energiatilanteessa. Harmistusta aiheuttivat muun muassa klapikauppiaat, jotka käärivät energian hinnan noustessa voittoja.

Puun poltto tulisijoissa nähtiin romanttisena kotoiluna, josta tulisi pyrkiä pois. Neuvovaan ja aavistuksen ylimieliseen sävyyn tulisijojen omistajia kehotettiin vaihtamaan lämmitystapansa ilmalämpöpumppuun, maalämpöön tai aurinkopaneeleihin.

Lämpöpumput ovat mainioita tapoja tuottaa lämpöä kohtuupakkasilla, jos on sähköä. Sähkökatkoksen tullessa lämpöpumpun tuoma lämpö loppuu samalla sekunnilla, kun kompressori hiljenee.

Itämeren pohjassa kulkevan maakaasuputken puhkaiseminen viimeistään osoitti, miten haavoittuvainen varmanakin pidetty energianjakeluverkosto voi olla. Kaasuputken räjäyttämisen rinnalla maan pinnalla sähkönsiirto- ja muuntamoverkoston lamauttaminen on kertaluokkaa helpompi operaatio. Sähkönjakelun hetkelliseen rajoittamiseeen voidaan joutua myös tilanteissa, jossa tehoa ei kertakaikkiaan ole riittävästi vastaamaan kulutusta. Tästäkin saatiin esimakua sotien jälkeen, kun sähköntuotanto ei syksyisin riittänyt kattamaan kymmenien yhtä aikaa käynnistyvien puimakoneiden tuottamaan ottamaa virtaa ja sähkönkäyttöä piti säännöstellä.

Suomessa kireän pakkasjakson aikana lämmönkulutus kasvaa 30 prosenttia peruskysyntään nähden, ja tilanne voi pysyä tällaisena viikkoja. Suomen huoltovarmuuden ja kriisikestävyyden kannalta on valtava vahvuus, että meillä on valmius polttaa pientaloissa tavallisenakin vuotena noin seitsemän miljoonaa kuutiometriä puuta. Kotoiluksi leimatulla puun pienpoltolla tuotetaan lämmitysenergiaa 15,3 terawattituntia eli kahden Olkiluodon ydinvoimalayksikön verran.

Jos klapien polton vapauttama energiamäärä joduttaisiin korvaamaan lämmityksessä sähköllä, Suomen huoltovarmuustilanne olisi tuntuvasti synkempi.

Puun pienpolttoa on käsitelty julkisuudessa valtavasti pienhiukkaspäästöjen syyllistävästä näkökulmasta, jota soisi energiakriisin alla laajennettavan. Mahdollisen sähköniukkuuden tullen puulämmittäjät turvaavat myös muiden hyvinvoinnin vapauttaessaan kallista sähköä muuhun käyttöön.

Metsistään rankapuuta itselleen ja muille ahkeroivat metsänomistajat tekevät Suomen huoltovarmuudelle huomattavan palveluksen. Jokaista klapeiksi tehtyä rankapinoa tulisi tämän talven kynnyksellä katsoa hiukkaslähteen sijasta energiana. Heittomotti säilöö 1 000 kilowattituntia varmaa lämpöenergiaa pahimman varalle. Se jos mikä on meidän kaikkien etu.