• Ennallistamisasetus sai tyrmäyksen Euroopan parlamentin maatalousvaliokunnalta

    Ei ole varmuutta siitä, kaatuuko asetus heinäkuun täysistuntoäänestyksessä. Jos niin käy, se tulee myöhemmillä kausilla uudelleen eteen.
    Elsi Katainen (kesk.) on toiminut ryhmänsä neuvottelijana maatalousvaliokunnassa.
    Elsi Katainen (kesk.) on toiminut ryhmänsä neuvottelijana maatalousvaliokunnassa. Kuva: Juha ROININEN / EUP-IMAGES
    Metsä|Metsäpolitiikka
    23.5.202316:28
    Anniina Jokinen

    Euroopan parlamentin maatalousvaliokunta hylkäsi Euroopan komission esityksen luonnon ennallistamisasetuksesta. 29 äänesti asetuksen hylkäämistä, 15 hylkäämistä vastaan ja 2 tyhjää.

    Renew-ryhmänsä neuvottelijana toiminut europarlamentaarikko Elsi Katainen (kesk.) pitää lopputulosta väistämättömänä.

    ”Äänestin komission esityksen hylkäämisen puolesta. Olen valiokunnan enemmistön tapaan ollut erittäin kriittinen komission esitystä kohtaan”, Katainen sanoo tiedotteessa.

    ”On harmillista, että komissio vesittää tärkeän tavoitteen luonnon monimuotoisuuden vahvistamisesta sivuuttamalla täysin jäsenmaiden viestit ja erilaiset lähtökohdat. Useat tavoitteet siinä ovat hyvin ongelmallisia Suomelle, ja suurimmat ongelmat kohdistuvat metsiin, turvemaihin ja maatalousekosysteemeihin. Myös yksityisen omistajuuden suoja ja toimenpiteiden kustannukset ovat herättäneet suurta huolta.”

    Kataisen mukaan huonosta lähtötilanteesta huolimatta maatalousvaliokunnan neuvotteluissa saavutettiin tasapainoinen kompromissi asetuksesta.

    Hän sai esimerkiksi enemmistön tuen sille, että ennallistamistoimet ja velvoitteet rajattaisiin vain Natura-alueiden sisälle.

    ”On mahdollista, että täysistuntoon tuleva ympäristövaliokunnan kanta on jopa komission esitystä vaativampi ja epärealistisempi.” Elsi Katainen

    Maatalousvaliokunnassa saaduista hyvistä neuvottelutuloksista huolimatta Kataisen mielestä on tärkeää hylätä esitys ja palauttaa sen komissiolle huolellisempaan valmisteluun.

    ”Ei ole täyttä varmuutta siitä, että esitys kaatuu täysistunnossa. On mahdollista, että täysistuntoon tuleva ympäristövaliokunnan kanta on jopa komission esitystä vaativampi ja epärealistisempi. Pelataan niin sanotusti upporikasta ja rutiköyhää. Siksi onkin jatkettava kovaa vaikuttamistyötä, jotta parlamentin enemmistö hylkäisi täysistunnossa esityksen”, Katainen sanoo.

    ”Jos se ei onnistu, on maatalousvaliokunnan metsänomistajia ja viljelijöitä puoltaville näkemyksille saatava kannatus täysistunnossa, jotta kolmikantaneuvotteluihin ei marssita ympäristövaliokunnan määräämään tahtiin.”

    Ennallistettua suota Pieksämäellä.
    Ennallistettua suota Pieksämäellä. Kuva: Petteri Kivimäki

    Parlamentin suurimman ryhmän EPP:n neuvottelija Anne Sander luonnehtii maatalousvaliokunnan päätöstä selväksi merkiksi komissiolle.

    ”Sanomme ei kasvun supistamiselle ja epäjohdonmukaisuudelle. Olemme aina kannattaneet kunnianhimoisia ympäristötoimia, mutta tällä ehdotuksella komissio sivuuttaa maalaisjärjen ja eurooppalaisen ruuantuotannon realiteetit”, Sander sanoo EPP-ryhmän tiedotteessa.

    ”Päivän äänestyksellä painotamme, että EPP-ryhmä vastustaa kaikkia lakiehdotuksia, jotka vaarantavat viljelijöiden työn ja Euroopan kansalaisten ruokaturvan.”

    Sander tylyttää tiedotteessa EU:n ympäristökomissaari Frans Timmermansia, joka on ajanut komissiossa erittäin kunnianhimoista ympäristöpolitiikkaa.

    ”Herra Timmermans, me emme tarvitse huonosti laadittuja ehdotuksia, joiden taloudellisista ja sosiaalisista vaikutuksista edes komissio itse ei osaa kertoa. Voimme saavuttaa komission ehdottamat tavoitteet luonnon ennallistamiselle paikalliselle ja kansalliselle tasolle sovitetuilla toimilla”, Sander sanoo.

    EPP-ryhmä päätti aiemmin toukokuussa vastustavansa ennallistamisasetusta ja torjunta-aineiden rajoittamista ajavaa asetusta.

    ”Päivän äänestyksellä painotamme, että EPP-ryhmä vastustaa kaikkia lakiehdotuksia, jotka vaarantavat viljelijöiden työn ja Euroopan kansalaisten ruokaturvan.” Anne Sander

    Ympäristövaliokunta äänestää esityksestä kesäkuun puolessa välissä. Ympäristövaliokunnan neuvottelijan tavoite on viedä raportti täysistuntoäänestykseen heinäkuussa.

    Jos ennallistamisasetus kaatuu täysistuntoäänestyksessä, se tulee joka tapauksessa olemaan edessä tulevilla kausilla.

    Juttua päivitetty 23.5.2023 kello 16.50. Lisätty Anne Sanderin kommentit.

    Lisää aiheesta
    • Kirjoittaja muistuttaa, että ojien mättäminen umpeen lisää ravinnepäästöjä ja hiili­dioksidia karkaa mustasta kuolleesta maasta helposti. Kuva ennallistettavasta suosta Pieksämäen Paltaselta.

      Luonto | Lukijalta: Ennallistaminen tuhoaa puiden kasvun

      Tilaajalle
    • Villihevosilla ja nykyään laiduntavilla kotielämillä on tärkeä tehtävänsä aukeiden ympäristöjen ylläpidossa. Moni hyönteis- ja kasvilaji on riippuvainen laidunnuksesta.

      Radio ja TV | TV-vinkki: Laiduntava karja hoitaa kadonneiden esi-isiensä tärkeää tehtävää – Keski-Euroopassa lajeja suojellaan pitämällä maisemaa avoinna

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin