
Maatalouden yrittäjätulo eli yrittäjälle jäävä palkka ja omalle pääomalle saatava korko pieneni vuonna 2023 liki 23 prosenttia (MT 8.4.).
Suurin syy yrittäjätulon romahdukseen johtuu Tilastokeskuksen mukaan tuotantotukien noin 200 miljoonan euron alentumisesta verrattuna vuoteen 2022.
Lisäksi viime vuonna korjattiin kehno sato. Kasvituotannon arvo oli noin 1,7 miljardia euroa, mikä on 24 prosenttia vuodentakaista vähemmän.
Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimusprofessori Jyrki Niemi on arvioinut hiljattain Ylellä maatalouden kannattavuuden ja tulotason kehitystä päinvastoin hienoisesti positiiviseksi.
Onko tässä ristiriitaa Tilastokeskuksen tietoihin?
Niemi kommentoi MT:lle, että yrittäjätulokeskustelussa voi välillä mennä puurot ja vellit sekaisin. Hänen mukaansa toiset puhuvat yksittäisistä vuosista ja vertaavat tilannetta edelliseen vuoteen ja toiset taas pitemmän aikavälin tulokehityksestä.
”En näe mitään ristiriitaa esittämieni arvioiden kanssa suhteessa näihin Tilastokeskuksen tietoihin. Minähän en ole viimeaikaisissa radio- ja tv-esiintymisissäni puhunut mitään yksittäisten vuosien tulokehityksestä, vaan maatalouden yrittäjätulon pitemmän aikavälin trendistä, joka on ollut viimeisten vuosien aikana varsin positiivinen”, Niemi sanoo.
Yrittäjätuloa kertyi vuonna 2022 yli miljardi euroa, joka on onnistuttu viimeksi saavuttamaan vuonna 2007.
Hänen mukaansa se, että vuonna 2023 maatalouden yrittäjätulo laskee verrattuna vuoteen 2022 ei liene kenellekään alaa seuraavalle suuri yllätys, koska vuosi 2022 oli täysin poikkeuksellinen vuosi.
”Markkinatuottojen kehitys oli tuolloin selvästi nopeampaa kuin kustannusten nousu ja lisäksi maksettiin yli 200 miljoonan euron kriisituet, jotka nostivat yrittäjätulon todella korkeaksi suhteessa aiempaan.”
Luken kokonaislaskelman mukaan yrittäjätuloa kertyi vuonna 2022 yli miljardi euroa, joka on onnistuttu viimeksi saavuttamaan vuonna 2007.
”Oli siten nähtävissä, että vuonna 2023 tuohon vuoden 2022 poikkeukselliseen tulokseen tulee merkittävä pudotus, kun kriisitukia ei enää ollut maksettu. Tämähän on ollut nähtävissä myös Luken kokonaislaskelmaennakossa vuoden 2023 osalta.”
Katso Luken kokonaislaskennan aikasarja täältä.
Vuoden 2023 tulos on Niemen mukaan siitä huolimatta kuitenkin varsin hyvä, jos sitä suhteutetaan pitkän aikavälin keskiarvoon.
”Kokonaisuudessaan maataloudessa on vuosien 2019–2023 aikana saatu yrittäjätuloa vuositasolla keskimäärin selvästi enemmän verrattuna aiemman viiden vuoden jaksoon 2014–2018, Luken kokonaislaskelman mukaan keskimäärin yli 250 miljoonaa euroa vuodessa enemmän.”
Niemi näkee saman positiivisen kehityksen myös Tilastokeskuksen datassa. Kaikki tilat eivät ole toki onnistuneet yrittäjätulon nostamisessa.
”Maatalouden talouskehityksessä on isoja eroja yksittäisten maatilayritysten välillä ja jopa saman tuotantosuunnan lähes samankokoisilla tiloilla. Itse asiassa viimeaikainen hintaturbulenssi on entisestään lisännyt näitä eroja. Näyttää siltä, että heikosti kannattavien tilojen asema on pysynyt heikkona ja hyvin kannattavien tilojen asema on viime vuosina vahvistunut.”
Tilan elinkaari luonnollisesti vaikuttaa myös talouskehitykseen, Niemi huomauttaa.
”Erityisesti äskettäin investoineita nuoria tuottajia rasittavat mahdolliset isot velat ja korkojen nousu.”
Katso maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin (kd.) ja tutkimusprofessori Jyrki Niemen keskustelu Ylen aamussa täältä.
Juttu on osa Tilaajan toive -sarjaa, jossa MT käsittelee lukijoille merkityksellisiä aiheita.