• Lukijalta: Kaukolämpöfiktio sai vetämään kahvit väärään kurkkuun

    Suomessa kaukolämpö ‒ maan yleisin lämmitysmuoto ‒ edustaa edistyneintä kaukoenergiateknologiaa maailmassa, kirjoittaa Kaukolämpö ry:n toiminnanjohtaja Katja Kurki-Suonio.
    Puuhaketta polttoaineenaan käyttävä lämpövoimala. Kuvituskuva.
    Puuhaketta polttoaineenaan käyttävä lämpövoimala. Kuvituskuva. Kuva: Kari Salonen
    Mielipide|Energia
    25.2.202613:24
    Lukijalta
    Katja Kurki-Suonio

    Risto Isomäen kolumnissaan (MT 19.2.) maalaama kuva kaukolämmöstä ei perustu tosiasioihin. Suomessa kaukolämpö ‒ maan yleisin lämmitysmuoto ‒ edustaa edistyneintä kaukoenergiateknologiaa maailmassa.

    Lisää aiheesta
    • Kaukolämpölaitos Jyväskylässä.

      Energia | Tekniikka on ajanut kaukolämmön ohi eikä se pärjää enää edes hinnassa

    Suurin osa kaukolämmöstä tuotetaan uusiutuvilla polttoaineilla ja hukkalämmöillä. Sähköisen tuotannon, teollisten lämpöpumppujen ja sähkökattiloiden osuus on lisääntynyt merkittävästi. Isomäen mainitsemia pienydinvoimaloita tutkitaan myös vaihtoehtona.

    Fossiilisten polttoaineiden ja turpeen osuus kaukolämmön tuotannosta on enää noin 13 prosenttia ja vähenee edelleen. Kaukolämmön ominaispäästöt ovat pudonneet 75 prosenttia vuodesta 2010.

    Kaukolämpöä voidaan tuottaa useilla eri lähteillä: sähköisesti, kun sähkö on edullista, ja polttolaitoksilla, kun sähkö on kallista. Lämmön ja sähkön yhteistuotantolaitokset tuottavat eniten sähköä, kun lämpöä tarvitaan eniten. Kaukolämpö siis tukee sähköjärjestelmää joustavalla tuotantopaletillaan.

    Suurten lämpövarastojen osalta kirjoittaja on ajan hermolla: hiekka-akkujen ja muiden käytössä olevien lämpövarastojen lisäksi Suomeen rakennetaan maailman suurimpia, veteen perustuvia lämpövarastoja, joita ladataan ja puretaan lämmön tarpeen ja sähkön hinnan mukaan.

    Näen katseen siirtämisen pattereihin kummallisena: myös kaukolämpökodeissa on nykyisin usein lattialämmitys, jolloin pattereita ei tarvita. Lämpö saadaan jakaantumaan tasaisemmin huoneistoon kuin pistemäisestä lähteestä, kuten tulisijasta tai yksittäisestä ilmalämpöpumpusta. Sinänsä lämmön jakaminen pattereilla tai lattialämmityksellä koskee kaikkea vesikiertoista lämmitystä.

    Isomäki korostaa tekstissä lämpöpumppuja lämmitysmuotona. Lämpöpumppujen teho laskee kovimmilla pakkasilla, eivätkä ne kykene kylmällä ilmalla paraatiarvoihinsa, eli niin sanottu COP-luku tippuu. Lämpöpumppulämmityksen kannattavuuteen vaikuttavat myös investointi- ja elinkaarikustannukset sekä sähkön hinta ja sähkönsiirtokulut.

    Kiinteistöjen omat lämpöpumput muodostavat sähkön kysyntäpiikkejä silloin, kun sähköstä on talvipakkasilla pulaa. Pientaloissa puulämmitys on oiva tapa alentaa talviaikaisia sähkön hintapiikkejä. Kaukolämmitteisissä kerrostaloissa takat ovat harvinaisempia.

    Katja Kurki-Suonio

    toiminnanjohtaja

    Kaukolämpö ry

    Lisää aiheesta
    • Sähkön osuus lämmöntuotannosta on pieni, mutta kattilat hyödyntävät sähkön hintakuoppia. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.

      Sähkö ja lämmitys | Kaukolämpöä tuotetaan nyt myös sähköllä – osuus lämmöntuotannosta on pieni, mutta kattilat hyödyntävät sähkön hintakuoppia

    • Kaukolämmön tuotantoa Jyväskylässä. Kuvituskuva.

      Energia | Lukijalta: Ilman kaukolämpöä sähkö olisi likaista ja kallista

    • ESE-Energia ottaa 30 megawatin sähkökattilan käyttöön keväällä. Taustalla tuotantojohtaja Lasse Lahtinen.

      Energia | Hyvästit rangan huippuhinnoille? Kaukolämmön sähköistyminen vähentää energiapuun tarvetta

      Tilaajalle
    • Haketta tehdään ranka- tai jätepuusta. Kokopuuhakkeeseen pilkotaan mukaan oksat ja latvat.

      Energia | ”Nyt pitäisi olla kovin menekki, mutta ei ole”, sanoo hakeyrittäjä – hake muuttui hitistä hylkiöksi

      Tilaajalle
    • Datakeskukset käyvät kuumina, kun ihmiset etsivät netistä tietoa. Samalla syntyy runsaasti hukkalämpöä hyödynnettäväksi.

      Energia | Uutissuomalainen: Yllättävä lämmönlähde kasvaa Suomessa vauhdilla

    Artikkelin aiheet
    kaukolämpö
    energiantuotanto
    lämpöpumput
    uusiutuva energia
    Suomi
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Mummon piironki kulkee isältä pojalle

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi