• Viljelijät rahoittavat maataloutta yhä useammin hakkaamalla metsää – puuta myydään myös mahdollisten hakkuurajoitteiden pelossa

    Maatalouden heikon tuloksen paikkaaminen metsätuloilla on tuoreen Metsätutka-kyselyn mukaan yleistynyt.
    Tilaajalle
    Maatalousyrittäjien mukaan merkittävä syy puukaupoille on rahan tarve.
    Maatalousyrittäjien mukaan merkittävä syy puukaupoille on rahan tarve. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Talous
    23.4.202406:00
    Juho Hannuksela

    Maatalouden kannattavuusongelmat heijastuvat paitsi viljelijöiden talouteen, myös puukauppoihin, käy ilmi MTK:n Kantar Agrilla teettämästä Metsätutka-kyselystä.

    Metsätutkan tulosten mukaan maatalousyrittäjien talous on kehittynyt muita heikommin.

    Aktiiviviljelijöistä 20 prosenttia kokee taloudellisen tilanteensa olevan jonkin verran huonompi kuin vuotta aikaisemmin. Muiden yrittäjien keskuudessa vastaava luku oli seitsemän prosenttia. Tämän lisäksi maatalousyrittäjät mainitsivat muita ammattiryhmiä useammin puukaupan tosiasialliseksi syyksi rahan tarpeen.

    Maatalouden heikko kannattavuus on aiheuttanut osalle tiloista maksuvalmiusongelmia, jotka realisoituvat pahimmillaan myöhästyvinä lainojen lyhennyksinä.

    Maa- ja metsätalous ovat perinteisesti toimineet toistensa tukijalkoina, mutta maatalouden heikon tuloksen paikkaaminen metsätuloilla on tutkimuksen mukaan yleistynyt.

    Tämä on huomattavissa myös puukauppojen ennakkorahoituksen markkinoinnissa, jossa esimerkkitilanteen puukauppatuloja käytettiin traktorin remontointiin.

    Suurten metsäyhtiöiden yhteistyökumppanina puukauppojen ennakkorahoituksessa toimii esimerkiksi OP-yrityspankki, joka on osa Osuuspankki-ryhmää.

    Ryhmän maa- ja metsätalouspalveluiden johtaja Teppo Pöllänen kertoo haasteellisten aikojen näkyvän maatalouden järjestelemättömien luottojen määrässä.

    ”Suomen pankin tilaston mukaan maatalouden järjestämättömät luotot olivat vuoden 2023 lopussa noin 7,5 prosenttia koko maatalouden lainakannasta. Vuoden 2016 alussa vastaava luku oli noin 2,5 prosenttia”, Pöllänen kertoo muutoksesta.

    Pöllänen muistuttaa, että kohtuullisen merkittävä ala suomalaisesta metsäomaisuudesta on tuottajien hallussa. Sen takia on hänen mukaansa luontevaa, että puukauppatulojen rooli on nähty vuosien saatossa osana maatalouden tulokertymää.

    Kysymys maatalouden ongelmien heijastumisesta puukauppoihin saa kuitenkin Pölläsen harkitsevaiseksi.

    ”Jos ajatellaan esimerkiksi viime syksyn tilannetta, jossa tukien maksuaikataulu siirtyi aikaisempaa myöhempään, nähtiin osalle tuottajista tulevan haasteita lainojen lyhennyksissä. Uskon, että puukaupalla on ollut jonkinlainen merkitys näissä tilanteissa.”

    Puukauppatulojen osuutta lainanhoidossa on hänen mukaansa vaikea arvioida, mutta se ei kuitenkaan ole niin suuri, kun äkkiseltään voisi ajatella.

    Pääasiallisena syynä viljelijöiden puunmyyntihalukkuuteen Pöllänen näkee puun kohtuullisen hyvän hinnan, sekä epäilyn tai pelon siitä, että mahdolliset suojelutoimenpiteet tulevaisuudessa vaikuttaisivat asiaan.

    ”Asiakkaita tavatessa on tullut ilmi, että kun käydään ilmastoon ja biodiversiteettiin liittyvää keskustelua, niin varmasti pohditaan sitäkin, että onko lähitulevaisuudessa tulossa esteitä nykymuotoiselle suhteellisen vapaalle puukauppojen toteutukselle.”

    ”Ennakkorahoitus on puukaupan ajallisen keston johdosta vakiintunut elementti.”

    Maailmantilanteen muuttuminen ei ole näkynyt puun tarjonnassa, kertoo UPM:n yksityispuukaupan johtaja Janne Kiiliäinen.

    Puukaupan yhteydessä asiakkaille tarjottava ennakkorahoitus on hänen mukaansa alalla pitkät perinteet omaava tapa, joka on nykyisin varsin yleinen toimintatapa. Minkäänlaisena automaationa sitä ei kuitenkaan voida pitää, vaan jokainen kauppa on yksilöllinen.

    ”Ennakkorahoitus on puukaupan ajallisen keston johdosta vakiintunut elementti, jonka näemme asiakkaalle tarjottavana tuotteena”, Kiiliäinen kertoo.

    Laaja yksityinen metsänomistajapohja ei näy merkittävinä eroavaisuuksina puukauppojen toteutustavassa tai mahdollisissa lisäpalveluiden käytössä.

    ”Rahoituksen kysyntää tai kiinnostusta puukauppoihin ei pysty määrittelemään omistajataustan perusteella, vaan jokaisessa asiakassegmentissä on vaihteleva kysyntä erilaisille tuotteille ja palveluille”, Kiiliäinen täsmentää.

    Metsätutka-kyselyn teki Kantar Agri. Kyselyn virhemarginaali on 4,4 prosenttiyksikköä suuntaansa. Kyselyyn vastasi 502 henkilöä.

    Lisää aiheesta
    • Kuution käyttö on metsänomistajalle maksutonta. Kilpailutuksen voi teettää myös metsänhoitoyhdistyksellä.

      Puukauppa | Puukauppapaikka Kuution toimitusjohtaja Aku Mäkelä: ”En muista työuraltani, että puulle olisi ollut koskaan näin kovaa kysyntää”

      Tilaajalle
    • Märkä syksy pilasi toiveet kunnollisesta viljasadosta. Kuvassa itänyt jyvä ohran tähkässä.

      Maatalousyrittäjät | Maatalouden yrittäjätulo romahti viime vuonna jopa ennakoitua enemmän

    • Viime satokausi oli erityisen vaikea tärkkelysperunan tuottajille märän syksyn takia.

      Talous | "En näe ristiriitaa esittämieni arvioiden kanssa” – näin Luken Jyrki Niemi kommentoi maatalouden yrittäjätulon romahdusta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    maatalous
    metsätalous
    puukauppa
    rahoitus
    Metsätutka
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio