Tulva voi ajaa karhun pesästä kesken talviunien

Lumien sulamisvesien kastellessa pesän karhu hakeutuu lähialueella toiseen, syksyllä katsastamaansa pesäpaikkaan jatkamaan uniaan. Kesken talvilevon tapahtuva herääminen ei ole karhulle vahingollista. Kontio selviää talvesta hyvin, kunhan syksyllä kerätty rasvakerros on kyllin paksu. Kuolleita karhuja löytyy luonnosta ylipäänsä erittäin harvoin, eikä tietoa talvipesiin menehtyneiden määristä ole.

”Karhu ei kummoista pesää talvehtimiseen vaadi, se voi nukkua ison kuusen alla. Se talvehtii yleensä samalla alueella vuosittain, myös satojen neliökilometrien alueella liikkuvat uroskarhut”, kertoo Ähtärin eläinpuiston intendentti Marko Haapakoski.

Talviunilta herännyt karhu liikkuu hyvin verkkaisesti ja se saattaa olla aggressiivinen.

Mäyrä on karhun tapainen talvehtija, se kestää unien keskeytyksen ja voi vaihtaa luolastossaan paikkaa tarpeen mukaan.

Kaikille eläimille talvilevon keskeytys ja sen jatkaminen heräämisen jälkeen ei ole yhtä vaivatonta.

”Horroksessa talven viettävälle siilille sen risu- ja lehtikasaan rakentaman pesän kastuminen on rajumpi tilanne. Siilin on käytännössä mahdotonta löytää korvaavaa pesäpaikkaa keskellä talvea”, Haapakoski sanoo.

Samoin lepakoille horroksen keskeytyminen on kohtalokasta. Kymmenen asteen lämpötila johtaa eläimen rasvavaraston ennenaikaiseen hupenemiseen. Horros ei toimi liian lämpimässä.

”Lepakoiden talvehtimisesta on edelleen hyvin vähän tietoa, mutta niiden tiedetään hakeutuvan horrostamaan luolastoihin, kivikoihin ja kellareihin, joissa lämpötila pysyy tasaisena lähellä nollaa. Lepakon selviytymiselle olosuhteilla on suuri merkitys. Kosteutta on oltava riittävästi ja lämpötila kyllin viileä, mutta ei pakkasella”, Haapakoski kertoo.

Käärmeet, liskot ja sammakot puolestaan matelevat talveksi syvälle maan alle onkaloihin, joissa lämpötilanvaihtelut ja kosteus eivät pääse niitä yhtä helposti uhkaamaan.

Siilille pesän kastuminen ja talvihorroksen keskeytyminen on kohtalokasta.  Kuva: Lari Lievonen

Vesisateiden ja pakkasten vaihtelu jäädyttää maanpinnan, mikä merkitsee kasvinsyöjille vaikeuksia ruuanhankinnassa.

”Esimerkiksi jyrsijät ovat kovilla, kun niiden ravintoon käyttämät siemenet, heinät tai hyönteiset ovat jään alla saavuttamattomissa ja niiden tunnelistot jäätyvät. Lumikerros tarjoaa jyrsijöille suojan petoja vastaan ja lämmöneristeenä se helpottaa ravinnon löytämistä maan pinnalta”, Haapakoski selvittää.

Sorkkaeläimille leuto kostea talvi on mieleen. Metsäkauris ja valkohäntäpeura hyötyvät lumettomuudesta, paksu hanki on niiden ravinnonsaannille ja siten levinneisyydelle suurin hidaste. Samoin metsäpeuran ravinnonsaanti helpottuu.

”Hirvelle vallitseva keli on myös eduksi ja sen ruokavalio monipuolistuu. Se käyttää talviravinnokseen puuvartisten kasvien lisäksi mustikan varpuja.”

Sorkkaeläimistä erityisesti villisika on maanpinnan jäätyessä kuitenkin vaikeuksissa. Talviolosuhteemme jarruttavatkin tehokkaasti lajin levittäytymistä.

Linnuista erityisesti pöllöt hyötyvät lumettomuudesta saalistuksen helpottuessa.

”Pöllöt ovat taitavia metsästämään jyrsijöitä myös hangen läpi. Hangen pinnan jäätyminen on kuitenkin pöllöille myrkkyä ravinnon saannin kannalta”, Haapakoski mainitsee.

Metsäkanalinnut käyttävät lumikieppejä lämmönsäätelyyn. Kiepit toimivat myös suojana pedoilta, ja lumettomana aikana linnut ovatkin alttiimpia päätymään saaliiksi. Toisaalta myös niille ravinnonsaanti on helpompaa.

Valkoinen suojaväri muuttuu huomioväriksi lumettomana talvena.  Kuva: Heikki Willamo

Sinänsä vesisateen ja pakkasten vaihtelu ei ole eläimille ongelma.

”Jos lumettomassa ympäristössä pakkanen laskee 30 asteeseen, tilanne on eri. Muutamien pakkasasteiden ja vesisateen vaihtelu ei kuitenkaan niitä haittaa.”

Metsän eläinten kyky sopeutua talven muuttuviin oloihin on hyvä. Lämpenevät lumettomat talvet ovat kuitenkin kohtalonkysymys niille eläimille, jotka vaihtavat valkoisen suojavärin.

”Lumikko, metsäjänis ja riekko ovat lajeja, joiden on jatkossa siirryttävä kohti pohjoista selviytyäkseen. Eläinten valkoinen suojaväri on muuttunut huomioväriksi. Kansainvälisissä tutkimuksissa on todettu, että valkoiseksi turkin vaihtavan lumikon kanta romahtaa lumettomina talvina. Sen ruskeana talven pysyvä alalaji taas vahvistuu. Sama kehitys on nähtävissä meillä metsäjäniksen ja rusakon kantojen kehityksessä”, toteaa Haapakoski.