• EU:n megahankkeiden hintalaput karkaavat käsistä – lasku osuu myös Suomeen

    Yhä useampi eurooppalainen liikenteen suurhanke viivästyy ja ylittää budjettinsa merkittävästi, kirjoittaa Petri Sarvamaa. ”Kun EU:n yhteiset investoinnit kallistuvat, se heijastuu myös Suomen maksuosuuksiin.”
    Suomi on jäänyt pitkälti sivuun isoista EU-rahoitteisista liikennehankkeista, mutta joitakin hankkeita EU on rahoittanut myös Suomessa. Kuvassa Kumpusaarentie Kuopiossa.
    Suomi on jäänyt pitkälti sivuun isoista EU-rahoitteisista liikennehankkeista, mutta joitakin hankkeita EU on rahoittanut myös Suomessa. Kuvassa Kumpusaarentie Kuopiossa. Kuva: Pentti Vänskä
    Mielipide|Politiikka
    30.1.202610:00
    Kolumni
    Petri Sarvamaa

    EU on sitonut liikenteen lippulaivahankkeisiin jo yli 66 miljardia euroa, eikä summa sisällä vielä edes kaikkia tulevia kustannuksia. Valtaosa rahoituksesta kohdistuu Keski-Euroopan suuriin rata-, väylä- ja tunnelihankkeisiin, jotka muodostavat EU:n ydinliikenneverkon (TEN-T) rungon.

    Suomi ei ole suoraan mukana näissä lippulaivahankkeissa, mutta osallistuu niiden rahoitukseen osana yhteistä budjettia. Samaan aikaan, kun infraa kehitetään etelässä, väistelee suomalainen autoilija kuoppia nelostiellä. Turhautuminen on helppo ymmärtää.

    EU:n tilintarkastajien tuoreen raportin mukaan ongelma ei kuitenkaan ole se, minne rahat kohdistuvat, vaan se, miten niitä käytetään. Yhä useampi suurhanke viivästyy ja ylittää budjettinsa merkittävästi. Esimerkiksi Baltian halki kulkeva Rail Baltica -ratahanke on vaatinut toistuvasti lisärahoitusta ja sen kustannukset ovat paisuneet jo 23,8 miljardiin euroon. Kun EU:n yhteiset investoinnit kallistuvat, se heijastuu myös Suomen maksuosuuksiin.

    Samaan aikaan on totta, että Suomi jää usein sivuun EU:n suurimmista liikenneinvestoinneista. Kun rahaa kohdennetaan väestömäärän, taloudellisen vaikutuksen ja liikennevirtojen perusteella, emme ole ensimmäisenä jonossa. Etäisyydet ovat pitkiä, käyttäjiä vähemmän ja rakentaminen kalliimpaa verrattuna Keski-Eurooppaan. Tämä ei ole tahallista syrjintää, vaan seurausta EU:n investointilogiikasta.

    EU:n rahoitus ei ole kuitenkaan hyväntekeväisyyttä. Se on investointia koko unionin toimintakykyyn.

    Suomen näkökulmasta infrastruktuuri ei ole vain talouskasvun vauhdittaja, vaan elinehto, joka pitää kansakuntamme kiinni Euroopan taloudellisessa ja poliittisessa verkossa. Siksi myös yhteisten varojen tulee tuottaa toimiva kokonaisuus, eikä vain kalliita ja myöhästyviä kärkihankkeita.

    Suomenlahden alittava tunneli kuulostaa yhä monen mielestä kalliilta ja mahtipontiselta, mutta sen peruslogiikka on selvä: se toisi Suomen lähemmäs muuta Eurooppaa. Ehkä realistisempaa olisi kuitenkin aloittaa vahvistamalla Itämeren satamayhteyksiä sekä energia- ja sähköverkkoja. Viime vuosien kaapelivauriot Itämerellä ovat muistuttaneet, kuinka haavoittuvaisia nykyiset yhteydet ovat ja kuinka kriittistä niiden turvaaminen on.

    Keski-Euroopassa uusi rata voi lyhentää työmatkoja ja tehostaa logistiikkaa. Suomessa vastaava investointi voi olla ratkaiseva kysymys siitä, pysymmekö ylipäätään mukana eurooppalaisissa arvoketjuissa. Suomen esimerkki muistuttaakin koko muuta Eurooppaa siitä, ettei infrastruktuuri ole vain mukavuustekijä. Se määrittää, kulkeeko vienti, toimiiko huoltovarmuus ja säilyvätkö kriittiset yhteydet kriisitilanteissa.

    EU:n kärki-investoinneilta onkin nyt vaadittava parempia tuloksia, sillä toimiva infrastruktuuri on koko unionin elinehto.

    Kolumnin kirjoittaja on EU:n tilitarkastustuomioistuimen jäsen.

    Lisää aiheesta
    • Moottoritie. Kirjoittajan mukaan nelostie eli Eurooppa-tie E74 pitäisi leventää moottoritieksi Keski-Suomessa. Kuvituskuva.

      Liikenne | Lukijalta: EU-rahoitus Suomen liikenneinvestoinneille pitää moninkertaistaa

    • Tieverkosta on pidettävä huolta aina yksityisteistä ja muista pienemmistä teistä kantateihin ja valtateihin asti, kirjoittaja toteaa.

      Politiikka | Tiet ja raiteet järkevästi kuntoon

      Tilaajalle
    • Liikenne | Tiet ja radat paranevat vain investoimalla ‒ Ruotsi käyttää rahaa kaksinkertaisesti sekä tie- että ratakilometriä kohden

    • EK kehottaa varautumaan poikkeustilanteisiin Itämerellä muun muassa parantamalla Pohjois-Suomen liikkenneväyliä ja yhteyksiä Ruotsin ja Norjan satamiin.

      Liikenne | EK:n asiantuntijat: Varaudutaan Itämeren riskeihin ‒ katseet pohjoiseen

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    EU megahankkeet
    liikenneinfrastruktuuri
    Suomen maksuosuudet
    Rail Baltica
    TEN-T verkko
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa