Teollisuuspuun hintojen lasku jatkui elokuussa. Reaalisesti kuitupuun hinnat pysyivät silti selkästi viimevuotisen keskihinnan paremmalla puolella.
Luonnonvarakeskuksen mukaan pystykaupoissa kuusi- ja mäntytukin keskihinnat laskivat elokuussa kaksi prosenttia heinäkuusta. Kuitupuun hinnat putosivat hieman enemmän. Ainoastaan koivutukin hinta nousi.
Myös reaalisesti laskien tukin hinnat putosivat aavistuksen viime vuoden keskihintaan verrattuna. Sen sijaan kuitupuun reaalihinnat pysyivät 21−27 prosenttia korkeammalla kuin viime vuonna.
Elokuun pystykaupoissa maksettiin kuusitukista keskimäärin 73,5 euroa kuutiometriltä, ja mäntytukkien keskihinta oli 69,2 euroa.
Koivutukin keskihinta oli 58,6 euroa. Se oli 15 prosenttia korkeampi kuin koko viime vuonna keskimäärin.
Kuusikuitupuulla keskihinta laski 27,7 euroon, koivulla 26,1 ja männyllä 25,5 euroon kuutiometriltä.
Hankintakaupoissa hintamuutokset olivat samansuuntaisia, tukeilla suurempia ja kuitupuulla pienempiä kuin pystykaupoissa. Koko viime vuoden keskihinnat ylittyivät hankintapuulla silti 20–22 prosentilla.
Puukaupan määrä väheni elokuussa aiempien kesäkuukausien tapaan noin kolmanneksen viime vuodesta. Tammi–elokuun aikana on kuitenkin ostettu enemmän puuta kuin viime vuonna tai viiden edellisen vuoden aikana keskimäärin.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
