• Video: Heli Junttila kuvasi, kun valtava villisikalauma rynnisti tien yli Vaalimaalla

    Villisikakanta on vahvin Kaakkois-Suomessa, itärajan tuntumassa.
    Suomen villisikakannan koko oli tammikuussa 2024 noin 2 000 yksilöä. Kannan arvioidaan pienentyneen kolmen viime vuoden ajan.
    Suomen villisikakannan koko oli tammikuussa 2024 noin 2 000 yksilöä. Kannan arvioidaan pienentyneen kolmen viime vuoden ajan. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Erä
    6.10.202409:00
    Eija Vallinheimo

    Heli Junttilan kuvaamassa videossa näkyy osa noin viidenkymmenen villisian laumasta. Näky ei ole Junttilan mukaan alueella kovinkaan poikkeuksellinen vaan noin kolmenkymmenen villisian laumat ovat melko tavallisia.

    Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuottaman kanta-arvion mukaan villisikakanta on pienentynyt Suomessa. Tammikuussa 2024 kannan keskimääräinen koko oli runsaat 2 000 villisikaa.

    Alueellisesti eniten villisikoja tavataan edellisvuosien tapaan Kaakkois-Suomessa ja itäisellä Uudellamaalla, mutta yksittäisiä tihentymiä havaitaan myös muualla Länsi- ja Etelä-Suomessa.

    Lisää aiheesta
    • Pohjanmaalla on linjattu, ettei villisikaa pidä päästää vakiintumaan alueelle. Asiantuntijat kiittelevät sitä, että metsästäjät suhtautuvat villisian metsästykseen vakavasti.

      Erä | Etelä-Pohjanmaalle on muodostunut vaivihkaa vahva villisikakeskittymä

      Tilaajalle

    Villisika aiheuttaa tällä hetkellä suuria riskejä maataloudelle ASF:n eli afrikkalaisen sikaruton leviämisuhan takia. Riistakeskuksen saalistilaston mukaan viime vuonna metsästettiin yhteensä 984 villisikaa. Saalismäärä on hieman alempi kuin edellisenä vuonna, jolloin saaliiksi saatiin reilut tuhat villisikaa.

    Lisää aiheesta
    • Heli Junttila on mennyt jo sekaisin laskuissaan siinä, kuinka monta villisikaa hän on ampunut.

      Erä | Kymmeniä villisikoja kaatanut Heli Junttila metsästää sikoja hiipimällä

      Tilaajalle
    • Tartuntavyöhykkeestä kertova kyltti Fagerstassa.

      Eläintaudit | Afrikkalainen sikarutto saatu aisoihin Ruotsissa – maasta tullee tautivapaa syyskuun lopussa

      Tilaajalle
    • Villisika on haastava metsästettävä.

      Erä | Villisian metsästystä halutaan tehostaa – yötähtäinten lisäksi halutaan sallia keinovalon käyttö

    Artikkelin aiheet
    villisika
    Heli Junttila
    Vaalimaa
    Luonnonvarakeskus (Luke)
    afrikkalainen sikarutto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle