Helsinki voisi laittaa lopun asumisen pyramidihuijaukselle – oikeudenmukaisuudesta hyötyisivät myös rakentajat

Muutin Helsingistä pois noin 10 vuotta sitten. Syitä oli monia, mutta yksi merkittävä peruste oli moraalinen. Minusta oli väärin maksaa pääkaupungissa asumisesta vaadittua hintaa.

Viime vuodet olen ehtinyt asua sivukylässä, maakuntakeskuksessa ja pienessä taajamassa.

Yhdistävä tekijä on ollut se, että asuminen maksaa juuri sen verran kuin siihen tarvittavien asioiden eli tontin ja rakennuksen tekeminen sekä ylläpito.

Tonttien hinnoissa on eroa. Ero perustuu siihen, että lähempänä keskuksia rahalle saa vastineeksi asfaltoidun, auratun ja hiekoitetun tien sekä vesi- ja viemäriliittymät. Aivan maaseudulla maa on edullisempaa, mutta infrastruktuurinsa joutuu rakentamaan ja hoitamaan itse.

Pääkaupunkiseudulla kytkös rakentamiskustannusten ja asumisen hinnan välillä on hävinnyt.

Rakennelma muistuttaa pyramidihuijausta, jossa ensiksi mukaan päässeet riistävät myöhemmin tulleita. Epäsäännöllisin väliajoin pyramidi romahtaa. Jälkiarvonnassa voittavat ne, jotka ovat vasta tulossa mukaan alarappusilta ja joilla on riittävästi käteistä jemmassa. Sitten pullataikinan paisuttamispeli alkaa alusta.

Jos osaa ja onnistaa, pääkaupungissakin voi keplotella kohtuuhintaisesti asuen. Joku saa asuntonsa perintönä. Opiskelijana pääsee opiskelija-asuntoon. Sopivassa tilanteessa, esimerkiksi jos edellinen asunto on menossa alta remontin takia, nousevat mahdollisuudet päästä kiinni kaupungin vuokra-asuntoon. Sellainenkin kuvio on tullut vastaan, että asunnossa voi asua vastikkeen hinnalla, kun omistaja asuu hoitokodissa. Vuokraa ei kannata periä, koska asunnosta saatava tulo ulosmitattaisiin hoitokuluihin.

Enemmistö on kuitenkin säälimättömien markkinoiden, eli muiden tavallisten, kohtuullista tuottoa arvostavien kaupunkilaisten ja yritysten armoilla.

Maalle muuttajana olen ollut etuoikeutettu. Monille päinvastainen suunta on pakon sanelema, jos toimeentuloa ei muualta löydy. Myös siteet perheeseen ja ystäviin vaikuttavat yksilön todellisiin mahdollisuuksiin valita polkunsa.

Nyt, kun asuntokauppa ei käy ja rakennusyritykset ovat vaikeuksissa, Helsingillä olisi hyvä tilaisuus horjuttaa pyramidin perustuksia ja järjestää asuminen oikeudenmukaiselle pohjalle.

Kaikki liikenevä kapasiteetti pitäisi valjastaa kaupungin vuokra-asuntojen rakentamiseen. Jos asuntoja valmistuisi riittävästi kaikille halukkaille, kustannuksia vastaava kohtuuhinta määrittelisi markkinoiden tason – aivan kuten suurimmassa osassa maata.

Rakentamisaalto pelastaisi yrityksiä ja työpaikkoja ympäri Suomea. Helsinkiläisten pääsy edullisempiin asuntoihin vähentäisi myös asumistuen tarvetta.

Asukkaista Helsingin kanssa kilpaileville kunnille pääkaupungin äkillinen rakentamissysäys voi kuulostaa pelottavalta iskulta. Jatkossa kilpailua käytäisiin rehellisesti muilla vetovoimatekijöillä, kun asumisen hinnassa lähdettäisiin samalta viivalta. Pelkoa lieventää kokemus maakunnista, joiden keskuksissa asuntojen hinnat ovat pysyneet kurissa. Vai onko Oulu näivettänyt koko muun Pohjois-Pohjanmaan?