

Sähkökattilat ovat tulleet voimalla kaukolämmön tuotantoon. Se on suuri muutos, sillä sähköinen lämmöntuotanto vähentää hakkeen käyttöä ja vaikuttaa siten hakeyrittäjien elinkeinoon.
”Kehitys on vuoden sisällä lähtenyt aivan hulluun lentoon. Kaikki isommat ja pienemmät lämpölaitokset hankkivat sähköpannuja. Kuvitellaan, että tuulisähkö on edullista, ja että sillä pystytään korvaamaan haketta. Hake ei liiku nyt käytännössä mihinkään”, sanoo hakeyrittäjyydestä äskettäin liiketoimintojen myynnin myötä luopunut Kontio Forestin toimitusjohtaja Tapio Kontio.
”Kaikki ovat sormi suussa, mitä tapahtuu. Yksikin lämpövoimala siirtyi kokonaan sähkökattilaan ja täydentää pakkaskeleillä tuotantoa kevyellä polttoöljyllä. Se särähtää jo korvaan. Lämmöntuotanto on sähköistynyt Oulussa, Seinäjoella, Vaasassa, Ylivieskassa, ja Kokkola suunnittelee”, Kontio luettelee entisen toimialueensa kohteita.
Koneyrittäjien varatoimitusjohtajan Simo Jaakkolan mukaan lisääntynyt sähkökattiloiden käyttö on syönyt puun osuutta lämpimimpinä kausina silloin, kun sähkö on ollut halpaa. Käytännössä siis hakkeen käyttöaika lyhenee.
Sähkökattila tarkoittaa sähkökäyttöistä lämpökattilaa, joka on kuin jättimäinen vedenkeitin. Se kuumentaa vettä, kun tarjolla on paljon edullista sähköä. Lämpöä voidaan myös säilöä johtamalla sitä kaukolämpöakkuun.
Esimerkiksi Oulun Energia otti ensimmäisen 40 megawatin sähkökattilan käyttöön loppuvuodesta 2023. Yhtiön seuraavan 60 megawatin sähkökattilan arvioidaan valmistuvan tulevana syksynä. Investointien avulla Oulun Energia tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2030.
“Toppilan voimalaitoksen sähkökattilan käynnistyessä vuonna 2025 pystymme parhaimmillaan korvaamaan sähköistetyn kaukolämmön tuotannon avulla yhden rekkakuorman tunnissa kiinteitä polttoaineita. Tämä lisää osaltaan energiantuotannon huoltovarmuutta”, perusteli Oulun Energian energiantuotannon johtaja Pertti Vanhala tiedotteessa elokuussa 2024.
Kaukolämmön tuotannossa Oulussa hyödynnetään myös ylijäämälämpöjen vastaanottoa. Lisäksi suunnitellaan vedyn tuotantolaitosta, jonka sivutuotteena syntyy lämpöä.

Energiantuotannon asiantuntija Karoliina Muukkonen Energiateollisuus ry:stä toppuuttelee.
Hänestä kahvipöytien puheet hakkeen käytön romahtamisesta ovat hieman virheellisiä, vaikka sähkökattiloiden käyttö kaksinkertaistuikin vuonna 2024 edelliseen vuoteen verrattuna.
Sähkökattiloilla tuotettiin lämpöä 1,5 terawattituntia, noin neljä prosenttia kaikesta kaukolämmöstä.
”Arvioimme, että puupolttoaineiden maksimikäyttömäärä on kuta kuinkin saavutettu, ja lähivuosina käännytään määrässä loivaan laskuun. Mutta vuosittaiseen tasoon vaikuttaa hyvin paljon lämpötila, mikä on nähty viime vuosina.”
Muukkonen viittaa lämpökattilainvestointeihin, mutta myös erilaisiin lämpöpumppuratkaisuihin ja hukka- tai ympäristön lämpöjen hyödyntämiseen.
”On totta, että sähköiset lämmöntuotantotavat ovat viime aikoina ottaneet hyppäyksen eteenpäin. Vaikutus ei kuitenkaan arviomme mukaan tule näkymään koko maan tasolla polttoaineiden tarpeessa dramaattisesti, sillä osa investoinneista saattaa korvata vielä fossiilisten tai turpeen käyttöä eikä suoraan vähennä juuri puupolttoaineen osuutta. Paikallisesti vaikutus saattaa toki olla merkittäväkin.”
Puuta tai jotain muuta kattilaan kelpaavaa polttoainetta tarvitaan Energiateollisuuden mukaan tulevaisuudessakin etenkin kylmään vuodenaikaan. Vaihtoehtoiset tuotantotavat ovat tärkeitä myös Suomen sähköjärjestelmälle mahdollisissa poikkeustilanteissa.
”Hakelämpölaitoksia ja polttoainelogistiikkaketjuja ei ole mahdollista ylläpitää vain pahan päivän varalta. On tarpeellista, että Suomessa ylläpidetään monipuolista kaukolämmön tuotantopalettia”, Muukkonen toteaa.
”Pääomat on kiinni risukasoissa teiden varsilla.”
Kuluvan talven murhe hakeyrittäjille on ollut lämpötilojen leutous.
”Kyllähän se on kulutukseen vaikuttanut. Määrät ovat tippuneet edellisvuodesta. Puhutaan noin kymmenestä prosentista. Nyt pitäisi olla kovin menekki, mutta ei ole. Myös lämmin syksy viivästytti toimitusten aloittamista, kertoo siilinjärveläisen Kaskihakkeen toimitusjohtaja Tuomo Siponen.
Hakemarkkinan hiljentyminen on kova keikaus viime talven kylmien sekä Venäjän puuntuonnin loppumisen jälkeen. Molemmat ylikuumensivat markkinoita.
Myös kulupuolella on tapahtunut isoja. Siposen mukaan energiapuun hinta on lähes tuplaantunut ja konekustannuksissakin on ollut nousua.
”Onneksi saimme kohtuudella korotettua myyntihintoja, mutta ei samassa suhteessa kuin kustannukset ja puunhinta.”
”Toivotaan nyt vaan, että kelit pakastuisivat. Normaalisti on menty pääsiäiseen asti talvikeleissä. Energiapuuta jää nyt varastoihin. Pääomat on kiinni risukasoissa teiden varsilla.”
28.2.2025 klo 15.49 täsmennetty, että sähkökattiloita käytetään, kun tarjolla on edullista sähköä (ei ainoastaan tuulivoimalla tuotettua).
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
