• Hiiltyneestä kolosta kurkistaa elämää – Näin palo parantaa kasvuolosuhteita

    Palaneessa maastossa kasvupaikka parantuu monella tavalla.
    Palaneessa maastossa kasvupaikka parantuu monella tavalla.
    Palaneessa maastossa kasvupaikka parantuu monella tavalla.  Kuva: Mikko Nikkinen
    Metsä|Metsä
    25.7.202610:15
    Mikko Nikkinen

    Metsäpalosta on vierähtänyt aikaa vain tovi, mutta jotain uutta on jo näkyvissä. Itsepintainen taimi on löytänyt kasvupaikkansa hiiltyneen kannon kolosta ja kurkottaa kohti korkeuksia.

    Ehkä sillä ei ole kasvupaikassaan parhaita menestymisen mahdollisuuksia, mutta annetaan kuitenkin taimen yrittää. Sen aluillaan oleva tarina kertoo juuri kulotuksen kiertokulusta.

    Palaneessa maastossa kasvupaikka parantuu monella tavalla. Kulotus polttaa hakkuutähteet ja osan humuskerroksesta. Näin ravinne- ja lämpöolot paranevat, ravinteita vapautuu ja siementen itäminen helpottuu.

    Esimerkiksi paahderinneympäristöissä tulella saadaan aikaiseksi elinympäristöjä lajeille, jotka muuten eivät sitä saisi. Lajistojen palauttaminen ja uudistamisen tukeminen on mahdollista kulottamalla.

    Tulen kanssa maastossa toimiminen vaatii suunnitelmallisuutta ja oikeat olosuhteet.

    Tiesitkö, että kulotus tehdään juuri silloin, kun on metsäpalovaroitus? Silloin maasto on riittävän kuivaa poltettavaksi.

    Paahderinneympäristöissä tulella saadaan aikaiseksi elinympäristöjä lajeille, jotka muuten eivät sitä saisi.

    Lisää aiheesta
    • Haapa ryöpsähti voimakkaaseen kasvuun kulotuksen jälkeen. Hirvi söi sen kertaalleen, mutta haapa ei siitä suuremmin häiriintynyt.

      Metsänhoito | Tältä näyttää, kun luonto ottaa vallan metsässä kulotuksen jälkeen

      Tilaajalle
    • Evon metsäopistolla on pitkä kulotusjatkumo sekä perinteet kulotuksen toteuttamiselle ja tutkimukselle. Ensimmäisen vuosikurssin loppuun sijoittuva kulotusprojekti on jo perinne, ja monelle tulevalle Evon metsätalousinsinöörille ainutkertainen kokemus.

      Metsänhoito | Opiskelijat polttivat Mikko Alhaisen metsän – tämän vuoksi rahanarvoinen hakkuutähde kannatti polttaa

      Tilaajalle
    • Avotuli voi levitä maastoon tuulen avittamana nyt ennätyksellisen nopeasti. Kuvituskuva maastopaloharjoituksesta.

      Ympäristö | Kuiva kevät nostaa tulipalojen riskiä – huhtikuussa maastopaloja syttyi poikkeuksellisen paljon

    Artikkelin aiheet
    kulotus
    metsäpalo
    metsä
    kasvupaikka
    luonnonhoito
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa